Katso, kuinka VTT:n robottiauto Marilyn pysäköi täysin automaattisesti

19.6.2018 18.59

 

VTT:n robottiauto Marilyn testaa nyt täysin itsenäistä parkkeeraamista kuljettajasta kauempana olevalle pysäköintialueelle jopa sadan metrin päähän.

Ajoneuvon apuna toimii esineiden internet, joka auttaa autoa löytämään vapaan paikan ja ajamaan siihen.

– Automaattisen pysäköinnin ansiosta ajoneuvoja mahtuu rinnakkain useampia, kun ne voidaan pysäköidä tiiviimmin pelkäämättä kolhuja esimerkiksi lentoparkeissa ja kauppakeskuksissa. Teknologia tarjoaa myös mahdollisuuksia logistiikan optimointiin ja ruuhkien vähentämiseen pysäköintialueilla, sanoo projektipäällikkö Johan Scholliers VTT:ltä.

VTT:n Marilyn hyödyntää automaattisessa pysäköintidemossaan Heren UWB-pohjaista paikannusteknologiaa, joka kykenee paikantamaan ajoneuvoja myös sisätiloissa ilman satelliittipaikannusta.

UWB eli Ultra Wideband on radioteknologia, jossa tieto lähetetään äärimmäisen lyhyinä ja pienitehoisina pulsseina hyvin laajalla taajuuskaistalla (esimerkiksi 1—2 GHz).

Pysäköiminen tapahtuu käytännössä siten, että kuljettaja varaa ajoneuvopaikan siihen kehitetyn sovelluksen avulla.

Kun auto tulee pysäköintialueen sisäänkäynnille, pysäköinnin hallintajärjestelmä antaa tiedon vapaasta pysäköintipaikasta ja tarkistaa avoimeen IoT-alustaan kytkettyjen liikenneväyläkameroiden avulla reitillä olevat esteet ja välittää reitin ajoneuvoon. IoT:n avustamana auto ajaa automaattisesti sille varattuun paikkaan.

Robottiauto Marilyn testaa autonomista parkkeerausta osana Euroopan komission rahoittamaa Autopilot-hanketta, joka selvittää IoT:n mahdollisuuksia automaattisessa ajamisessa. 

Autopilot-hanke keskittyy kaiken kaikkiaan viiteen ajoskenaarioon, joista automaattisen pysäköintiteknologian toimivuutta kehitetään ja testataan VTT:llä Tampereella. Hankkeessa kehitetään myös erilaisia palveluja eri ajotilanteisiin, kuten letka-ajoon ja auton yhteiskäyttöön.

Tampere on yksi eurooppalaisista testialueista, joita on lisäksi Italian Livornossa, Alankomaiden Brainportissa (Helmond-Eindhoven), Ranskan Versaillesissa ja Espanjan Vigossa. Yksi testialue on myös Korean Daejeonissa.

Hanke päättyy joulukuussa 2019.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän