Kätevä apuväline suksiboksin lastaamiseen

21.12.2017 22.00

Monet suuntaavat joulun viettoon pohjoisen hangille ja on taas tullut aika kiinnittää suksiboksi auton katolle.

Suksiboksi tuo kaivattua lisätilaa matkatavaroille, mutta katolta tavaroiden kurkotteleminen on etenkin lyhyemmille henkilöille rasittavaa, ellei jopa mahdotonta.

Katolle kurkotteleminen helpottuu huomattavasti apuaskelman avulla.

Apuaskelma kiinnitetään hihnoilla renkaaseen, minkä jälkeen apuväline on käyttövalmis.

Esimerkiksi Antec-askelma soveltuu 13 – 19 tuuman renkaille ja sen saa taitettua kokoon.  Apuaskelma kantavuus on 136 kg.

Apuaskelman hankkimisesta hyötyvät myös pidemmät henkilöt, sillä suksiboksin kiinnittäminen helpottuu, kun kädet eivät väsy kurottelusta.

Tavarat on myös helpompi pakata järkevästi, kun näkee kunnolla, miten ne asettuvat kuljetuslaatikkoon.

Myös vaatteet pysyvät puhtaina, kun ei tarvitse nojata reissussa kuraantuneeseen autoon silloin, kun tarvitsee jotain suksiboksin sisältä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän