Joni Katila nousi toiseksi virtuaaliautourheilun SM-sarjan viimeisessä kisassa ja kuittasi 6000 euron palkintorahat

Joni Katila (nro 1) taistelee Rasin ja Vähämäen kanssa.

28.11.2017 21.59

Virtuaaliautourheilun SM-sarja päättyi maanantaina 27. marraskuuta. Kauden viimeinen kilpailu ajettiin Westhill International -radalla, missä panoksena oli vielä SM-hopea sekä -pronssi ja tuhansia euroja palkintorahaa.

Suomen mestaruus matkasi jo kauden toiseksi viimeisessä kisassa Arttu Ylöstalolle, joten nyt himmeämmät mitalit olivat kahden kauppa Joni Katilan ja Toni Lähteenmäen välillä.

Kaksikosta lopulta parempi oli Katila, joka ensimmäisen kisalähdön voitolla ja toisen lähdön viidennellä sijalla varmisti itselleen kauden toiseksi korkeimmat SM-pisteet.

Katila tietää miksi kultaa ei tällä kaudella tullut.

– Arttu (Ylöstalo) on ajanut tosi hyvin tämän kauden ja oli huimassa vedossa. Itselleni auto ei ollut oikein missään vaiheessa täysin sopiva, mutta loppukaudesta tuntuma parani.

Hopeamitalin lisäksi Katila kuittaa kaudesta mojovan 6000 euron palkintopotin.

Kauden 2017 SM-pronssille ajoi puolestaan Lähteenmäki. Akaalainen nuori mies oli hieman harmissaan hävittyään hopeataistelun Katilalle.

Lähteenmäen mieltä kirkastaa kuitenkin 4000 euron palkintorahat.

Oikeaa ja virtuaaliautourheilua verrattaessa Lähteenmäki kokee, että ainakin kilpa-autoilun osalta raja on hämärtynyt viime aikoina.

– Eivät ne enää niin eri planeetoilla ole toisistaan. Virtuaalimaailmassa pystyy säätämään autoa tosi hyvin ja pienilläkin jutuilla saa autoa kehitettyä koko ajan nopeammaksi. Ja vaikka pelimaailmassa mennäänkin, niin taso on kova ja se ei kestä virheen virhettä. Ja parastahan tässä on edulliset kustannukset ja matala kynnys kilpailla ihan SM-tasolla.

Ensimmäinen lähtö, Westhill International 27.11.2017
1. Joni Katila 18.22,440
2. Arttu Ylöstalo + 2,68
3. Mika Vähämäki + 3,47
4. Pekka Koivunen + 6,69
5. Toni Lähteenmäki + 7,18

Toinen lähtö, Westhill International 27.11.2017
1. Pekka Koivunen 18.29,80
2. Jari Katila + 1,28
3. Arttu Ylöstalo + 1,36
4. Mika Vähämäki + 4,34
5. Joni Katila + 7,5

Lopputulokset, Westhill International 27.11.2017
1. Pekka Koivunen
2. Arttu Ylöstalo
3. Joni Katila
4. Mika Vähämäki
5. Jari Katila

SM-pisteet 12/12 osakilpailun jälkeen
1. Arttu Ylöstalo 955
2. Joni Katila 800
3. Toni Lähteenmäki 735
4. Pekka Koivunen 540
5. Mika Vähämäki 540
6. Jesse Nieminen 463
7. Tuomas Pöntinen 420
8. Tero Voutilainen 411
9. Jari Katila 400
10

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here