Imatranajo käynnistyy tänään harjoituksilla

7.7.2017 10.15

Tänään illalla alkaa 53. Imatranajo. Kyse on IRRC-sarjan osakilpailusta, joka ajetaan Imatran katuradalla.

Imatranajo on nyt toista vuotta ratamoottoripyöräilyn kansainvälisen katuratasarjan IRRC:n (International Road Racing Championship) osakilpailu.

Kilpailuareena on perinteinen Vuoksenrannan katurata, jota käytettiin 1970-luvulta lähtien MM-sarjan ja myöhemmin EM-sarjan osakilpailujen näyttämönä. Rataa on kuitenkin viime vuosina päivitetty vastaamaan IRRC-sarjan vaatimuksia turvallisuuden suhteen.

Suomalaisittain menestysodotukset ovat korkealla, sillä kaksi IRRC-sarjan Superbike-luokkaan ilmoittautunutta suomalaisajajaa, Erno Kostamo ja Juha Kallio kuuluvat sarjan ehdottomaan ennakkosuosikkikaartiin.

IRRC-sarjaa ajetaan kahdessa luokassa: tuhatkuutioisten moottoripyörien Superbike-luokassa ja 600-kuutioisten Supersport-luokassa.

Näiden lisäksi Imatran kilpailussa ajetaan samojen kokoluokkien kansainväliset open-lähdöt sekä sivuvaunujen kansainväliset kilpailut.

Sivuvaunujen starttia tähdittää hallitseva maailmanmestaripari Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen

Kaikissa kilpailuluokissa ajetaan Imatralla kaksi erillistä kilpailua. Lauantaina toiminta alkaa näytösajolla klo 13.00 ja sunnuntaina samoissa merkeissä puolilta päivin.

53. Imatranajo on kilpailun järjestäjän Imatran Moottorikerhon 80-vuotisjuhlatapahtuma ja sitä juhlistaa molempina kilpailupäivinä ajettava näytösajo, johon osallistuu joukko menneiden aikojen maailmanmestareita ja MM-mitalisteja multimestari Giacomo Agostinin johdolla.

Mukana näytösajossa nähdään neljä suomalaista. MM-mitaleja voittaneet Teuvo Länsivuori ja Pentti Korhonen sekä Imatralla aikanaan ykköseksi kaasutelleet Matti Salonen ja Eero Hyvärinen.

Imatranajo oli kulta-aikoinaan 1970-1980-luvuilla yleisömäärillä mitaten Suomen suurin moottoripyöräurheilutapahtuma. 

Sama trendi jatkui viime vuonna, jolloin ajoja seurasi paikanpäällä 40 000 katsojaa. Tänä vuonna paikalle odotetaan vähintään 30 000 katsojaa. Odotukset ovat täyttymässä, sillä lippuja on myyty ennakkoon viime vuotista enemmän.

Tänään vapaat harjoitukset alkavat kello 17.15 ja lauantaina ensimmäinen aika-ajo ajetaan kello 10.00

Lauantain ensimmäinen kisa ajetaan kello 16.30 ja sunnuntaina kello 12.45.

www.imatranajo.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän