Hurja takaa-ajo Helsingistä Janakkalaan – pakoautosta heitettiin tavaraa paon aikana

7.8.2018 21.26

1980-luvulla syntynyt mies pakeni maanantain ja tiistain välisenä yönä henkilöautolla poliisia Helsingin

Jakomäestä

aina Janakkalan

Tervakoskelle

saakka. 

Pakomatka alkoi, kun poliisipartio yritti pysäyttää autoa muun muassa kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten.

Poliisin tiedotteen mukaan takaa-ajoon osallistui useita partioita sekä Helsingin että Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueelta. Pakomatkan aikana aiheutui useita vaaratilanteita.

– Pakeneva auto ajoi muun muassa Hämeenlinnanväylää vastaan tulevien kaistalla siten, että kaksi rekkaa joutui väistämään tien pientareelle ja sivullinen henkilö menetti hetkellisesti ajoneuvonsa hallinnan joutuessaan äkillisesti väistämään autoa. Pakoautosta heiteltiin myös pulloja, kuormaliinoja ja muuta tavaraa, jotta poliisiautojen olisi hidastettava vauhtia, kertoo rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisilaitokselta.

Pakoauton nopeus oli korkeimmillaan 190 km/h.

– Partiot onnistuivat ohjaamaan auton Tervakosken liittymän kohdalla pois moottoritieltä. Auto pakkopysäytettiin pian tämän jälkeen. Pakoautoon sekä kahteen poliisiautoon tuli tässä yhteydessä peltivaurioita. Auto oli jo aiemmin ajanut tahallisesti yhden poliisiauton kylkeen Kehä 3:lla.

Poliisin mukaan kuljettaja ei suostunut avaamaan ovea, joten poliisi joutui murtamaan oven auki.

Poliisin huumausainepikatesti osoitti, että kuljettaja oli käyttänyt huumausaineita.

Poliisi otti sekä kuljettajana toimineen miehen että matkustajana olleen miehen kiinni ja vei heidät Pasilan poliisivankilaan.

Poliisi tutkii asiaa muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän