GP3: Simo Laaksonen kympin sakkiin

Simo Laaksonen ajoi tänään yhdeksänneksi.

30.6.2018 21.20

Suomalaiset GP3-kuljettajat eivät päässeet lauantain Itävallan kisassa lähelle kärkeä.

Simo Laaksonen oli yhdeksäs ja Niko Kari sijalla 11.
 
Campos Racingin Laaksonen nousi tänään toisen kerran urallaan GP3-sarjan pisteille, sijoittumalla kauden viidennessä osakilpailussa Itävallan Spielbergissä yhdeksänneksi.

Värikkään ja tapahtumarikkaan kilpailun kierroksella 16 Laaksonen nousi yhdeksänneksi ja neljä kierrosta ennen maalia jo kahdeksanneksi, mutta menetti paikkansa seuraavalla kierroksella, ajaen näin yhdeksäntenä ruutulipulle.

Kahdeksannen sijan ja samalla huomisen sprinttikilpailun paalupaikan menettäminen harmitti Laaksosta kilpailun jälkeen.

– Kyllähän yhdeksäs sija on aika laiha lohtu. Kilpailun alkuvaiheessa renkaani paloivat ensimmäisen kerran loppuun ja kahdeksannesta sijasta taistellessa toisen kerran. Kun avattavan takasiiven käyttökerrat olivat käytetty niin ei siinä enää muuta voinut kun ajaa tarkasti maaliin ja yrittää pitää sijoitus loppuun asti.

Formuloiden GP3-sarja jatkuu Spielbergin moottoriradalla sunnuntaina. Viikonlopun sprinttikilpailu käynnistyy Itävallassa klo 10:45 Suomen aikaa.

Itävallan GP3-kisa, lauantai

1    C. Ilott    ART Grand Prix                    Ero kärk.
2    L. Pulcini    Campos Racing                  4.519
3    A. Lorandi    Trident                            10.404
4    P. Piquet    Trident                               11.317
5    J. Hughes    ART Grand Prix                13.873
6    G. Alesi    Trident                                 14.546
7    R. Tveter    Trident                               15.327
8    D. Beckmann    Jenzer Motorsport    17.024
9    S. Laaksonen    Campos Racing         18.946
10    D. Boccolacci    MP Motorsport       19.306
11    N. Kari    MP Motorsport                  20.069
12    T. Calderón    Jenzer Motorsport     25.390
13    N. Mazepin    ART Grand Prix          27.326
14    D. Menchaca    Campos Racing       27.582
15    J. Falchero    Arden International    36.223
16    G. Aubry    Arden International       36.687
17    A. Hubert    ART Grand Prix             52.372
18    D. DeFrancesco    MP Motorsport    Kesk.
19    J. Correa    Jenzer Motorsport         2 kier.
    J. Mawson    Arden International         Kesk.
 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän