Ensi kaudellakin ajetaan seitsemän SM-rallia

 

Teemu Asunmaa pöllyttää.

28.11.2017 20.35

Rallin SM -sarja oli tänä vuonna erityisesti nuorten kuljettajien esiinmarssi, josta ei näyttäviä suorituksia puuttunut.

Samalla siitä muodostui sarjan suosituin kausi yli kymmeneen vuoteen. Tämä antaa hyvät lähtökohdat myös tulevaan kauteen 2018.

– Autourheilun lajiliiton AKK:n rallin sarjatyöryhmän ja lajiryhmän selkeä linjaus on toteuttaa maltillisia muutoksia sarjan sääntöihin, sillä kokonaisuus on tällä hetkellä havaittu varsin hyvin toimivaksi, toteaa rallin lajipäällikkö Henrik Frank.

Viime kaudelle osakilpailujen lukumäärä nostettiin yhdellä, eli kaudella ajettiin yhteensä seitsemän osakilpailua. 

Myös kaudella 2018 jatketaan seitsemän osakilpailun kalenterilla ja samalla pistelaskujärjestelmällä.
Kilpailijoiden lopullisiin pisteisiin seitsemästä SM-osakilpailusta lasketaan viiden parhaan sekä kauden päättävän finaalikilpailun pisteet.

Uusia tuulia rallin MM-sarjasta

– Yksi iso ja näkyvä sääntömuutos ensi kaudella on se, että SM-sarjassa siirrytään käyttämään MM-sarjasta tuttua kilpailunumeromallia eli takasivuikkunoihin tulee ohjaajien nimien lisäksi 20 senttiä korkea kilpailunumero. Tämän lisäksi menneen kauden tapaan sarjan tuulilasimainostarra on vapautettu kilpailijoiden omaan käyttöön, Frank kertoo.

Rallin SM-sarjan kausi 2018 alkaa perinteisesti Rovaniemen Arctic Lapland Rallylla 25.-27. tammikuuta.

Kauden 2018 Ralli SM -kalenteri:


  • 25.–27.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
  • 16.–17.2. SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli
  • 2.–3.3. SM Itäralli, Joensuu
  • 18.–19.5. SM O.K. Auto -ralli, Kouvola
  • 15.–16.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
  • 31.8–1.9. Enset Oy SM-Ralli, Sastamala-Huittinen
  • 28.–29.9. SM Ralli Turku, Turku


JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here