Ammattikuljettajat kaipaavat enemmän raskaan kaluston pysököintialueita

10.4.2018   08.30

Rahtarit ry on edelleen huolestunut raskaan kaluston pysäköintialueista.

Yhdistys keräsi lähes 2000 nimeä taukopaikka-adressiin, joka luovutettiin perjantaina 6.4.2018 Liikennevirastolle ja Kuntaliitolle.
 
Kaiken kaikkiaan tarve pysäköidä on laaja ja moninainen. Esimerkiksi turistibussien kuljettajien tarve pysäköidä kaupunkialueella kasvaa kevät- ja kesäsesonkeina.

Yhdistelmäkuljettajat puolestaan tarvitsevat taukopaikkoja ja yöpymiseen soveltuvia alueita. HCT (High Capacity Transport) -yhdistelmien laajempi käyttöönotto tulevaisuudessa lisää entisestään tarvetta perävaunujen pysäköimiseen, sillä on hyvin todennäköistä, että näitä esimerkiksi vetoauton ja kahden perävaunun yhdistelmiä otetaan käyttöön myös jakeluliikenteeseen.

Kaupunkialueilla se tulisi tarkoittamaan perävaunulle parkkeeraustarvetta, sillä infrastruktuuri ei mahdollista pitkillä yhdistelmillä ajoa ja peruuttamista yhä tiiviimmiksi rakennettavilla alueilla, todetaan Rahtarit ry:n tiedotteessa.

Määräykset vaativat lepotaukoja

Taukopaikat ovat tärkeitä siksikin, että kuljettajat voivat noudattaa ajo- ja lepoaikalain määräyksiä. Pelkkä pysähtymispaikka ei tähän riitä, vaan tarvitaan pysäköintialueita, joissa on mahdollisuus käyttää myös wc:tä ja suihkutiloja. Eikä toki esimerkiksi aamiais- tai lounasmahdollisuudestakaan haittaa olisi.

Suomessa taajama- ja kaupunkialueet rakennetaan koko ajan tiiviimmiksi ja paikkoja mihin raskas kalusto voisi pysäköidä on aina vain vähemmän.

Yhteiskunnan tulisi huolehtia lepopaikoista, koska se edellyttää kuljettajia noudattamaan ajo- ja lepoaikasäädöksiä tarkasti. Jo muutaman minuutin laiminlyönnistä voidaan rankaista kuljettajaa useiden satojen eurojen sakoilla.

Rahtarit ry:n mukaan vastuuta taukopaikoista ei voi siirtää kaupallisille toimijoille eikä kuljetusyrittäjille.

Ongelmia kaupungeissa

Ikävä tosiasia on, että suuntana on ollut alueiden poistuminen ja jo olemassa olevilla liikenneasemien pysäköintialueilla pysäköintiaikarajoitusten lisääminen – useille asemille on tullut esimerkiksi 9 tunnin pysäköintiaikarajoitus, millä ei enää kateta 11 tunnin vuorokautisen lepoajan vaadetta.

Myös talvikunnossapidon puuttuminen osalta lepopaikoilta supistaa tarjontaa entisestään talviaikana. Olisi myös hyvä merkitä liikenneopastein raskaalle kalustolle sopivat taukopaikat, etenkin yhdistelmäkokojen kasvaessa entisestään.

Varsinkaan kaupungeissa maa-alueita ei ole juuri tarjolla. Pääkaupunkiseudun tilapulan osalta ratkaisuksi perävaunuparkeille Rahtarit ry ehdottaa suurvoimalinjojen alapuolilla olevia kaistaleita, joita ei oikein muuten voi hyödyntää.

Linja-auton kuljettajille voisi tuoda helpotusta kaupunkien keskustojen torialueiden käyttöönotolla pysäköintitilaksi (esimerkkinä Helsingissä Kasarmintori). Kaikki mahdolliset tilat kuten ”vapaat hiekkakentät” tulisi vapauttaa betoniporsaista ja ottaa hyötykäyttöön.

Nykyisetkään alueet eivät täytä vaatimuksia

Liikennevirasto on selvittänyt kuljetusalan tarvetta ja tiedostaa, että kaupunki- ja taajama-alueiden lisäksi nousevat esille pääväylien taukopaikkatarve mm. Jyväskylän ja Kuopion seudulla.

Tällä hetkellä Suomessa on yhdeksän Liikenneviraston järjestämää taukopaikkaa (palvelualuetta), jotka sijoittuvat pääväylien varsille ja tarjoavat palveluita kuljettajille. Näitä ovat muun muassa Keimola, Tuuliruusu, Pirkanhovi ja Ouluntulli.

Nämäkään eivät silti täysin täytä EU:n määrittelemää taukopaikan vaatimustasoa mm. alueiden vartioinnin näkökulmasta. 

Turvallisille, vartioiduille alueille tulee Suomessakin olemaan jatkossa tarvetta, todetaan Rahtarit ry:n tiedot

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän