Autonrengasliitto pyytää poliisilta harkintaa nastarenkaiden käytön valvonnassa kevään edetessä. Vaikka kevät on monin paikoin pitkällä, yöpakkaset ja äkilliset kelimuutokset ovat mahdollisia vielä etelässäkin.
Autonrengasliitto muistuttaa, että nastarenkaita saa käyttää myös maaliskuun jälkeen, jos sää tai keli sitä edellyttää.
“Ymmärrämme poliisin viestin siitä, ettei nastarenkailla pidä ajaa tarpeettomasti paljaalla tiellä. Samalla toivomme malttia sakottamisen kanssa niin kauan kuin yöpakkaset ja liukkaat aamut ovat mahdollisia. Suomi on pitkä maa, ja kevät etenee eri tahtia eri puolilla”, sanoo Autonrengasliiton puheenjohtaja Teemu Tuuri.
Nastarenkaat vaihdetaan etusijalla
Rengasvaihtosesonki käynnistyi monissa liikkeissä pari viikkoa normaalia kevättä aiemmin jo maaliskuun viimeisellä viikolla ja etenee nyt kiihtyvällä tahdilla. Etelä-Suomessa päätiet ovat paikoitellen olleet jo pitkään sulat, mutta samaan aikaan eri puolilla maata esiintyy edelleen talvisia kelejä sekä yö- ja aamupakkasia.
Rengasliikkeissä pyritään hoitamaan vaihdot mahdollisimman sujuvasti ja vähentämään tarpeetonta nastoilla ajoa paljaalla tiellä. Liikkeet kontaktoivat ensin ne asiakkaat, joiden renkaat ovat rengashotellissa nastarenkaina ja vaihtavat heidät etusijalla.
“Tiedostamme hyvin, että paljaalla tiellä nastoilla ei kannata ajella yhtään sen enempää kuin on tarpeen ja siksi rengasliikkeissä jaksotetaan vaihtoja niin että nastat saadaan vaihdettua pois alta ensimmäisinä, mutta vasta kun se on turvallista”, Tuuri sanoo.
Etelän ja pohjoisen sesongit etenevät eri tahdilla
Liitto muistuttaa, että renkaiden vaihto tapahtuu aina vaiheittain. Kaikki autoilijat eivät voi vaihtaa renkaita samana päivänä, ja ajan saaminen rengasliikkeeseen voi ruuhkahuipuissa viedä aikaa.
Tieliikennelain mukaisesti nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun ja muulloinkin, jos sää tai keli sitä edellyttää. Liitto korostaa, että arvio tehdään käytännössä olosuhteiden mukaan: jos teillä on liukkausriski tai mahdollinen äkillinen kelinmuutos, nastojen käyttö voi olla perusteltua.
Autonrengasliiton arvion mukaan vaihdoista on tehty tähän mennessä reilu 20 %. Sesonki jatkuu vilkkaana vielä noin pari viikkoa, ja aivan Pohjois-Suomessa viimeisiä vaihtoja tehdään usein vielä vapun tienoilla.
“Toivomme, että valvonnassa huomioidaan kevään todelliset olosuhteet. Tärkeintä on, että jokainen pääsee turvallisesti perille”, Tuuri sanoo.
Lue myös
Sähköinen steer-by-wire-ohjaus valinnaisvarusteena uuteen Mercedes-Benzin EQS:ään
WRC: Emil Lindholmin kausi käynnistyy Kroatiassa uuden kartanlukijan kanssa
Ensi mallivuoden Škodan Elroq ja Enyaq -mallit hinnoiteltu
Henkilöauton kuljettaja menehtyi törmäyksessä kuorma-autoon Pyhännällä



Autonrengasliitto toivoo ymmärrettävästi poliisilta malttia nastarenkaiden käytön valvonnassa. Näin toki tapahtuukin, sillä yksittäinen poliisihan arvioi tapauskohtaisesti, edellyttävätkö olosuhteet nastarenkaiden käyttöä.
Nastarenkaiden vaihtoikkuna näyttäisi jäävän kovin lyhyeksi nykyisillä talvirengassäännöillä ja tämän kevään kaltaisilla ajokeleillä. Kitkarenkaiden yleistyminen helpottaisikin sesongin hallintaa myös rengasliikkeiden näkökulmasta.
Etelä-Suomessa ei ole ainakaan kuukauteen tarvittu talvirenkaita. Jos nyt huhtikuun lopulla jokin aamu sattuisi valkenemaan lumisena, niin pysy kotona tai käytä julkista liikennettä.
Tämä on rajoitus, joka nastarenkaiden käyttäjien on vain hyväksyttävä – tai sitten suosiolla siirtyä käyttämään kitkarenkaita.