Lounais-Suomen poliisi on jatkanut vuonna 2010 Porissa kadonneen Johanna Hautamäen tapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää tietoja erityisesti Lyttyläntiellä liikkuneesta punaisesta autosta.
Tapauksen esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan Johanna Hautamäestä tehtiin katoamispäivänä 14. toukokuuta vuonna 2010 havainto noin kello 21 aikaan Porin Lyttyläntiellä. Hautamäki käveli tietä pitkin kohti Poria.
Lyttyläntiellä on pian tämän jälkeen nähty ajamassa punainen tai viininpunainen henkilöauto, joka on mahdollisesti 1980-luvun Honda Prelude.
Poliisi pyytää kyseisen henkilöauton kuljettajaa tai sellaista henkilöä, joka tietää kyseisen henkilöauton kuljettajan, ottamaan yhteyttä poliisiin.
Poliisi tutkii Johanna Hautamäen katoamistapausta epäiltynä tappona.
Poliisi tavoittanut useat puhelinyhteydessä olleet
Katoamispäivän iltana Hautamäki otti puhelimitse yhteyttä useisiin henkilöihin. Poliisi on tavoittanut useat näistä henkilöistä.
Poliisi pyytää nyt sellaisia henkilöitä ottamaan yhteyttä, jotka ovat olleet Hautamäkeen yhteydessä lähellä hänen katoamisajankohtaansa, eivätkä ole olleet poliisin kanssa tekemisissä esitutkinnan viime käänteissä eli alkuvuoden 2024 aikana.
Lisäksi poliisi pyytää, että ne henkilöt, jotka katoamisen jälkeen kertoivat havainnoistaan poliisille, mutta joihin poliisi ei nyt kuluvan vuoden aikana ole ollut yhteydessä, olisivat poliisiin yhteydessä.
Yhteydenotot pyydetään joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655.