Polttoainevarkaissa ollut kaksikko poliisin haaviin

Poliisi sai 9.12. lauantaina iltaseitsemältä tehtävän Hyvinkäälle Uudenkyläntielle, missä sijaitsevan yrityksen alueelta yritettiin anastaa polttoainetta. Epäilty teko oli tallentunut alueella sijaitsevan kameran kuviin.

– Poliisin partioiden saapuessa kohteeseen, epäillyt olivat ehtineet jo poistua paikalta, mutta lähistöltä löytyi hylätty ajoneuvo, jonka epäiltiin liittyvän asiaan. Auton sisällä oli havaittavissa muun muassa tyhjiä polttoainekanistereita. Samainen auto oli tallentunut alueen kamerakuviin samalla viikolla myös keskiviikkona ja torstaina, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.

Paikalta toisella autolla poistunut kaksikko havaittiin hetkeä myöhemmin tiellä 45, Nummitien risteyksen kohdalla. Auton kuljettaja ei totellut poliisin pysäytyskäskyä vaan lähti kiihdyttämään karkuun etelän suuntaan.

– Alkoi takaa-ajo, jonka aikana pakenevan auton kuljettaja ajoi merkittävää ylinopeutta ja aiheutti useita vaaratilanteita jäisellä ja lumisella tiellä. Pakomatka päättyi lopulta Hyrylään, jossa partio otti kaksikon kiinni rikoksesta epäiltynä.

Poliisin tekemien selvitysten ja toimenpiteiden myötä kaksikon epäillään syyllistyneen varkauden yritykseen ja toisen heistä myös törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä huumausainerikokseen, Lylykangas jatkaa.

Lue myös: Tienauraaja säikäytti polttoainevarkaat!

Lue myös: Polttoainevarkaat verekseltään kiinni Rovaniemellä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän