Liikenneturva ja Kantar Public kysyivät* keväällä 2023 yli 800 autoilevalta suomalaiselta mielipidettä alkoholiin ja autoiluun. Yli kuusi kymmenestä kertoi, ettei ota annostakaan alkoholia ennen ajoa, vaikka sitä olisi tarjolla. Joka kymmenes suomalainen sen sijaan oli joko eri mieltä tai melko eri mieltä väittämän kanssa.
Jos olen lähdössä ajamaan autoa en juo alkoholia yhtään annosta, vaikka sitä olisi tarjolla. 66 % samaa mieltä, 22% melko samaa mieltä, 2 % ei osaa sanoa, 8 % melko eri mieltä ja 2 % täysin eri mieltä.
Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo kannustaa tekemään ratkaisut kyydeistä etukäteen. Jo pienikin määrä alkoholia elimistössä heikentää ajokykyä ja lisää onnettomuusriskiä. Päihteiden suhteen nollalinja on kuljettajalle aina varma vaihtoehto. Esimerkiksi oluen alkoholimäärä voi yllättää, sillä yksi iso 0,5 litran nelostuoppi vastaakin kahta ravintola-annosta.
– Ratkaisu kyydeistä ja ajamisesta tehdään selvinpäin. Terassikäynti tai juhannusjuhlat voi ennakoida niin, että jättää auton kotiin. Ei kannata edes antaa itselleen mahdollisuutta, että ajaisi kännipäissään. Rikosseuraamuslaitoksen** ja Liikenneturvan rattijuopumuksesta yhdyskuntapalveluun tuomittujen koulutuksessa kaikki sanovat samaa: selvinpäin en olisi koskaan ajanut kännissä, tähdentää Vuoristo.
Oletko ajokunnossa? Kysy rohkeasti, jos epäilyttää
Ajokuntoa ei nakerra pelkästään päihteet, vaan väsymys, lääkitys tai jopa voimakas tunnereaktio. Autoa ei pidä lähteä ajamaan, jos olo tuntuu normaalista poikkeavalta, väsyneeltä tai tokkuraiselta.
Jos kuljettaja ei itse reagoi heikentyneeseen ajokuntoonsa, muiden kannattaa sanoa asiasta suoraan.
Liikenneturvan kyselyn mukaan jopa neljäsosa suomalaista kokee vaikeaksi kysyä kuljettajalta, onko hän ajokunnossa, vaikka olisikin huoli siitä.
On vaikeaa kysyä kuljettajalta, onko hän ajokunnossa, vaikka olisi huoli siitä. Täysin samaa mieltä 5 %, melko samaa mieltä 21 %, 7 % ei osaa sanoa, 28 % melko eri mieltä ja 39 % täysin eri mieltä.
– Kysy, jos vähänkään epäilet toisen ajokuntoa. Juhannuksen jälkeen ajokunto saattaa olla huonolla tolalla, vaikka promilleja ei enää olisi elimistössä. Väsyneenä ajaminen voi olla yhtä vaarallista kuin päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen, Vuoristo korostaa.
Rattijuopumuskolareiden sesonkiaika on kesä
Rattijuopumustapauksissa on viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut keskimäärin 49 ja loukkaantunut yli 400 henkilöä vuosittain. Nuorten määrä korostuu, sillä kuolleista viidennes ja loukkaantuneista kolmannes oli 15–24-vuotiaita. Rattijuopumustapauksien henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille.
*Liikenneturva ja Kantar Public, 2023. N=1073, joista autoilevia 823.
**Rikosseuraamuslaitos ja Liikenneturva ovat yhdessä kehittäneet ns. Liikenneturvaohjelman. Liikenneturvaohjelma on interventio, jota käytetään oikeudessa tuomitun yhdyskuntaseuraamuksen sisällön, erityisesti yhdyskuntapalvelun osana. Yksi sen keskeisimmistä asioista on löytää keinoja, että henkilö ei joutuisi tilanteeseen, jossa valinta ajamiseen lähtemisestä tehdään humalassa.
Krapulassa on syytä kiinnittää omaan ajokuntoon erityistä huomiota
Väsymys ja kesä on vaarallinen yhdistelmä!
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //