Koti Blogi Sivu 470

Poliisi: Moni ensikertalainen yllättyy pitkästä ajokiellosta!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kun poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, moni yllättyy, kuinka pitkä ajokielto teosta voidaan määrätä jo ensikertalaiselle. Näitä ikäviä yllätyksiä Länsi-Uudenmaan poliisi käsittelee etenkin kesäaikaan runsain määrin.

Liikenneturvallisuuden vaarantamisella tarkoitetaan sitä, että kuljettajan toiminta liikenteessä on omiaan vaarantamaan muiden turvallisuuden. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen katsotaan törkeäksi silloin, kun esimerkiksi liikennesääntöjen rikkomisesta aiheutuu vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi huomattavan ylinopeuden ajamista, vaikka muu liikenne olisikin vähäistä ja ajettaisiin vaikka moottoritiellä.

Törkeän ajokieltorikoksen osalta ajokiellon kesto on ajokorttilain mukaan vähintään kolme kuukautta. Uusijalle kesto on vähintään puoli vuotta. Ajokieltojen kestot kuitenkaan harvoin jäävät lain mukaisiin vähimmäispituuksiin, sillä poliisi noudattaa valtakunnallista liukumataulukkoa, jossa on määritetty pituudet rikosnimikekohtaisesti.

− Ajokiellon pituus perustuu törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen osalta käräjäoikeuden määräämään rangaistusseuraamukseen, joka on joko päiväsakkoja tai vankeutta. Esimerkiksi 60:n päiväsakon rangaistusseuraamus tarkoittaa käytännössä keskimäärin kuuden kuukauden mittaista ajokieltoa ensikertalaiselle. Ajokielto voidaan määrätä enintään viiden vuoden määräajaksi, kertoo lupaesimies Anniina Torvinen.

Päätös tehdään pääsääntöisesti sen jälkeen, kun rikosasiaan on annettu ratkaisu käräjäoikeudessa

Ajokiellon pituuden lisäksi monet kuljettajat yllättyvät asian käsittelyyn tarvittavan prosessin kestosta. Kun kyseessä on törkeä ajokieltorikos, käsitellään rikosasia poikkeuksetta tuomioistuimessa. Käräjäoikeuden käsittelyä edeltävät poliisin suorittama esitutkinta ja syyteharkinta.

− Niin sanotuissa tyyppitapauksissakin rikosprosessi voi kestää herkästi useita kuukausia − pahimmillaan jopa yli vuoden. Tällä hetkellä tuomioistuimet ovat ruuhkautuneita, lupaesimies Torvinen kuvaa.

Torvinen muistuttaa, että päätös ajo-oikeusasiassa tehdään pääsääntöisesti sen jälkeen, kun rikosasiaan on annettu ratkaisu käräjäoikeudessa. Mikäli kyseessä on asia, joka on käsitelty sakkomenettelyssä, päätös ajo-oikeusasiassa tehdään sen jälkeen, kun syyttäjä on vahvistanut sakon.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty kuljettaja on prosessin ajan määrättynä väliaikaiseen ajokieltoon aina sinne saakka, kunnes poliisi tekee koko prosessin päätteeksi päätöksen ajokiellon lopullisesta pituudesta.

Selityksiä mm.: vessahätä ja kotona odottava vaimo

Syitä, joita kuljettajat ajetulle ylinopeudelle kertovat, on liikennevalvonnan parissa työskentelevien poliisien mukaan lukuisia. Niihin lukeutuvat esimerkiksi kiire, vessahätä, päiväkodissa odottavat lapset tai kotona odottava vaimo. Jotkut kuljettajat kokevat, että vähäinen muu liikenne mahdollistaa oman ylinopeuden. Osalla on yksinkertaisesti väärä oletus tieosuuden nopeusrajoituksesta.

Lupaesimies Torvisen mukaan poliisi kuulee erilaisia perusteluja myös siinä vaiheessa, kun ajokieltoa käsitellään ja asiakkaan on kirjallisella lausunnolla mahdollista kertoa, millaisia vaikutuksia ajokiellolla olisi.

− Osa perusteluista on käytännöllisiä ja varmasti totuudenmukaisia. Monilla on oikea tarve ajokortille työtehtävien kautta. Moni myös kuljettaa perheenjäseniä esimerkiksi kouluun tai harrastukseen. Osalla taas on terveyteen liittyviä haasteita, joiden myötä autoilu on ainoita liikkumisen mahdollistavia tapoja.

Poliisi huomioi ajokiellon vaikutukset toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen. Oletus kuitenkin on, että perusterve ihminen kykenee kulkemaan parin kilometrin matkan vaikka kävellen. Esimerkiksi kahden kilometrin matka kouluun ei yksinomaan riitä ajokiellon kohtuullistamiseen ajokorttilain säännösten mukaisesti.

− Ajokiellon tarkoitus on estää kuljettajan osallistuminen liikenteeseen, jos hän on syyllistynyt liikennerikokseen tai -rikkomuksiin, rikkonut ajokorttiin liittyvää velvoitetta tai hänen terveydentilansa on puutteellinen. Poliisi totta kai toivoo, että kuljettajat miettisivät ajokiellon vaikutuksia jo ennen kuin jalka painaa kaasua enemmän kuin rajoitukset sallivat, Torvinen toteaa.

Lue myös

Tiedätkö miten toimia, jos sinut määrätään ajokieltoon?

Poliisi: Kaahailusta voi koitua nuorelle pitkäaikainen haitta

Vauhdin hurmasta voi tulla jopa yli vuoden pituinen ajokielto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moottoriajoneuvokilpailuiden vakuutuskäytäntöihin merkittävä muutos!

Kuva: AKK / Toni Ollikainen

Kesäkuussa voimaan tuleva uusi liikennevakuutuslaki tuo muutoksia kilpailukäytössä olevien moottoriajoneuvojen vakuutusturvaan, todetaan Liikennevakuutuskeskuksen tiedotteessa.

Samalla aiempi, epäselvyyksiä aiheuttanut eristetyn kilpailualueen määritys poistuu laista kokonaan.

Vakuutuksen ottajan on syytä tutustua huolellisesti lain sisältöön, jottei vahinkotilanteessa tule ikäviä yllätyksiä korvausten osalta. Vakuutus tulee olla kaikilla kilpailuihin osallistuvilla ajoneuvoilla.

Liikennevakuutuslain uudistus kaventaa vakuutuksen tuomaa turvaa kuljettajan osalta. Kilpailuissa tai kilpailuun tähtäävässä lajiharjoittelussa tapahtuvassa onnettomuudessa kuljettajan omia vahinkoja ei korvata liikennevakuutuksesta.

Liikennevakuutuslain uudistuksen myötä kaikki kilpailu- ja harjoituskäytössä olevat moottoriajoneuvot on liikennevakuutettava. Samalla laista poistettiin kohta, jonka mukaan vakuutus ei ole voimassa eristetyillä kilpailualueilla. Moottoriajoneuvokilpailuja koskeva lakiuudistus varmistaa, että kilpailun yleisöllä tai esimerkiksi maastossa kilpailureitille vahingossa eksyvillä ulkoilijoilla on onnettomuustilanteessa vakuutuksen tuoma turva.

Lakiuudistus kaventaa vakuutuksen tuomaa turvaa kuljettajan osalta. Kilpailuissa tai kilpailuun tähtäävässä ohjatussa tai valvotussa lajiharjoittelussa tapahtuvassa onnettomuudessa kuljettajan omia vahinkoja ei korvata liikennevakuutuksesta, eli kuljettajapaikkasuoja ei ole voimassa.

Täydentävää turvaa tuovat vapaaehtoiset tai kilpailulisenssien edellyttämät vakuutukset, jotka kattavat kuljettajan omat henkilövahingot. Näiden vakuutusten tarjoaman turvan laajuus kannattaa tarkistaa ennen vakuutuksen ottamista.

– Liikennevakuutuksen korvaustaso on poikkeuksellisen kattava, ja esimerkiksi henkilövahingot korvataan ilman ylärajaa. Koska kuljettajan omia vahinkoja ei kilpailutilanteessa korvata liikennevakuutuksesta, on tärkeää huolehtia siitä, että omien henkilövahinkojen varalle on joku muu vakuutusturva, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu muistuttaa.

Kuljettajapaikkasuoja on kuitenkin voimassa kaikissa niissä kilpailuissa tai reiteillä, jossa on noudatettava tieliikennesääntöjä. Esimerkiksi siirtymätaipaleilla tai autosuunnistuksessa myös kuljettajan vahingot korvataan.

Kilpailuun liittyväksi harjoitteluksi ei lasketa esimerkiksi kilparadalla tapahtuvaa harrasteajoa, muuta kuin kilpailuun tähtäävää harjoittelutoimintaa tai ajokoulutusta, kuten liikenneturvallisuuteen liittyviä harjoituksia. Samoin kilpailuiksi ei lasketa esimerkiksi kaveriporukan järjestämiä ajokilpailuita tai muita vastaavia. Tällaisissa tilanteissa kuljettajapaikkasuoja on voimassa.

Uudistettu liikennevakuutuslaki tulee voimaan 1.6.2024. Lakiuudistus pohjautuu EU:n liikennevakuutusdirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon.

Liikennevakuutuksen voi ostaa mistä tahansa niitä myyvästä vakuutusyhtiöstä. Koska liikennevakuutuksen sisältö on määritelty laissa, on vakuutusturva samanlainen riippumatta vakuutusyhtiöstä. Vahingon kärsinyt voi hakea korvausta suoraan vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiöstä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

”Tilaan uuden kuorma-​auton joka toinen viikko”

Kuva: Scania.

Verdis ja Scania Finans Suomi solmivat merkittävän rahoitussopimuksen. Scania Finansin käyttö on lisääntynyt ja se on nyt Suomen käytetyin tapa hankkia uusi Scania, todetaan Scanian tiedotteessa.

Kuluvan vuoden alusta lähtien ympäristöhuoltoyritys Verdis Oy:n kaikki uudet Scanian kuorma-autoalustat on hankittu Scania Finansin kautta. Kyse on merkittävästä rahoitussopimuksesta. Verdis (Ent. Urbaser)on osa Verdis Nordic -konsernia, joka on yksi Pohjoismaiden johtavista ympäristöhuoltopalveluja tuottavista yrityksistä.

”Meillä on Suomessa 230 kuorma-autoa. Ylihuomenna niitä on 231 ja viiden päivän päästä 232. Tilaan noin joka toinen viikko uuden kuorma-auton, sillä toimintamme kasvaa koko ajan”, Verdiksen kalustopäällikkö Harri Hietala kertoo tiedotteessa.

Verdis päätti vaihtaa leasingiin, kilpailutti varteenotettavat rahoittajat ja päätyi Scania Finansiin Scania kuorma-autoalustahankintojen osalta. Myös niiden päällirakenteet ja mahdolliset muut lisälaitteet rahoitetaan samalla sopimuksella.

”Minun kannaltani valinta oli hyvä: Scania-leasing on nopea ja helppo.”

Jätelakiuudistuksen myötä ala kasvaa ja kehittyy

”On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Verdiksen kanssa, jolla on todella laaja ja iso kuorma-autoverkosto. Yritys tekee yhteiskunnallisesti merkittävää työtä jo pelkästään huoltovarmuudenkin kannalta”, Scania Finansin rahoituspäällikkö Tommi Mäkelä toteaa tiedotteessa.

Ympäristölainsäädäntö on tiukentunut koko ajan, mistä uusimpana esimerkkinä on vuonna 2022 voimaan tullut jätelain uudistus. Se lisäsi materiaalikierrätystä ja merkitsee lisää ajoa jätepakkareille.

”Uusia kilpailutuksia on ollut paljon viimeisen kahden vuoden aikana. Organisaatiomme käsittelee jatkuvasti uusia julkaistuja tarjouspyyntöjä. Tämän hetken taantuma ei ole vaikuttanut toistaiseksi merkittävästi toimintaamme”, Hietala toteaa.

Tällä hetkellä ympäristönhuoltoala on suhteellisen vakaa työpaikka kuljettajalle. Alan suhdannevaihtelut eivät ole niin suuria kuin monella muulla toimialalla. Alalta löytyy myös hyvin erilaisia työtehtäviä. Hietala on tästä itse hyvä esimerkki. Hän aloitti samaan yritysryppääseen kuuluvassa yrityksessä kuljettajana reilu 20 vuotta sitten, teki monenlaisia tehtäviä ja yleni kalusto- ja tulosyksikön päälliköksi.

”Aloittaa voi vaikka kesätöistä, nytkin taitaa olla vielä kuljettajan paikkoja vapaana”, Hietala vinkkasi huhtikuussa.

Scania Finansista tuli suosittu

Yhä useampi uuden kuorma-auton ostaja päätyy Verdiksen tavoin käyttämään Scania Finansia, jonka rahoitussalkku on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut noin 70 prosenttia.

”Kasvuvauhti on ollut hurjaa. Siihen on varmasti monta syytä. Teemme yhteistyötä myyntiorganisaatiomme kanssa, jonka takia asiakkaiden on helppoa ja luontevaa tulla juttusille. Moni on sanonut, että meiltä saa henkilökohtaista palvelua toisin kuin pankeilta, joista on joskus vaikea saada ketään kiinni”, Mäkelä pohtii.

Lisäksi kuorma-autokauppias tuntee kuljetusalan pankkeja paremmin. Silloin osataan arvioida esim. leasingissa ajoneuvon jäännösarvo realistisemmaksi. Scania Finans ottaa mm. huomioon auton käytön, kuljetustehtävät ja tietää jälleenmyyntiarvon.

”Leasingissa on sudenkuoppia. Jotkut rahoittajat arvioivat jäännösarvon tosi korkeaksi, jolloin sopimus saadaan näyttämään houkuttelevammalta, mutta loppupeleissä korkea jäännösarvo saattaakin aiheuttaa asiakkaalle ikävän yllätyksen, jos se ei vastaakaan sen hetkisistä markkina-arvoa”, Mäkelä varoittelee.

Astinlaudat kohdillaan

Scanioita Verdiksellä on ollut runsaasti ennen uutta sopimustakin. Kuningaskotka halkoo ilmaa keskimäärin joka toisen Verdiksen kuorma-auton keulassa.

”Scania on autona yleishyvä. Hytti sopii hyvin jäteauton ohjaamoksi, vaikka käy se muihinkin ajoihin”, Hietala sanoo.

Myös ergonomian on oltava kohdillaan, sillä jäteauton kuljettaja nousee päivässä helposti monta sataa kertaa kyytiin ja pois.

”Scaniassa astinlaudat on sijoitettu hyvin. Kuljettaja voi olla pienikokoinen tai kaksimetrinen ja painaa 130 kiloa. Auton on sovittava kaikille”, kalustopäällikkö toteaa.

Lue myös

Jokaisen uuden Scanian mukana tulee myös kuljettajakoulutus

Mikkeliin tulossa uusi Scania-palvelukeskus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaiset käytettyjen autojen kauppaketjut saavat kansainvälisen kilpailijan!

Kuva: Hedin.

Hedin Mobility Group on avannut Suomeen käytettyjen autojen myyntiketju Carstoren, ja ensimmäiset uudet Carstore-liikkeet on nyt avattu Helsinkiin ja Tampereelle. Suunnitelmissa on laajentaa Carstore-verkostoa Suomessa vielä vuoden 2024 aikana. Ketju toimii jo Ruotsissa, Norjassa ja Slovakiassa.

Vaihtoautomarkkinan ennakoidaan kasvavan tänä vuonna, minkä myötä Hedin Mobility Group panostaa vaihtoautokauppaan voimakkaasti avaamalla kaksi uutta Carstore-ketjun myymälää. Carstore, joka on ollut Ruotsissa toiminnassa jo vuodesta 2020 lähtien, tarjoaa jatkossa myös suomalaisille laajan valikoiman käytettyjä autoja useilta eri merkeiltä pikkuautoista tehokkaisiin maastoautoihin.

Suomen myyntiketjusta vastaa maajohtaja Gzim Hasani. Nyt avattujen Helsingin ja Tampereen toimipisteiden lisäksi ketju suunnittelee avaavansa lisää toimipaikkoja vuoden 2024 aikana.

”Carstoren kautta pääsemme tarjoamaan kansainvälisen kokemuksemme nyt myös suomalaisten ulottuville. Hedin Mobility Groupin laaja kokemus ja resurssit tukenamme voimme tarjota asiakkaillemme ainutlaatuisen käytettyjen autojen valikoiman ja ostokokemuksen. Tavoitteenamme on olla asiakkaillemme ensimmäinen kontakti, kun asiakas on joko ostamassa, vaihtamassa tai myymässä käytettyä autoa”, Hasani kertoo.

Carstore -toimipisteet Suomessa

  • Carstore Helsinki Konala, Ruosilantie 5, 000390 Helsinki
  • Carstore Tampere, Lakalaivankatu 1, 33840 Tampere

Lue myös

Hedinin kaikki jälleenmyyntitoiminnot yhden brändin alle

Kia Niro EV -mallin saa nyt aikaisempaa halvemmalla

Kuva: Antti Järveläinen.

Kian täyssähköautomalli Niro EV on saanut uudet hinnat. Niron sähköautomalliston hinnat alkavat 42 489 eurosta LX-varustetasolla, mikä on 2 500 euroa aikaisempaa vähemmän. Auto on varustettu aina 64,8 kWh akustolla ja sen toimintamatka yhdellä latauksella on 460 kilometriä.

Uuden entistäkin houkuttelevammin hinnoitellun Kia Niro EV -malliston uusi käyttöetu on alkaen 515 euroa vapaan autoedun ollessa 575 euroa kuukaudessa.

Varustetasoja Niro EV -mallistossa on neljä: LX, EX, Business Premium ja Business Luxury. Niro on saatavana myös täyshybridinä ja ladattavana hybridinä. Malliston hinnat alkavat 32 389 eurosta täyshybridinä LX-varustetasolla.

Niro-malliston uusi hinnasto on ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös

Sähköauto voi toimia myös virtalähteenä vaikkapa sähkögrillille tai sähkövessalle!

Metallica liikkuu Euroopassa ympäristöystävällisesti

Kuva: Iveco.

Metallican maailmankiertueen Euroopan osuudella kuljetukset mantereen halki hoituvat Ivecon ilmastoystävällisillä sähköllä ja biokaasulla kulkevilla rekoilla ja minibusseilla.

Metallican ja Ivecon yhteistyön ytimessä ovat jaetut arvot; Metallican tavoitteena on vähentää hiilijalanjälkeä merkittävällä tavalla tulevaisuudessa, ja Ivecon ajoneuvot vastaavat tähän tarpeeseen.

– Ivecon täyden malliston lanseeraus vuonna 2024 on ainutlaatuinen virstanpylväs historiassamme, ja sen avulla voimme osallistua laajempaan keskusteluun uusista energiamuodoista ja vaihtoehtoisista polttoainetyypeistä. Olimme erittäin innoissamme kertoessamme tästä sähköisestä yhteistyöstämme eeppisen bändin kanssa. Toivotamme bändin ja heidän tiiminsä lämpimästi tervetulleeksi Pohjoismaihin. Odotamme innolla, että näemme heidän saapuvan kaupunkiin matalan päästön ajoneuvoillamme, sanoo Håkan Jönsson, Iveco North Europen liiketoimintajohtaja.

Ivecon sähköllä ja luonnonkaasulla käyvien S-eWay ja S-Way Metallica Special Edition raskaan sarjan rekkojen ulkoasu on brändätty bändin 72 Seasons- albumin väreihin. Myös eDaily and Daily Natural Gas minibussien ulkoasu on Special Edition Metallica, ja ne kuljettavat bändin henkilökuntaa konserttien aikana. Nämä “vihreät” ajoneuvot sopivat erinomaisesti Metallican tavoitteeseen vähentää konsertti kerrallaan bändin hiilijalanjälkeä.

Iveco Nordics on muillakin tavoilla mukana Metallican kiertueella: Ivecon sosiaalisessa mediassa kaikki voivat seurata kiertuetta, ja kilpailla lipuista Helsingin, Oslon ja Kööpenhaminan konsertteihin.

Suomalaisilla on aivan erityinen paikka sydämessä Metallicalle

Metallica konsertoi Suomessa kaksinkertaisesti loppuunmyydyllä Olympiastadionilla 7.6. ja 9.6.2024. Mutta ensimmäisen konserttinsa Suomessa Metallica soitti jo 40 vuotta sitten, ja sen jälkeen bändillä on ollut ainutlaatuinen asema suomalaisessa metallimaailmassa.

– Näin ja koin Metallican ensimmäisen kerran livenä Ruisrockissa 1999, eli on siitäkin jo 25 vuotta. Enköhän siis uskalla itseänikin jonkinasteiseksi faniksi tituleerata, kertoo Iveco:n Suomen myyntijohtaja Tuomas Virén.

– Koen Metallican ja Ivecon välisen yhteistyön äärimmäisen hienona asiana. Isoon kiertueeseen liittyy paljon logistiikkaa, ja tämä lienee ensimmäinen kerta, kun tämän kokoluokan kiertueen logistiikka hoidetaan puhtaasti biokaasulla ja sähköllä. Hiilineutraali kuljettaminen on täysin mahdollista jo nyt. Biokaasuauto ei ole vuosien päässä tulevaisuudessa siintävä asia, vaan nykypäivää. Autoja on jo hyvin saatavilla, ne soveltuvat lukuisiin eri kuljetustehtäviin, ja niiden hinta on hyvin lähellä dieselkäyttöisen auton hintaa.

Hiilineutraalius on myös merkittävä kilpailuetu

Hiilineutraalius on kuljetusyrityksille merkittävä kilpailuetu, joka näkyy vahvasti esimerkiksi verkkokauppojen asiakkaiden valinnoissa. Entistä useampi kuluttaja haluaa tietää, kuinka ympäristöystävällisesti tuotteet kuljetetaan perille.

– Hienoa, että Metallica on yhdessä Ivecon kanssa viemässä viestiä eteenpäin. Hiilineutraali kuljettaminen on täysin mahdollista jo nyt, Virén summaa.

– Jokainen suomalainen on mukana aina paikallisesti tuotetun ja puhtaan biokaasun tuottamisessa. Valmistusprosessissa hyödynnetään muun muassa hävikkiruokaa, biojätteitä ja tehtaiden sivuvirtoja sekä enenevissä määrin maataloudessa syntyvää lantaa. Tuotantotapansa ansiosta biokaasu parantaa luonnonvarojen kiertoa ja vähentää samalla
paitsi liikenteen, myös koko yhteiskunnan tuottamaa ympäristökuormaa, Virén jatkaa.

Iveco, osana Iveco Groupia, on sitoutunut hiilineutraaliuteen vuoteen 2040 mennessä. Iveco myös tukee luonnonkatastrofien ja sotien vaikutuksille altistuneita yhteisöjä, järjestää harjoitteluohjelmia haavoittuville nuorille sekä lahjoittaa ruoka-apuun. Nämä toimet sopivat hienosti yhteen Metallican All Within My Hands-säätiön toiminnan kanssa. Säätiö tukee paikallisia ruokapankkeja bändin kiertueiden aikana, tukee Metallica Scholars workforce initiativen kautta kansanopistoja ja lahjoittaa katastrofiapuun.

Lue myös

Iveco-palkinnot jaettu parhaista saavutuksista

Hedinin Iveco-kauppa etenee

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Traficomin ajoneuvorekisterin tietoja käytetty väärin – koskee noin 65 000 henkilöä!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ajoneuvorekisterin asiakasorganisaatio on ilmoittanut palveluunsa kohdistuneesta väärinkäytöstä. Virasto on sulkenut asiakkaan pääsyn rekisteriin ja selvittää tapahtunutta. Traficomin järjestelmiin ei ole kohdistunut tietomurtoa.

Väärinkäyttö koskee ajoneuvojen omistajia ja haltijoita, joiden tietoja on kysytty palvelusta ilman perustetta. Kyseessä on tämänhetkisen tiedon mukaan noin 65 000 omistajaa ja haltijaa, joiden ajoneuvon rekisteritunnus alkaa A-kirjaimella rekisteritunnusvälillä AAA-xxx – ALJ-xxx.

Väärinkäytön johdosta ajoneuvojen omistajien ja haltijoiden henkilötunnuksia on päätynyt asiakkaan järjestelmästä kolmannen osapuolen haltuun. Lisäksi väärinkäytön yhteydessä palvelusta on haettu julkisesti saatavilla olevia nimiä, osoitteita ja ajoneuvojen teknisiä tietoja. Traficom on estänyt tietojen luovuttamisen asiakkaan palveluun.

Traficomin asiakasorganisaatio on vastuussa heille luovutettujen henkilötietojen käsittelystä ja suojaamisesta. Asiakasorganisaatio on tehnyt asiasta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle ja poliisille.

Virasto valvoo ja seuraa ajoneuvorekisteristä luovutettujen tietojen käyttöä. Epäilyttäviin tapahtumiin reagoidaan välittömästi. Tarvittaessa pääsy tietoihin estetään kuten nyt on tehty. Traficomin järjestelmiin ei ole kohdistunut tietomurtoa.

Virasto selvittää tapahtumia yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Henkilötietojen käsittelyn turvallisuus on aina etusijalla viranomaistoiminnassa.

Asia liittyy Verohallinnon 15.5. uutisoimaan tapaukseen, jossa positiivisesta luottotietorekisteristä on kysytty luottotietorekisteriotteita väärin perustein.

Asia koskee henkilöitä, joiden ajoneuvon rekisteritunnus alkaa A-kirjaimella rekisteritunnusvälillä AAA-xxx – ALJ-xxx. Asia ei koske henkilöitä, jotka ovat kieltäneet tietojen luovuttamisen liikenteeseen liittyviin tarkoituksiin.

Yleisiä toimintaohjeita tilanteeseen, jossa henkilötietoja on viety tai vuotanut.

 

Autoliitto ja Virta pilotoivat automaattisella tunnistautumisella tapahtuvaa lataamista

Kuva: Ville Vappula.

Pilottiryhmä voi toukokuun lopusta alkaen ladata AL-latauksen asemilla autonsa ilman tunnistelätkän tai mobiilisovelluksen käyttöä.

Henkilöautoilu sähköistyy kovalla vauhdilla ja autot kehittyvät isoin harppauksin. Sähköautojen toimintamatkat alkavat olla jo sillä tasolla, että suurimmalle osalle autonkäyttäjistä ajomatka yhdellä latauksella ei ole enää ongelma. Erityisesti pidemmillä matkoilla nopea, sujuva ja vaivaton lataaminen on kuitenkin tärkeää.

Niin lataustehot kuin autojen kyky vastaanottaa sähköä ovat parantuneet koko ajan. Nyt Autoliitto ja sen kumppani Virta, jonka palvelu- ja teknologia-alustalla Autoliitto operoi verkostoaan, käynnistävät pilottihankkeen, jossa auton lataamisesta tehdään entistä vaivattomampaa.

Kun tavallisesti lataus aloitetaan ja lopetetaan joko RFID-tunnistelätkällä tai mobiilisovelluksella, niin Virran Autocharge-tekniikalla latauspiste tunnistaa ajoneuvon automaattisesti kun se kytketään laturiin. Näin yksi vaihe koko latausprosessissa jää väliin.

”Autoliitto on luonteva kumppani tekniikan pilotoimiseen, koska sen varsin uudessa valtakunnallisessa latausverkostossa on vain uusimpia Kempowerin valmistamia suurteholatureita, jotka soveltuvat suoraan Autocharge-tekniikan käyttöön”, Virran teknologiajohtaja Jussi Ahtikari kertoo.

”Automaattinen tunnistautuminen on erittäin tervetullut, helppokäyttöinen vaihtoehto oman lataustilin käyttöön sovelluksen ja RFID-tagille rinnalle, ja haluamme mahdollistaa latausverkostoille tämän kokemuksen tarjoamisen eri automerkeillä ajaville autoilijoille.”

Järjestelmän aktivoimiseksi ensimmäisellä latauskerralla tunnistaudutaan laturilla joko RFID-lätkällä tai Virran sovelluksella. Tämän jälkeen Virta määrittää autoilijan asiakastilille kyseisen autoyksilön tunnistekoodin. Samalle tilille voidaan aktivoida useampiakin autoja. Tämän jälkeen lataustapahtuman käynnistäminen onnistuu ilman sovellusta tai lätkää.

”Etsimme jatkuvasti tapoja tarjota autoilijoille arkea helpottavia asioita ja tämä on ehdottomasti yksi sellainen. Nyt rekrytoimme sähköautoilevia jäseniämme pilottiryhmään, joka pääsee testaamaan järjestelmää ja antamaan siitä palautetta”, Autoliiton kaupallinen johtaja ja AL-latauksen toimitusjohtaja Niila Rajala kertoo.

Lue myös

Autoliiton ensimmäinen sähköautojen latausasema on avattu

EU-regulaatio tuo merkittävän muutoksen latauksen maksuvaihtoehtoihin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Motoristi menehtyi ulosajossa Iisalmessa

Kuva: CvB.

Keski-ikäinen mies menehtyi torstaina Iisalmessa sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui kello 12.20 Pörsänmäentiellä.

Kuljettajan epäillään menettäneen ajoneuvonsa hallinnan vasemmalle kaartuvassa mutkassa ja suistuneen tien oikean reunan yli.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä ja on kirjannut tapahtuneesta rikosilmoituksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi poliisi tekee asiassa tutkinnan kuolemansyyn selvittämiseksi.

Lue myös

Taipalsaaren moottoripyöräonnettomuuden pyörässä ei ollut toimivia ajovaloja!

Moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Viitasaarella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Sähkömopot kärjessä TM:n mopotestissä!

Kuva: CvB.

Tekniikan Maailma on tehnyt mopotestin, jossa mukana oli kolme sähkömopoa ja kolme perinteistä kaksitahtimopoa.

Testissä sähkömopot ovat selvästi omassa luokassaan. Parhaan mopon arvosana on 9,2 ja heikoimman mopon 7,6.

Sähkömopoista kaksi sai 5 tähteä ja yksi neljä tähteä. Polttomoottorimopoista kaikki saivat vain kaksi tähteä.

Testin voittajaksi nousi arvosanalla 9,2 Talaria Sting R. Testaajien mukaan hyvää on suorituskyky ja latausnopeus. Huonoa on toimintamatka ja äkkinäinen käytös Sport-ajomoodilla.

Kakkoseksi tuli Yamaha Neo´s Dual Battery arvosanalla 8,8. Hyvää on jarrut ja säilytystilat, huonoa toimintamatka ja latausnopeus. Tämä malli oli ainoa testissä ollut skootterimalli.

Kolmanneksi tuli arvosanalla 8,4 Super Soco TSx 1200. Testaajien mukaan hyvää on toimintamatka kahdella akulla ja latausnopeus. Huono on liukkaat jalkatapit ja puiseva jarrutustuntuma.

Polttomoottorimopot peränpitäjiä

Kolme polttomoottorimopoa ovat selvästi testin peränpitäjiä. Näistä parhaiten menestyi arvosanalla 7,7 Beta RR Motard 2T 50 Track. Siinä hyvää on alhaiset huoltokulut ja rungon vakaus. Huonoa on se, että mopossa on vain yksi taustapeili ja kurakelillä liian lyhyt etulokasuoja.

Testin viides sija jaettiin kahden mallin kesken pistemäärällä 7,6.

Fantic XM 50 Competition -mallissa hyvää on iso koko ja jousituksen toiminta. Huonoa on suuret huoltokulut ja jarrutusmatka.

Rieju MRT 50 SM -mallissa hyvää on alhainen hankintahinta ja pakoputken iso lämpösuoja. Huonoa on huoltokulut ja tunnoton kytkin.

Testi on julkaistu Tekniikan Maailman numerossa 9/2024. Jutun voi lukea myös verkossa tilaamalla TM Digin kuukaudeksi hintaan 5 euroa.

TM:n mopotesti

  1. Talaria Sting R                      9,2  *****

2. Yamaha Neo’s Dual Battery   8,8   *****

3. Super Soco TSx 1200           8,4   ****

4. Beta RR Motard 2T 50 Track   7,7   **

5. Fantic XM 50 Competition     7,6    **

5. Rieju MRT 50 SM                  7,6   **

Lue myös

Poliisin valvonta osoittaa: nuorten mopoissa riittää huomautettavaa!

Uudellamaalla järjestettiin uudenlainen mopo- ja moottoripyörävalvonta!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //