Koti Blogi Sivu 393

Tommi Hallman avasi Nitrocross-kauden kakkossijalla

Kuva: Jakub Nitka/QBA.

Yhdysvalloissa ajettava rallicrossin Nitrocross-sarja avasi kilpailukautensa lauantaina Richmondissa. Sarjan ainoa suomalaiskuljettaja, kuopiolainen Tommi Hallman, avasi kautensa Next Evo -luokassa kakkossijalla.

Jenkkitähti Travis Pastranan ideoima ja perustama rallicrossin Nitrocross-sarja avasi nyt historiansa neljännen kilpailukauden ja siinä missä sarja pyrkii tekemään kilpailuista erityisen vauhdikkaita ja näyttäviä tapahtumia, niin myös tällä kertaa onnistuttiin. Richmondin rata oli rakennettu todella nopeaksi ja sarjan uudistunut kakkosluokka (Next Evo) oli mennyt uusien ja tehokkaampien autojen myötä ison askeleen eteenpäin.

Finaalista tuli lopulta kahden kuljettajan näytös ja äärimmäisen tiukka kaksintaistelu voitosta. Kakkosruudusta startannut Hallman heitti paalupaikalta matkaan lähteneelle isäntämaan Mitchell deJongille heti tiukan haasteen, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta ohitus ei kuitenkaan onnistunut. Finaalin keskivaiheilla Hallman nakutti kovia kierrosaikoja, pääsi ajoittain todella lähelle deJongia, mutta kunnollista ohituspaikkaa ei vain auennut.

Hallmanin edellisestä kilpailusta oli ehtinyt kulua reilu vuosi, nähtiinhän kuopiolainen tositoimissa edellisen kerran viime vuoden elokuussa, kun hän ajoi RX2e-luokan voittoon rallicrossin MM-sarjan osakilpailussa Saksassa.

Lauantain aika-ajoissa Hallman ei yltänyt deJongin vauhtiin, mutta semifinaalin voitto eri lähdössä irtosi kuitenkin paremmalla kokonaisajalla. Hallman halusi kuitenkin autoon muutoksia ennen finaalia ja niitä myös tehtiin.

– Oli sellainen fiilis, että auton peräpäässä ei pito riitä, eikä pystytä haastamaan voitosta. Koko päivän oltiin kolme-neljä kymmenystä perässä deJongia kierrosajoissa. Olihan se iso muutos tietysti riski tuossa kohtaa, mutta koska uusi auto kaikille, niin jotain piti kokeilla, Hallman taustoitti.

DeJong ja Hallman ajoivat käytännössä koko kuusi kierrosta kestäneen finaalin alle sekunnin sisällä toisistaan. Ruutulipulla ero kuitenkin venähti reiluun kahteen sekuntiin, koska Hallmanin autosta renkaan pinta kuoriutui viimeisellä kierroksella, tehden autosta vaikeasti ajettavan. Kärkikaksikko oli finaalissa täysin omaa luokkaansa, sillä kolmanneksi sijoittunut Lane Vacala jäi kärjestä lähes kahdeksan sekuntia.

Richmondin lauantain finaalin tulokset

1) Mitchell deJong (USA) 4.55,470
2) Tommi Hallman + 2,432
3) Lane Vacala (USA) + 7,661
4) Ellis Spiezia (USA) + 9,373
5) Kainan Baker (USA) + 15,527
6) Patrick Gruszka (USA) + 15,949
7) Michael Leach (USA) + 16,352
8) Casper Jansson (SWE) + 2 kierrosta

Nitrocrossin tärkeimmät faktat

  • Jenkkitähti Travis Pastranan ideoima ja perustama rallicross-sarja
  • Ensimmäinen kausi ajettiin 2021
  • Osakilpailuja ajettu Yhdysvalloissa, Kanadassa, sekä Euroopassa
  • Sarja pyrkii tekemään rallicross-kilpailuista erityisen näyttäviä tapahtumia
  • Nitrocrossin tavaramerkkejä ovat nopeat radat ja äärimmäisen näyttävät hyppyrit
  • Pääluokan (Group E) täyssähköautoista irtoaa yli 1000 hevosvoimaa
  • Kolme ensimmäistä kautta kakkosluokkaa (Next) ajettiin Supercar Lites -autoilla
  • Tällä kaudella kakkosluokassa (Next Evo) kilpaillaan tehokkaimmilla FC2-autoilla

Nitrocrossin kilpailukalenteri 2024-2025

07.-08.09.2024 Richmond, Yhdysvallat
05.-06.10.2024 Salt Lake City, Yhdysvallat
15.-16.11.2024 Phoenix, Yhdysvallat
11.-12.01.2025 Miami, Yhdysvallat
01.-02.03.2025 Las Vegas, Yhdysvallat

Lue muita juttuja Tommi Hallmanista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nissan tuo markkinoille Ariya Nismo-mallin

Coven Garden, Arya, during the 2024 Hankook London ePrix, 10th meeting of the 2023-24 ABB FIA Formula E World Championship, on the ExCeL London from June 18 to 21, 2024 in London, United Kingdom - Photo Guillaume Chaussat / DPPI
Ariya Nismo yhdistää Nismo-perinteen ja päästöttömän liikkumisen, säilyttäen ominaisuudet, jotka ovat tehneet Nismo-malleista maailmankuuluja. Tämä uutuus tarjoaa nopeamman, jännittävämmän ja turvallisen ajokokemuksen.
Rakennettu kunnioittaen Nissanin Nismo-perintöä ja yhdistäen huipputason teknologiat tyylikkääseen muotoiluun, Ariya Nismo nostaa 87 kWh Ariya e-4orce -mallin suorituskyvyn uudelle tasolle.
Suunniteltu ajonautintoa varten
Ariya Nismossa on virtaviivainen, aerodynaaminen muotoilu, joka luo tunteen vaivattomasta liukumista ilman halki. Moottoriurheilusta tutun muotoilunsa, syvemmän etupuskurin helman ja ducktail-takaspoilerinsa ansiosta Ariya Nismon aerodynamiikka on parantunut merkittävästi.
Nismon leveä ja matala olemus sekä matala painopiste, yhdessä kookkaan takailmanohjaimen kanssa, ohjaavat ilmavirtaa tehokkaasti, lisäten downforcea. Lisäksi Formula E:stä inspiroituneet ilmanohjaimet vähentävät ilmanvastusta, luoden sujuvan ilmavirtauksen ajoneuvon korin ympärille ja tehostaen ilman virtausta takarenkaiden edessä.
Arya, coven garden, during the 2024 Hankook London ePrix, 10th meeting of the 2023-24 ABB FIA Formula E World Championship, on the ExCeL London from June 18 to 21, 2024 in London, United Kingdom – Photo Guillaume Chaussat / DPPI
Ariya Nismossa käytettävät Michelin Pilot Sport EV -renkaat on suunniteltu tarjoamaan lisää vakautta ja luotettavuutta, lisäten ajomukavuutta. Näyttävät 20-tuumaiset ENKEI “MAT Process” vanteet, vähentävät ilmanvastusta ja painoa. Vanteiden suuret aukot edesauttavat myös ilman virtaamista, pitäen renkaat viileinä, vaikka asfaltti kuumenisi.
Nismo-viritys elämykselliseen ajokokemukseen
Nismon tekemät muutokset takaavat huippuluokan suorituskyvyn. Täyssähköinen 87 kWh 320 kW/600 Nm -malli kiihtyy 0-100 km/h vain viidessä sekunnissa, ja 80-120 km/h kiihtyvyys onnistuu vain 2,4 sekunnissa.
Ariya Nismo tarjoaa myös paremman ohjattavuuden ja suuremman sivuttaisvoiman kuin GT-R Nismo. Mallin dynaaminen alustarakenne, joka sisältää suorituskykyisemmät jouset, vakaajat ja iskunvaimentimet, aikaansaa urheilullisen ajokokemuksen, poistaen ylimääräistä ajoneuvon liikettä ja lisäten ajon hallittavuutta. Nismo-mallin tehostettu ohjaus mukauttaa ohjaustuntumaa nopeuden mukaan, luoden vertaansa vailla olevan ajettavuuden.
Kuva: Nissan.
Kaupungeissa ja hitaammilla nopeuksilla ajettaessa ohjausvoimaa vähennetään, jolloin kääntyminen on vaivatonta. Moottoriteillä suuremmilla nopeuksilla ohjaus jämäköityy, tarjoten neutraalin ja vakaan tuntuman. i-Boosterin lisäyksen ansiosta jarrutusteho paranee, mikä mahdollistaa Nismon täyden jännityksen kokemisen säilyttäen samalla ketterän ja turvallisen ajokokemuksen.
Mallissa on myös oma ”Nismo-tila”, joka tarjoaa ajajille täyden Nismo -kokemuksen.
Nopea latauskyky
Ariya Nismossa on e-4orce-teknologia, joka on viritetty vähentämään aliohjausta ja parantamaan tarkkuutta 12 % verrattuna perus e-4orce-teknologiaan. Tämä mahdollistaa huippuluokan suorituskyvyn kaikilla neljällä pyörällä, tarjoten aidon urheiluauton ajokokemuksen.
Ariya Nismossa on 22 kW sisäänrakennettu laturi, joka mahdollistaa nopean latauksen julkisissa latauspisteissä.
Ariya Nismo erottuu urheilullisella muotoilullaan ja veistoksellisella takaosan ulkonäöllään. Saatavilla neljässä värissä, mukaan lukien uusi Nismo Stealth Grey mustalla katolla. Punaiset korostukset korin alaosassa täydentävät ulkoasun.
Sisätilat on uudistettu korkealaatuisilla materiaaleilla ja urheilullisilla istuimilla. Nismo-brändi näkyy punaisina yksityiskohtina ohjauspyörässä ja sisätiloissa. Nissanin punainen Andon-valaistus viimeistelee tunnelman.
Ariya Nismon myynti alkaa alkuvuonna 2025, ja sitä myydään kaikilla Euroopan markkinoilla (lukuun ottamatta Kyprosta, Maltaa ja Pohjois-Irlantia).
Nissan Ariya Nismo e-4orce
  • Sähkömoottorin tyyppi EESM
  • Akun kapasiteetti – Kokonais-/Käytettävissä (kWh) 91/87
  • Enimmäisvääntö etu (Nm) 300
  • Enimmäisvääntö taka (Nm) 300
  • Yhdistetty järjestelmän enimmäisvääntö (Nm)600
  • Enimmäisteho (kW) 320
  • Enimmäisteho (hv) 429
  • Enimmäisteho (PS) 435
  • Ilmanvastuskerroin 0,3
  • Leveys ilman peilejä (mm) 1850
  • Leveys peilien kanssa (mm) 2172
  • Pituus (mm) 4655
  • Korkeus (mm) 1660
  • Akseliväli (mm) 2775
  • Raideleveys etu (mm) 1585

Lue tästä muita juttuja Nissan Ariyasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hyundai tuo markkinoille uuden pienen SUV-mallin, Bayon Cross

Kuva: Hyundai.

Hyundai esittelee uuden Bayon Cross -mallin. Ulkopuoli on saanut uuden muotoilun ja tilavat sisätilat on uudistettu. Bayon tarjoaa myös suuren ja käytännöllisen tavaratilan.

Uudella Bayonilla on terävä ja omaleimainen muotoilu. Sen korityyppi on crossover-SUV, joka on suunniteltu erityisesti eurooppalaisille asiakkaille. Edessä oleva led-päiväajovalojen integroitu valolista muodostaa tunnusomaisen Seamless Horizon -kuvion.

Kuva: Hyundai.

Etupuskurin ja jäähdyttimen säleikön muotoa ja kuviointia on uusittu antamaan autolle aiempaakin rohkeampi ja jämäkämpi ilme. Myös takapuskuri on muotoiltu uudelleen, ja auto on saanut uuden 16- ja 17-tuumaisen vannedesignin.

Bayon on saanut kiitosta tyylikkäästä muotoilusta, jossa korostuvat erottuvat mittasuhteet ja vahvat graafiset piirteet. Auton kyljissä hartialinja on kiilamainen. Takana nuolenmuotoiset kauaksi toisistaan sijoitetut valot antavat leveän vaikutelman.

Kuva: Hyundai.

Saatavana on yhteensä yhdeksän ulkoväriä, joista neljä on uusia. Musta katto on tarjolla useiden ulkovärien kanssa. Myös istuinverhoilut on uusittu. Sisätiloihin on Vibrant Blue -ulkovärin kanssa tarjolla uusi musta sisusta sinisillä yksityiskohdilla.

Kehittynyttä teknologiaa

Hyundain asiakaskeskeisen lähestymistavan mukaisesti uusi Bayon tarjoaa kehittynyttä liitettävyysteknologiaa. Sen moderni ohjaamo ja tietoviihdejärjestelmän huippuluokan ominaisuudet ovat nyt entistäkin paremmat OTA (Over-the-Air) -karttapäivitysten ansiosta.

Vakiovarusteena on 4,2 tuuman LCD-mittaristo ja uusi 10,25 tuuman värikosketusnäyttö. Navigointijärjestelmä on nyt vakiovarusteena.

Kuva: Hyundai.

Uusi Bayon tarjoaa edelleen ominaisuuksia, jotka olivat suosittuja jo edellisessä versiossa, kuten lisävarusteena olevan 10,25-tuumaisen digitaalisen mittariston, jossa on ajotilan mukaan reagoiva grafiikka, Apple CarPlay ja Android Auto, langaton älypuhelimen lataus ja uusin Bluelink-telematiikka.

Uudessa Bayonissa on kaksi usb-c-latausporttia − yksi edessä ja yksi takana − helpottamassa uusimpien teknisten laitteiden samanaikaista lataamista.

Kuva: Hyundai.

Etuosan usb-a-portti mahdollistaa myös tiedonsiirron, jolloin matkustajat voivat liittää puhelimensa ajoneuvon tietoviihdejärjestelmään. Paketin täydentää Bose-äänentoistojärjestelmä, joka lupaa matkustajille laadukkaan kuuntelukokemuksen kahdeksan kaiuttimensa ansiosta.

Parannettu sisävalaistus

Uudessa Bayonissa on tilavat sisätilat, joissa on panostettu etu- ja takamatkustajien mukavuuteen, sekä suuri 321−411 litran tavaratila (takaistuimet alas taitettuna 1 160−1 250 litraa).

Comfort- ja Style-varustetasoissa on vakiona uusi ambient-tunnelmavalaistus, jonka avulla matkustajat voivat säätää sisätilojen valaistuksen väriä mielensä mukaan.

Monipuoliset turvallisuusjärjestelmät

Kaistallapysymisavustin pitää ajoneuvon keskitetysti kaistallaan. Automaattinen törmäyksenvälttämisavustin autojen, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tunnistuksella antaa ensin hälytyksen ja jarruttaa tarvittaessa törmäyksen estämiseksi.

Safety Pack -lisävarustepaketissa törmäyksenvälttämisavustin sisältää myös Junction Turning -toiminnon, joka voi jarruttaa ja estää törmäyksen vastaantulevan auton kanssa risteyksessä käännyttäessä.

Kuva: Hyundai.

Toinen edistyksellinen ominaisuus, navigointipohjainen älykäs vakionopeudensäädin, käyttää ajoneuvon navigointijärjestelmän tietoja säätääkseen nopeutta itsenäisesti ajettaessa moottoritiellä tai pikatiellä.

Niin ikään Safety Pack -lisävarustepakettiin sisältyvä katvealueen hätäjarrutusjärjestelmä käyttää useita auton ympärille sijoitettuja antureita, jotka tarkkailevat kulmia. Jos toinen ajoneuvo havaitaan, ulkopeileihin ilmestyy visuaalinen varoitus.

Tarvittaessa järjestelmä jarruttaa törmäyksen välttämiseksi tai törmäysvahinkojen vähentämiseksi.

Bayon sisältää myös useita ominaisuuksia, jotka pyytävät kuljettajan huomiota, jos keskittyminen ajamiseen herpaantuu. Kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä analysoi kuljettajan ajotapaa havaitakseen uneliaan tai hajamielisen ajamisen. Tämä järjestelmä toimii yhdessä edessä olevan auton liikkeellelähtöilmoituksen kanssa, joka ilmoittaa, kun edellä ajava ajoneuvo alkaa liikkua eteenpäin.

Kuva: Hyundai.

Bayonissa on nyt 4G-verkkoon perustuva toisen sukupolven eCall-järjestelmä, joka hälyttää automaattisesti hätäpalvelut, jos ajoneuvon turvatyynyt avautuvat onnettomuustilanteessa. Matkustajat voivat vaihtoehtoisesti myös aktivoida tämän ominaisuuden painamalla eCall-painiketta.

Bayon Cross Suomessa

Bayon Cross -mallistossa on kolme erittäin kattavasti varusteltua varustetasoa: Fresh, Comfort ja Style. Malliston hinnat Suomessa alkavat 22 390 eurosta (1,2 MPi 84 hv 5MT).

Lue tästä muita Hyundai-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

SKAL selvittää raskaan liikenteen kansallisuuksia

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL kerää liikenteenlaskennalla tietoa raskaan liikenteen ajoneuvojen kansallisuuksista Suomen teillä. Vuorokauden kestävä laskenta suoritetaan 10.9.–11.9. kymmenessä eri mittauspisteessä.

Kuljetusyritysten edunvalvojan SKALin toteuttama liikennelaskenta järjestetään tiistaista 10.9. aamuyhdeksästä keskiviikkoaamuun 11.9. klo 9. Laskentapisteitä on kymmenen ja ne sijaitsevat Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Lapissa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Sisä-Suomessa ja Itä-Uudellamaalla.

SKALin vuorokauden laskentajaksolla kokoama tieto antaa kattavan kuvan siitä, mikä on ulkomaisen kuljetuskaluston osuus maanteiden liikennevirrasta. Nyt suoritettava liikennelaskenta on järjestyksessään viides. Aiemmat laskennat on suoritettu vuosina 2010, 2012, 2017 ja 2021.

Aiemmissa laskennoissa on havaittu, että kuljetuskalusto Suomen teillä on kansainvälistynyt tasaisesti. Vuonna 2010 ulkomaisten kuorma-autojen osuus oli noin 7 prosentti, kun taas vuoden 2021 laskennassa jo noin 13 prosenttia Suomen tiestöllä kulkevista raskaan tavaraliikenteen ajoneuvoista oli rekisteröity Suomen ulkopuolelle.

Suomeen rekisteröityjen ja ulkomaisen kuljetuskaluston suhteellinen osuus on itsessään tärkeä tieto. Se muodostaa yhden osan Suomen huoltovarmuuden tilannekuvasta ja kertoo toisaalta suomalaisten yritysten kilpailukyvystä ja markkinaosuudesta.

– Koska tietoa ei muutoin ole kattavasti saatavilla, tarttuu SKAL toimeen jo viidettä kertaa ja tuottaa itse tämän tilastotiedon päätöksenteon vaikutusarvioita tukemaan, kertoo SKALin johtaja Petri Murto.

SKAL tiedottaa liikenteenlaskennan tuloksista laskennan päätyttyä 11.9.

Lue muita juttuja SKALista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallisprint: Reuter ja Hallia nopeimmat Ylistarossa

Ville Reuter piiskasi Volvo S40:n voittovauhtiin Ylistarossa. Kuva: Janette Taskinen / AKK.

Rallisprintin suomenmestaruussarjan toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina 7. syyskuuta Ylistaron MRF Tyres SM Sprintissä. Yleiskilpailun voittoihin ajoivat kaksivetoisissa Ville Reuter ja nelivedoissa Tuukka Hallia.

Ylistaron asemalla ajetussa MRF Tyres SM Sprintissä kaksivetoisten nopeimman kuskin titteli meni yleisessä luokassa 5 Volvo S40:llä kilpailevalle Ville Reuterille (KaMK). Reuter oli vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena, mutta onnistui parantamaan aikaansa mukavasti viidellä sekunnilla, joka toi lopulta ykkössijan.

Yleiskilpailussa toiseksi ajoi LaihUA:n Mika Lemmetti, joka kuittasi samalla luokan 2 voiton ja jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Kolmanneksi ehti Ari-Pekka Koivisto (YUA), joka otti junioreiden luokan 9 ykkössijan.

Kaksivetojen yleisessä sarjassa luokkavoittoihin Reuterin ja Lemmetin lisäksi ylsivät Jere Pensas (LaihUA, lk1), Juha Lusa (PokyUA, lk3) ja Tommi Hanhikoski (EPUA, lk4).

Pisteissä kärkikolmikkoon ei tullut muutoksia. Lemmetillä on kasassa 55 pistettä, toisena jatkaa Lusa, jolla on kaksi pistettä kirittävää. Pensas pitää hallussaan kolmatta sijaa, joka on 10 pisteen päässä Lemmetistä.

Nelivetojen yleisessä luokkavoitot ottivat tuttuun tapaan Rasmus Tuominen (Jämsän-äijät, lk6) ja Tuukka Hallia (MäntsMK, lk7), jotka olivat voittaneet luokkansa myös kaikissa kauden edellisissä osakilpailuissa.

Tuomisella vastus oli kuitenkin kovin tällä kaudella, kun Ville Hautamäki (JärvisUA) teki vierailun sarjaan. Tuominen kesti kuitenkin Hautamäen paineen kymmenyksen turvin. Hallian kisa helpottui puolestaan sillä, että kovin kilpakumppani Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) kärsi ongelmista tänään.

Yleiskilpailussa Hallia ajoi jälleen nelivetojen nopeimman ajan, toiseksi ennätti Juho Mäki-Tammela (LakUA) ennen Samuli Pokelaa (JärvisUA).

Junioreissa luokkavoitot Koiviston lisäksi kuittasivat Arttu Pentinmäki (lk8, EPUA), Jarno Pentinpuro (lk10, LakUA), Sami Takala (lk11, EPUA), Aki Ala-Varvi (lk12, JaMoKe/UA) ja Tuukka-Matias Kivioja (lk13, JurvanUA). Sarjajohdossa jatkaa edelleen Juho Väisänen, joka jäi tänään luokkansa toiseksi.

Senioreissa tutut nimet komeilivat tulosliuskojen kärkipäässä myös Ylistarossa. Veini Kämppi (MhMK), Jukka Lifländer (ImUA) ja Jari Lamminsivu (HämUA) hoitivat leiviskänsä onnistuneesti, kuten niin monta kertaa aiemminkin tällä kaudella. Sama kolmikko jatkaa myös pisteiden kärkisijoilla.

Naisissa Meiju Viitaselle ei löytynyt vastusta nytkään ja Raahen UA:n rattitaituri ottikin entistä vahvemman kiinnityksen mestaruuteen. Nuorissa Ville Vatanen (K-KUA) joutui taipumaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun Miska Tuomisto (KeurUA) paineli voittoon. Sarjatilanteen kannalta Vatasen tilanne on kuitenkin hyvä eikä mestaruuteen Laitilan päätöskilpailussa vaadita ihmetekoja.

Suomi Cupissa BMW-rallisarjan nopeinta kyytiä piti Petri Harjula (LievUA) ennen Sami Laurilaa (AL-Härmä) ja Ville Mäntystä (Jämsän äijät). Joukkueiden Cupissa Raakateipin joukkue jatkaa sarjakärjessä.

Rallisprint SM -sarjan kausi 2024 päättyy lauantaina 12.10. Laitilassa ajettavaan päätösosakilpailuun, SM Oili Jalonen Sprinttiin.

MRF Tyres SM Sprint, Ylistaro

Yleiskilpailun tulokset

2WD
1. Ville Reuter (lk5)
2. Mika Lemmetti (2) +0,20
3. Ari-Pekka Koivisto (9) +0,91
4. Juha Lusa (3) +3,42
5. Aki Ala-Varvi (12) +3,58

4WD
1. Tuukka Hallia (lk7) 2.25,99
2. Juho Mäki-Tammela (7) +4,86
3. Samuli Pokela (7) +5,65
4. Tuukka-Matias Kivioja (13) +6,82
5. Jari Lamminsivu (17) +7,35

Luokkavoittajat

Yleinen
LK1: Jere Pensas
LK2: Mika Lemmetti
LK3: Juha Lusa
LK4: Tommi Hanhikoski
LK5: Ville Reuter
LK6: Rasmus Tuominen
LK7: Tuukka Hallia

Juniorit
LK8: Arttu Pentinmäki
LK9: Ari-Pekka Koivisto
LK10: Jarno Pentinpuro
LK11: Sami Takala
LK12: Aki Ala-Varvi
LK13: Tuukka-Matias Kivioja

Seniorit
LK15: Jukka Lifländer
LK16: Veini Kämppi
LK17: Jari Lamminsivu

Naiset
LK18: Meiju Viitanen

Nuoret
LK21: Miska Tuomisto

BMW-Rallisarja
LK22: Petri Harjula

Rallisprint SM -pisteet: 5/6 osakilpailua

2WD Yleinen
1. Mika Lemmetti 55p
2. Juha Lusa 53p
3. Jere Pensas 45p
4. Ville Reuter 44p
5. Ville Keljo 43p

4WD Yleinen
1. Rasmus Tuominen 55p
1. Tuukka Hallia 55p
3. Aarni Mertanen 44p
3. Aleksi Röyhkiö 42p
5. Samuli Pokela 35p

Juniorit
1. Juho Väisänen 48p
2. Sami Takala 45p
2. Aki Ala-Varvi 45p
4. Ari-Pekka Koivisto 44p
5. Jaakko Hyvärinen 37p

Seniorit
1. Veini Kämppi 49p
2. Jukka Lifländer 46p
3. Jari Lamminsivu 37p
4. Veijo Viitanen 36p
4. Tarmo Ollila 36p

Naiset
1. Meiju Viitanen 36p
2. Eeva-Kaisa Sistonen 19p
3. Marjo-Riitta Mansikkamäki 17p
4. Kati Vinni 12p
5. Liisa Sutinen 7p

Nuoret
1. Ville Vatanen 44p
2. Miska Tuomisto 32p
3. Aaron Holopainen 30p
4. Rasmus Pentti 19p
5. Lauri Halonen 8p

Suomi Cup -pisteet: 5/6 osakilpailua

BMW-Rallisarja
1. Petri Harjula 42p
2. Sami Laurila 41p
3. Ville Mäntynen 40p
4. Anssi Luoma-Aho 30p
5. Patrick Korkala 14p

Joukkueet
1. Raakateippi 144p
2. Ämmänkylän Rallyrings 125p
2. RPM Team Kajaani 118p
4. Koivisto & Viitanen Racing Team 116p
5. PTP Motorsport 91p

WRC: Perjantain keskeytys pudotti Lauri Joonan pisteiltä Kreikassa

Kuva: Honza Fronek.

Lauri Joonan kisaviikonloppu Kreikassa oli täynnä draamaa. Perjantain keskeytys ja haastavien sorateiden aiheuttamat rengasrikot pudottivat sastamalalaisen pistesijoilta.

Ensimmäistä täyttä kauttaan rallin MM-sarjan WRC2-luokassa kilpaileva Lauri Joona lähti Acropolis-ralliin tavoitteenaan saavuttaa mahdollisimman suuri pistepotti. Kisa alkoikin ihan kelvollisesti, mutta harmittavasti Joonan ja kartturi Ville Mannisenmäen matka päättyi perjantaina suunniteltua aiemmin.

– Neljännellä erikoiskokeella noin kilometri lähdöstä osuttiin johonkin pattiin ja se hypäytti aika reilusti. Tultiin alas jotenkin huonossa kulmassa ja autosta meni takaiskari. Ainoa vaihtoehto oli jättää perjantain kisa siihen, koska vauriot oli sen verran suuret ja ettei autoon tule enempää vahinkoa. Näin päästäisiin lauantaina jatkamaan kisaa. Huonoa tuuria, kertoi Joona harmittavasta ja hänelle harvinaisesta keskeytyksestä.

Perjantain keskeytyksen myötä sijoitus WRC2-luokan tuloksissa putosi kauas kärjestä ja kisan fokus muuttui pistepotin kasvattamisesta hyvien erikoiskoeaikojen ajamiseen. Lauantai alkoikin hyvin, ja kaksikon ajat olivat kolmen kärjessä. Sitten kreikkalaiset ankarat ja arvaamattomat soratiet muuttivat jälleen kisan kulkua. Joona ja Mannisenmäki saivatkin harjoitella loppukisan aikana renkaanvaihtoa monta kertaa “kenttäolosuhteissa”.

– Ei voi missään tapauksessa olla tyytyväinen kisaan eikä sijoitukseen, se ei ole sitä mitä lähdettiin hakemaan. Positiivista on, että kaikilta niiltä pätkiltä, jotka voitiin ajaa ongelmitta, tuli hyvät ajat ja oltiin kolmen nipussa. Osa rengasrikoista johtui siitä, että kun sijoituksista ei enää ajettu, päätettiin kokeilla mitä auto ja renkaat kestävät näissä olosuhteissa, kertoi Joona kisan jälkeen.

Kreikan MM-rallin WRC2-luokan ykköseksi ajoi Sami Pajari, toiseksi tasa-ajalla sijoittui Robert Virves ja kolmanneksi Yohan Rossel. Joona löytyy lopputuloksista 13. sijalta.

Acropolis-ralli oli TGS Motorsport-tiimin Skoda Fabia RS Rally2-autolla kilpailevalle Lauri Joonalle seitsemäs MM-ralli tällä kaudella.

WRC2-luokassahan pisteitä on mahdollista kerätä seitsemästä osakilpailusta ja kuusi parasta sijoitusta lasketaan loppupisteisiin mukaan. Kreikan lopputulos ja pistesijojen ulkopuolelle jääminen tarkoittaa, että Joonalla on nyt kauden pisteet kasassa. Tällä hetkellä ne oikeuttavat luokan neljänteen sijaan.

– Kaikin puolin positiivinen ja nousujohteinen kausi, jossa kirsikkana kaksi podiumsijoitusta. Vauhdillisesti taso on noussut koko ajan, ja paljon on tullut oppia.

Lue tästä muita juttuja Lauri Joonasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Grönholmin viikonlopussa sekä hyvää että huonoa

Kuva: CE Dealer Team, Jan Kåre Rafoss.

Rallicrossin MM-sarjan toiseksi viimeinen viikonloppu Montalegren radalla Portugalissa sujui CE Dealer Teamin Niclas Grönholmilta kaksijakoisesti. Viikonlopun ensimmäisessä osakilpailussa Grönholm voitti molemmat alkueränsä sekä semifinaalinsa ja sijoittui finaalissa toiseksi.

Tänään sunnuntaina meno oli takkuisempaa. Alkueristä sijat kolme ja neljä, semifinaalissa kolmas ja finaalissa rengasrikon jälkeen kuudes. Ikävä asia oli se, että tämän päivän finaalissa Grönholmin pahimmat kilpakumppanit sijoittuivat suomalaiskuljettajan edelle. Kauden päätösosakilpailuihin Kiinaan Grönholm lähtee MM-viitosena.

– Tähän asti kauden kaikki tuplaviikonloput ovat noudattaneet samaa kaavaa: yksi MM-osakilpailu menee loistavasti, toinen ihan penkin alle. Tänään oli tosi vaikeata. Yritettiin kaikkea, mutta vauhtimme ei vain riittänyt. Muut menivät paremmin, Grönholm tunnusti.

– Pääosin kaikki startit onnistuivat hyvin, mutta vaikka lähtö on tässä lajissa tärkeä niin ei auta, jos vauhti radalla on heikkoa niin tulos on se, mikä tänään radalla nähtiin.

Sunnuntain finaalissa Grönholmin rynnistyksen lopullisesti päätti vasemman takarenkaan puhkeaminen.

– Rengas taisi vain ottaa jostain kanttarista kipeää. Äkkiseltään se kuitenkin tyhjentyi ja tipahti lopulta vanteelta ulos. En ainakaan huomannut mitään hidasta tyhjenemistä tai selkeää osumaa. Sakeassa pölyssä ei pystynyt ajamaan kovin tarkasti. Kuuluu (rengasrikko) lajin kuvaan valitettavasti.

Rallicrossin kauden kaksi viimeistä MM-osakilpailua kilpaillaan 19.–20. lokakuuta Kiinassa, joihin Grönholm starttaa MM-pisteiden viidentenä. MM-hopea on 21 pisteen ja MM-pronssi 10 pisteen päässä.

– Eihän tuo pistetilanne hyvältä näytä. Jotain käärmekeittoa pitää syödä, mutta ei anneta periksi. Loppuun asti yritetään, Grönholm lupaa.

FIA World RX, 7/10 Montelegre, Portugali
1. Johan Kristoffersson (S) VW Polo 5 kierrosta
2. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e + 0.398
3. Kevin Hansen (S) Peugeot RX1e + 2.895
4. Ole Christian Veiby (N) VW Polo + 5.654

FIA World RX, 8/10 Montelegre, Portugali
1. Kevin Hansen (S) Peugeot RX1e 5 kierrosta
2. Johan Kristoffersson (S) VW Polo + 0.271
3. Timmy Hansen (S) Peugeot RX1e + 1.774
4. Klara Andersson (S) PWR RX1e + 5.402
5. Ole Christian Veiby (N) VW Polo + 18.825
6. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e + 1 kierros

Rallicrossin MM-pistetilanne 8/10 osakilpailua
1. Johan Kristoffersson (S) 206
2. Kevin Hansen (S) 160
3. Ole Christian Veiby (N) 149
4. Timmy Hanssen (S) 147
5. Niclas Grönholm (FIN) 139
6. Klara Andersson (S) 122
7. René Münnich (GER) 76
8. Anthony Pelfrene (F) 71

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lue muita juttuja rallicrossin MM-sarjasta.

 

Riku Huuhka ajoi tuplamestariksi Rallicross SM -sarjassa

Riku Huuhka. Kuva: Toni Ollikainen, AKK.

Rallicrossin SM-kauden päätöskilpailu ajettiin lauantaina Joensuun Ylämyllyllä. Mestaruuksista taisteltiin kolmessa rallicross-luokassa ja neljässä crosskart-luokassa.

Hyvinkään Urheiluautoilijoiden Riku Huuhka oli jo toista kautta putkeen pysäyttämätön crosskartien kuninkuusluokassa. Huuhka voitti kauden viidestä osakilpailusta neljä ja pääsi Joensuussa juhlimaan toista peräkkäistä Xtrem-luokan Suomen mestaruuttaan.

– Mestaruutta lähdettiin hakemaan, hyvä kausi oli kaikin puolin. Ei jääny oikeastaan missään asiassa hampaankoloon. Ei haittaa vaikka vikassa Joonatan meni voittoon. Tiesin, että on siellä nopea, Huuhka kommentoi.

Huuhkasta tuli lauantaina tuplamestari, sillä hän nappasi SM-kultaa myös rallicrossin V1600-luokassa.

– Vähän jäi V1600-luokassa ehkä vielä parannettavaa, mutta ei voi sen enempää moittimaankaan lähteä. Hyvä kausi oli, sanotaan näin.

Huuhka lähtee V1600-luokan mestaruutensa ansiosta edustamaan AKK:ta rata-autoilun Generations Challenge -tapahtumaan Alastarolle. Sen enempää tulevaisuuden kisakuvioita nuorukainen ei vielä ole lyönyt lukkoon.

Xtrem-luokan SM-hopealle ajoi päätöskisan voittanut Karvian UA/MK:n Joonatan Ylilammi ja pronssia otti Kouvolan Seudun Autourheilijoiden Marko Vainikka.

Joensuussa kolmoseksi ajoi Hyvinkään UA:n Aleksi Suono.

Peetu Piira nousi mestariksi

Xtrem Junioreiden finaalissa nähtiin huima taistelu mestaruudesta, kun kärkinelikko starttasi kauden viimeiseen lähtöön ainoastaan seitsemän pisteen sisällä toisistaan.

Jännittävän finaalin voittoon ajoi lopulta AL-Härmää edustava Peetu Piira, joka nousi kolmanneksi ajaneen Kotkan UA:n Pauli Turpeisen ohi luokan Suomen mestariksi niukalla erolla.

– Oulussa kun tuli oma virhe, niin se johti tähän, että mestaruudesta tulee olemaan jännittävä taistelu. No sieltähän se voitto ja mestaruus sitten tuli. Siinä on neljä tosi kovaa kuskia taistelemassa, niin olihan se jännittävä tilanne. Nyt on tosi hyvä fiilis, Piira kommentoi.

Joensuussa kakkoseksi ajanut AL-Härmän Jesper Rantanen otti luokassa SM-pronssia.

Minea Perämäelle SM-kultaa 125/250cc -luokassa

125/250cc -luokassa SM-kultaa nappasi läpi kauden sarjaa hallinnut Honkajoen MK/UA:n Minea Perämäki. Ensimmäiset neljä osakilpailua voittanut Perämäki ajoi Joensuussa kolmanneksi, mutta tämä tulos riitti selvällä erolla luokan Suomen mestaruuteen.

Luokassa SM-hopealle ajoi Kauhavan UA:n Kasperi Ahonen ja veli Kaapo Ahonen otti pronssia.

Viimeisen osakilpailun ykkönen oli Viron Armin Raag ennen Satakunnan UA:n Topias Honkalaa.

Männistön kausi sai huipennuksen Joensuussa

85-kuutioisten crosskartien Suomen juniorimestariksi ajoi jo toista kautta peräkkäin Kankaanpään Urheiluautoilijoiden Iivari Männistö, joka viimeisteli mestaruutensa kirjaamalla osakilpailuvoiton myös Joensuun päätöskilpailusta.

SJM-hopeaa saalisti PR-Racingin Viljami Saarinen ja pronssille ajoi AL-Härmän Kevin Sundqvist.

Päätöskisan kakkonen oli Onni Kangasaho (Pohjois-Hämeen UA) ja kolmonen Eemil Velling (Orimattilan UA).

Katso tästä muita juttuja rallicrossin SM-sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Pajari palasi voittojen tielle Kreikassa dramaattisen loppuratkaisun päätteeksi

Kuva: Rallypixels.

Rallin MM-sarja jatkui kuluneena viikonloppuna legendaarisella Kreikan Acropolis-rallilla. Printsport Racingin Toyota GR Yaris Rally2 -autolla WRC2-luokassa kilpaileva Sami Pajari onnistui ottamaan jälleen luokkavoiton. Ykkössija pitää Pajarin ja kartanlukija Enni Mälkösen mukana luokan mestaruustaistossa.

Perjantaina käynnistyneen rallin avauspäivän ohjelmassa oli kuusi erikoiskoetta, koostuen kolmesta kahteen kertaan ajettavasta erikoiskokeesta. Kreikan petolliset ja kivikkoiset tiet paljastivat luonteensa heti ensimmäisellä erikoiskokeella: Suomalaiskaksikko kärsi rengasrikon heti avauspätkällä. Kaksikon onneksi rengas antautui vasta loppuosuudella, eikä aikatappiota kärkeen ehtineeseen Yohan Rosseliin kertynyt lopulta kuin 7,6 sekuntia.

Rossel aloitti rallin väkevästi ja oli venyttänyt johtonsa päivän viimeiselle erikoiskokeelle tultaessa jo 45 sekuntiin. Tässä kohtaa myös Rossel joutui kokemaan Kreikan erikoiskokeiden rankkuuden. Ohjelmassa oli rengastalkoot erikoiskokeen alkupuolella ja ranskalainen tippui kuudenneksi. Pajarin sijoitus pysyi toisena, kun Viron Robert Virves pyyhälsi 1,5 sekunnin turvin ohi.

– Rankka päivä. Rengasrikosta huolimatta emme lähteneet höntyilemään ja pysyttiin suunnitelmassa, joka on ajaa pätkät läpi mahdollisimman siististi. Täällä kostautuu heti jos lähtee väkisin repimään, Pajari kertoi perjantain päätteeksi.

Lauantaina luvassa oli jälleen kuusi pätkää, joista yksi ajettiin kaksi kertaa. Pajari ja Virves joutuivat molemmat ajamaan aamun avauksessa rengastalkoisiin joutuneen Ott Tänakin pölyssä ja saivat erikoiskokeelta saman laskennallisen ajan. Kisan yhdeksännelle erikoiskokeelle Pajari ajoi kisan ensimmäisen pohja-aikansa ja siirtyi johtoon. Päivän päätteeksi eroa Virvekseen oli kertynyt 27 sekuntia. Rossel ajoi vahvan loppupäivän ja nousi takaisin palkintosijoille kolmanneksi.

– Tyytyväinen pitää olla päivään, ei draamaa, ei rengasrikkoja. Ajettiin vain kiviä kierrellen eikä lähdetty puskemaan ja se toimii tällä hetkellä hyvin, Pajari kommentoi lauantain iltahuollossa.

Sunnuntain viimeinen kolme erikoiskoetta sisältänyt päivä käynnistyi autokunnalta vahvasti. Virves ei pystynyt vastaamaan ja eroa tuli päivän avauserikoiskokeella 10 sekuntia lisää, joka tarkoitti sitä, että kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle lähdettiin käytännössä tuomaan autoa vain turvallisesti maaliin.

Viimeisen erikoiskokeen tapahtumat jäävätkin sitten historiankirjoihin. Suomalaiskaksikko starttasi pätkälle 28 sekunnin johtoasemassa, mutta kun matkaa maaliin oli jäljellä enää noin viisi kilometriä oli lopputaipaleesta muodostua todellinen via dolorosa.

Vasen eturengas tyhjeni ja Pajari joutui panemaan parastaan tyhjällä renkaalla. Johtoasema suli täysin, sillä maaliin Pajari saapui täsmälleen samalla kilpailun kokonaisajalla kuin Virves: 3:45:05.3. Tässä tasatilanteessa voittaja jouduttiin hakemaan rallin ensimmäisen erikoiskokeen tuloksista, jossa Pajari oli Virvestä nopeampi ja sijoittuu näen Virveksen edelle.

– Noin viisi kilometriä ennen maalia huomasin, että meillä oli rengasrikko, ja tajusin, että paras vaihtoehto oli ajaa maaliin asti eikä vaihtaa rengasta pätkällä. Kun saavuimme maaliin, yritin katsella ympärilleni tietäisikö joku mikä se tulos nyt oli, mutta oikein kukaan ei tuntunut tietävän. Kesti muutama minuutti saada selville, että voitimme, ja olihan se tietysti heti iso helpotus. Robertin kanssa oli hieno taistelu ja vielä tällaisessa hankalassa rallissa! Voitolla on suuri merkitys mestaruushaaveidemme kannalta ja niinhän se on, että tässä lajissa jokainen sekunnin kymmenesosa merkitsee, Pajari kertoi helpottuneena.

Kreikan kilpailun rankat olosuhteet näkyvät myös kilpailun yleiskilpailun tuloksissa: pääluokan Rally1-autoista tulivat maaliin puhtaalla suorituksella vain Hyundain Neuville, Sordo ja Tänak. Viimeisen erikoiskokeen draamaa täydensi Toyotan Sébastian Ogierin ulosajo, jonka seurauksena Sami Pajari ja Enni Mälkönen paransivat sijoitustaan yleiskilpailussa jo neljännelle sijalle. Neljäs sija yleiskilpailussa on siis jo toinen peräkkäin kaksikolle, vaikka edellinen tulikin Suomen MM-rallissa käytössä olleella Toyotan Rally1-autolla.

WRC2-luokan mestaruustaistelussa Oliver Solberg jatkaa kärjessä kolmen pisteen erolla Pajariin. Solbergin viimeinen pistekilpailu on vuorossa syyskuun lopun Chilen MM-rallissa. Ottamalla voiton ruotsalainen varmistaisi mestaruuden, teki Pajari omassa päätöskilpailussaan mitä tahansa. Pajarin viimeinen kilpailu on joko 17.-20. lokakuuta ajettava Keski-Euroopan MM-ralli tai kauden päätöskisa, Japanin MM-ralli 21.-24. marraskuuta.

Kreikan MM-rallin WRC2-luokka

1. Sami Pajari & Enni Mälkönen FIN Toyota
2. Robert Virves EST +0.0 Skoda
3. Yohan Rossel FRA +30.8 Citroen
4. Kajetan Kajetanowicz POL +2:52.9 Skoda
5. Fabrizio Zaldivar PY +4:26.8 Skoda

Epävirallinen pistetilanne – WRC2-luokka

1. Oliver Solberg SWE 111
2. Sami Pajari FIN 108
3. Yohan Rossel FRA 86

Lue tästä muita juttuja Sami Pajarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kavalluksella käyttöön saatu Tesla löytyi Keminmaasta

Kuva: CvB.

Poliisipartio löysi eilen iltapäivällä Keminmaasta Sisä-Suomesta törkeällä kavalluksella käyttöön saadun ja etsintäkuulutetun Teslan.

Autossa oli myös rikoksesta epäilty, joka kuulustellaan asiaan myöhemmin Sisä-Suomen poliisissa.

Tesla otettiin poliisin tiloihin ja se palautetaan omistajalle.