Tiistaina päivällä suoritettu liikenteen valvonta tuotti tulosta yhteensä neljän eri liikennejuopumustapauksen verran. Valvonnassa jaettiin lisäksi useita sakkoja liikennerikkomuksista, lähinnä ylinopeuksista
Tiistaiaamuna kello kahdeksan aikaan poliisipartio tarkasti ajoneuvon kuljettajan kunnon Siikajoella. Mies antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Hänellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kuusamon keskustassa autoillut mies koki saman kohtalon kello 14 aikaan. Huumetesti ilmaisi hänen käyttäneen huumaavia lääkeaineita.
Kello 15.15 aikaan poliisipartio osui sopivasti paikalle Oulussa Hiihtomajantien ja Poikkimaantien risteykseen. Auto oli suistunut ulos tieltä hetkistä aiemmin. Kuljettaja ei ollut loukkaantunut, eikä autokaan kärsinyt vaurioita.
Kuljettaja puhalsi alkometriin reilusti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
17.30 aikaan Iissä nelostiellä autoillut ajo-oikeudeton mies puolestaan reputti huumepikatestissä kokaiinin vuoksi. Häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Merkille pantavaa on, että kolme neljästä kiinni jääneestä oli käyttänyt huumausaineita.
Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo palaa tulevana viikonloppuna haastamaan ralli SM-sarjan SM5-luokan kärkikuljettajat. Edellisen kerran Salo kilpaili SM-tasolla viime vuoden heinäkuussa Kouvolassa, jolloin tuloksena oli SM5-luokan voitto.
Salo ajaa Riihimäellä nelivetoista Toyota GR Yarista, joka on japanilaisvalmistajan Rally1- ja Rally2-autojen luokitusauto.
Karkkilalainen on ajanut kausilla 2024 ja 2025 Toyotallaan kaksi SM-rallia, joista molemmista tuloksena selkeä voitto.
”On todella siistiä, että pääsemme Kristianin (Temonen) kanssa taas viivalle. Riihimäki-ralli on lähes kotikilpailuni, ja kun ralli merkittiin SM-kalenteriin niin tuli pakottava tarve lähteä ajamaan kilpaa”.
”Kun meillä vielä on ollut kunnollinen talvi niin mikäs on hienompaa, kuin ajaa talvirallia Kanta-Hämeen erinomaisilla ralliteillä. Hieno ralli tulossa”, Salo perustelee.
Salo ja Temonen kilpailevat Toyota GR Yariksella SM5-luokassa, josta heillä on kahden SM-rallin yhteinen kokemus ja yhtä monta voittoa. Salo aikoo jatkossakin pitää voittoprosenttinsa Toyotan ratissa tasan sadassa.
”Voitosta lähdemme tälläkin kertaa kilpailemaan. Olen puhunut SM5-luokan SM-sarjassa säilymisen puolesta, ja se on toinen motiivini osallistua ja osoittaa, että laitan myös oman korteni luokan säilymisen puolesta kekoon. Pitää kyllä myöntää, että itsellänikin on yhä intoa ajaa ja automme on hyvässä iskussa”, Salo jatkaa.
”Olin kaksi vuotta sitten SM Auto Sorsa Riihimäki-rallia katsomassa penkan päällä, ja siitä jäi sellainen positiivinen harmitus ja kysymys itselleni, että ”miksi en ole tässä rallissa mukana?”. No, nyt mennään numerot kyljissä, ja fiilis ajatuksestakin on, että todella se on siistiä. Omaa ajoa lähden tekemään ja kaikesta harrastamisesta huolimatta aion ottaa tosissani tulevan rallin”, kuuluu monimestarin viesti kanssakilpailijoille.
Nokian Renkaiden Romanian-tehtaan tuotantorakennus on saanut LEED v4 Gold -sertifikaatin U.S. Green Building Councililta tunnustuksena vastuullisesta rakentamisesta. Romanian-tehdas on maailman ensimmäinen LEED Gold -sertifioitu rengastehdas.
LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on maailman tunnetuin vastuullisen rakentamisen arviointijärjestelmä. LEED-sertifioidut rakennukset kuluttavat vähemmän energiaa ja vettä, tuottavat vähemmän hiilidioksidipäästöjä, vähentävät kaatopaikkajätettä ja tarjoavat terveellisemmän ympäristön ihmisille.
Nokian Renkaiden Romanian-tehtaalla on useita erilaisia vastuullisia ratkaisuja, joiden ansiosta se sai LEED v4 Gold -sertifioinnin. Näitä ovat esimerkiksi energiatehokkuus, aurinkopaneelit ja tehokas vedenkäsittelyjärjestelmä.
”Ajattelemme vastuullisuutta paitsi tuotteidemme kannalta myös niiden tilojen kannalta, joissa tuotteet valmistetaan. LEED-sertifikaatin saaminen osoittaa sitoutumisemme toimintamme ympäristöjalanjäljen pienentämiseen samalla kun tarjoamme työntekijöillemme terveellisempiä, turvallisempia ja energiatehokkaampia työympäristöjä”, sanoo Teppo Huovila, Nokian Renkaiden laatu- ja vastuullisuusjohtaja.
Nokian Renkaiden Romanian-tehdas aloitti rengastoimitukset maaliskuussa 2025, ja se on maailman ensimmäinen täyden mittakaavan hiilidioksidipäästötön (Scope 1 & 2) rengastehdas.
Vuonna 2020 Nokian Renkaiden Yhdysvaltain-tehdas oli maailman ensimmäinen rengastehdas, joka sai LEED v4 Silver -sertifikaatin. Tehtaan LEED v4 Gold -sertifioitu toimistorakennus toimii paikan päällä tuotetulla aurinkoenergialla. TIME-lehti valitsi Nokian Renkaat yhdeksi maailman vastuullisimmista yrityksistä vuonna 2025.
Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina aamulla Turussa sattunutta liikenneonnettomuutta, jossa Fölin linja-auton epäillään törmänneen katuvalotolppaan Satakunnantiellä. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta.
Sivullinen autoilija ilmoitti hätäkeskukseen maanantaina kello puoli kahdeksan aikaan aamulla, että ohi ajanut linja-auto oli ajautunut Satakunnantiellä kaistojen väliselle alueelle ja törmännyt valaisintolppaan. Linja-auto oli ainakin lievästi vaurioitunut törmäyksessä, mutta jatkoi matkaansa kohti Naantalin suuntaa.
Poliisipartio saapui tapahtumapaikalle Satakunnantien ja Varkkavuorentien risteykseen pian ilmoituksen jälkeen ja havaitsi paikalla Naantaliin meneville kaistoille kaatuneen valotolpan. Sivullinen ilmoittaja oli esimerkillisesti pysäyttänyt ajoneuvonsa hätävilkut kytkettynä kaatuneen tolpan eteen estääkseen mahdolliset lisäonnettomuudet.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja pyytää etenkin linja-auton kuljettajaa ottamaan yhteyttä poliisin asian selvittämiseksi. Myös matkustajia tai muita tapahtuneen silminnäkijöitä pyydetään lähettämään tietonsa poliisille osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi .
Talvirenkaiden käyttö liukkaalla ja talvisella kelillä on Suomessa lain vaatima itsestäänselvyys. Myös vaatimus renkaiden riittävästä urasyvyydestä tunnetaan hyvin. Mutta tiesitkö, että nastarenkaita koskee myös toinen lakisääteinen vaatimus?
Continentalin rengasasiantuntija Antti Ahomäki kertoo, mistä säännössä on kyse ja miten varmistat, että renkaasi täyttävät vaatimukset.
Suomessa talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun aina kun sää tai keliolosuhteet sitä edellyttävät. Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien vähimmäissyvyys on 3 millimetriä.
Tämän lisäksi on olemassa sääntö, jonka on täytyttävä, jotta nastarenkaat ovat lailliset: renkaiden nastojen lukumäärä ei saa poiketa toisistaan yli 25 prosenttia. Jos yksi rengas on menettänyt huomattavan määrän nastoja, sillä ajaminen voi olla lainvastaista.
– Tätä sääntöä ei moni tunne, mutta se on erittäin tärkeä turvallisuuden kannalta. Ajo-ominaisuudet heikkenevät merkittävästi, jos renkaiden pitoero on suuri, sanoo Antti Ahomäki, Continentalin talvirenkaiden Pohjoismaiden tuotevastaava.
– Hyvä nastarengas ei menetä elinkaarensa aikana montaa nastaa, mutta tiedämme, että markkinoilla on renkaita, joissa näin kuitenkin tapahtuu. Siksi renkaiden kuntoa on seurattava säännöllisesti.
Rengasliikkeet apuna
Tarkka nastojen laskeminen ei ole helppoa, mutta jos yksi rengas on menettänyt selvästi enemmän nastoja kuin muut, se näkyy yleensä paljaalla silmällä. Jos tilanne tuntuu epävarmalta, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen, Antti Ahomäki muistuttaa.
– Yksi rengashotellin eduista on juuri tämä. Hiljaisempana kautena henkilökunta tarkistaa renkaasi ja varmistaa, että nastojen määrä, urasyvyys ja rengaspaineet ovat kunnossa, kun vaihdat renkaat kauden mukaan. Renkaita myös vaihdetaan usein akselilta toiselle tasaisen kulumisen varmistamiseksi.
Ahomäki kehottaa etenkin kaikkia, jotka aikovat matkustaa lähiviikkoina Lappiin, tekemään nopean turvallisuustarkastuksen ennen lähtöä. Pienellä vaivalla voi olla suuri merkitys.
– Turvallisuus alkaa renkaista, eikä niiden kuntoon saa suhtautua välinpitämättömästi. Tarkista urasyvyys ja katso erityisen huolellisesti, onko jokin rengas menettänyt poikkeuksellisen paljon nastoja. Muista myös tarkistaa rengaspaineet, erityisesti talvella, jolloin kylmyys laskee painetta.
Tarkistuslista ennen autoreissua
Muista tarkistaa renkaasi ennen talviteille lähtöä. Renkaat ovat auton ainoa kosketuspinta tiehen.
Yleiskunto: Tee yleinen kuntotarkastus ja kiinnitä huomiota mahdollisiin vaurioihin tai halkeamiin. Ne ovat usein selvästi nähtävissä.
Urasyvyys: Mittaa urasyvyys. Talvirenkaissa pienin sallittu urasyvyys on 3 millimetriä.
Nastat: Tarkista, ettei mikään rengas ole menettänyt poikkeuksellisen paljon nastoja. Sen renkaan, jossa on eniten nastoja, ja sen, jossa on vähiten nastoja, välinen ero saa olla enintään 25 prosenttia.
Muista: Jos olet epävarma, voit aina pyytää apua paikalliselta rengasasiantuntijalta.
Tammikuussa 2026 uusien autojen rekisteröinnit EU:ssa laskivat 3,9 prosenttia verrattuna viime vuoden tammikuuhun, mikä merkitsee markkinoille toista peräkkäistä haastavaa vuoden alkua, kertoo Euroopan autovalmistajajärjestö ACEA.
Yhden kuukauden perusteella koko vuoden kehitystä on kuitenkin mahdotonta arvioida, esimerkiksi vuosi 2025 kääntyi hitaasta alusta huolimatta 1,8 prosentin kasvuun EU:ssa.
Täyssähköautojen osuus EU:n henkilöautomarkkinassa oli tammikuussa 2026 yhteensä 19,3 prosenttia, kun vuosi sitten tammikuussa osuus 14,9 prosenttia. Suomessa tammikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 45,9 prosenttia oli täyssähköisiä.
EU-maista suurempi täyssähköautojen ensirekisteröintiosuus oli ainoastaan Tanskassa, 82,9 prosenttia. Kolmanneksi suurin täyssähköautojen osuus oli tammikuussa Ruotsissa, jossa niiden osuus ensirekisteröinneistä oli tammikuussa 41,8 prosenttia.
EU:ssa Ranska, Saksa, Belgia ja Alankomaat vastaavat 60 prosentista täyssähköautojen rekisteröinneistä. Näillä täyssähkömarkkinoilla kehitys kulki tammikuussa kahteen suuntaan.
Vuoden 2025 tammikuuhun verrattuna kasvua oli Ranskassa (+52,1 %) ja Saksassa (+23,8 %), mutta suunta oli laskeva Belgiassa (-11,5 %) ja Alankomaissa (-35,4 %).
Tammikuun laskevasta kehityksestä huolimatta sekä Belgiassa että Alankomaissa sähköautojen ensirekisteröintiosuus on selkeästi yli EU:n keskitason: Belgiassa täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli tammikuussa 36,8 prosenttia ja Alankomaissa 25,8 prosenttia.
Suomessa bensiini- ja dieselautojen osuus tammikuun ensirekisteröinneistä oli 39,7 prosenttia, kun mukaan lasketaan ensisijaisesti bensiinillä tai dieselillä kulkevat kevythybridi- ja täyshybridiautot. Vastaavalla tavalla laskettuja EU:ssa bensiini- ja dieselautojen osuus tammikuun ensirekisteröinneistä oli 68,6 prosenttia.
Ajoneuvon vaihtaessa omistajaa on oltava tarkkana, ettei joudu maksamaan turhia ylimääräisiä maksuja. Jos liikennevakuutus unohtuu, seurauksena on vakuuttamattomuusmaksu, eli maksu ajalta, jolloin ajoneuvolla ei ole ollut vakuutusta. Laiminlyönti on usein vahinko, ja johtuu siitä, että vakuutus on otettu liian myöhään.
Ajoneuvon ostajalla on yleensä seitsemän päivää aikaa liikennevakuutuksen ottamiseen, mutta vain siinä tapauksessa, että ajoneuvolla on ostohetkellä voimassa oleva vakuutus. Myynnissä oleva ajoneuvo on vakuuttamatta tyypillisesti silloin, kun sitä myy niin sanottu väliomistaja.
Tällöin ajoneuvoa ei ole myöskään rekisteröity myyjän nimiin, vaan rekisterin mukaan omistajana on edelleen ajoneuvon aiempi omistaja. Hankaluuksien välttämiseksi ajoneuvo kannattaa ostaa vain suoraan rekisteriin merkityltä omistajalta.
– Kun ostaa käytetyn ajoneuvon, täytyy olla tarkkana. Ajoneuvon oikea omistaja kannattaa selvittää rekisteriotteesta tai nettipalveluista, joista saa ajoneuvon rekisteritiedot. Kun ottaa liikennevakuutuksen samalla kun ostaa ajoneuvon, voi varmistaa, että vakuutusvelvollisuudet on hoidettu ajoissa, Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen neuvoo.
Seitsemän päivän määräaikaan ei voi aukottomasti luottaa. Jos ajoneuvo on vakuuttamatta ostohetkellä, on vakuutus hankittava heti ostopäivänä. Vakuuttamattomalla ajoneuvolla voi myöskään lähteä koeajolle, sillä vakuuttamaton ajoneuvo on automaattisesti käyttökiellossa.
– Jos liikennevakuutus unohtuu pitkältä ajalta, maksut voivat nousta jopa tuhansiin euroihin. Jos vakuuttamattomuusaika on lyhyt, esimerkiksi muutamia päiviä, selviää kympeillä tai satasilla, Korhonen kertoo.
Huolimaton myyjäkin voi joutua vaikeuksiin
Edellinen omistaja saattaa joutua maksamaan liikennevakuutusmaksua ajoneuvosta, jonka on jo myynyt eteenpäin. Näin voi käydä, jos uusi omistaja merkitsee rekisteriin väärän luovutuspäivän tai jättää ajoneuvon kokonaan rekisteröimättä omiin nimiinsä.
Myyjän ei siis kannata luottaa siihen, että ostaja hoitaa paperityöt.
Hankaluuksilta välttyy, kun tekee itse luovutusilmoituksen sähköisesti Traficomin asiointipalvelussa. Tällöin kaikki velvollisuudet myytyyn ajoneuvoon katkeavat oikealla päivämäärällä. Ajoneuvokaupasta kannattaa aina tehdä myös kauppakirja tai luovutustodistus.
Muistilista käytetyn ajoneuvon ostajalle
Tarkasta, onko myyjä ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja.
Ennen koeajoa varmista, että liikennevakuutus on voimassa.
Ota liikennevakuutus heti kaupanteon yhteydessä.
Tee rekisteri-ilmoitus Traficomille 7 päivän kuluessa kaupoista.
Car Audio World tarjoaa Messukeskuksen hallsisa kaksi (2) hulppeaa autohifiä ja tunnelmaa.
Kuva: Ansis Ventins/ACS
Elämykselliset ja äänekkäät harrasteajoneuvot, jotka on varustettu huipputason autohifijärjestelmillä, ovat esillä omassa näyttelyosiossaan nimeltä Car Audio World pääsiäisenä Original American Car Show’ssa.
Autohifi-näyttelyosio kokoaa alan toimijat ja brändit yhteen paikkaan. Car Audio World toteutetaan yhdessä LR Import Oy:n kanssa.
”Odotamme innolla, että kävijät pääsevät kokemaan tämän, lähes toisesta maailmasta olevan, kokonaisuuden. Saamme Helsinkiin pääsiäiseksi vuoden laajimman ja näyttävimmän kattauksen autoäänentoistoa. Messukeskuksessa pystymme tarjoamaan niille oman hallin, jossa autot ja niiden soundit pääsevät esille parhaalla mahdollisella tavalla,” FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtaja Anssi Pinola kuvailee.
Original American Car Show on koko perheen tapahtuma ja näyttely täynnä koettavaa.
Uutta Messukeskuksessa vuonna 2026 ovat mm. Keimola 60 vuotta –juhlaosio, Stanced World, Drifting kausiennakko -LIVE, historian ensimmäiset Motorsport YouTube Awards -palkinnot, Superautot- ja Museoajoneuvot-alueet – sekä lisäksi kymmenittäin ajosimulaattoreita kuten esimerkiksi Formula Drift -kumppanisimulaattorit.
Luvassa on sadoittain elämyksellisiä ajoneuvoja, viihdyttävää oheisohjelmaa ja hauskaa tekemistä koko pääsiäisviikonlopuksi. Aikataulut on julkaistu osoitteessa americancarshow.fi/ohjelma
ACS26 on avoinna päivittäin kello 10-18. Ennakkoliput ovat myynnissä Messukeskuksen ja Tiketin verkkokaupoissa.
Original American Car Show ACS26
3.-5.4.2026
Messukeskus, Helsinki americancarshow.fi
Opelin Ulf Grönholm ja Raimo Anttonen matkalla villapaidat päällään Riihimäki-rallin voittoon 1977. Kuvan erikoiskoe on myös tämän vuoden reitillä. Kuva: Marko Mäkinen.
SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli on yksi kansallisen rallisarjamme perinteisimmistä osakilpailuista. Vuoteen 1960 ulottuvassa voittajaluettelossa Grönholmin ralliperheen nimi löytyy historiallisesti jo kahden sukupolven ajalta.
Ulf Grönholm ajoi vuonna 1977 Riihimäellä voittoon Opelilla ja vuonna 1981 Fiatilla. Uffen poika Marcus Grönholm voitti SM Riihimäki-rallin Toyotalla 1992. Kysymyksessä oli rallin tulevan kaksinkertaisen maailmanmestarin ensimmäinen SM-tason yleiskilpailun voitto.
Tämän vuoden SM Auto Sorsa Riihimäki-rallissa perheen kolmatta sukupolvea edustaa rallicrossin nelinkertainen MM-mitalisti Niclas Grönholm, jolla ralli-innostus käynnistyi vasta aikuisiällä.
”Uffen ja faijan menestys tuntui aikanaan rasitteelta. Kokeilin peltoautoakin ensimmäisen kerran vasta teini-iässä. Ja jos pellolla ajoin niin kerran vuodessa. En ollut rallista kiinnostunut, ja siksi ensimmäiset kilpailuni ajoin jokamiesluokassa”.
”Kun sukunimeni on Grönholm, niin lähtökohtaisesti ihmiset luulivat, että olin istunut auton ratissa pienestä pitäen. Mutta näin ei tapahtunut.
”Kyllä tuon pitää rallissa pärjätä, kun on Marcuksen poika”, kuulin, kun minusta puhuttiin. Mutta. Aloittelin ajamaan rallia vasta samassa iässä, kun Kalle Rovanperä voitti ensimmäisen rallin maailmanmestaruutensa”, Niclas hymyilee.
Rallicross on ollut Niclaksen päälaji jo vuosia, mutta kun MM-sarja jätettiin tauolle ja korkeimmaksi tasoksi jäi EM-sarja, johon Grönholmin Volvon tukema CE Dealer Team ei lähtenyt, niin ralli nousi hänelle tämän kauden ykköslajiksi.
Kolmannen polven rallikuljettaja Niclas Grönholm hakee Riihimäeltä kärkipään sijoitusta. Kuva: Marko Mäkinen.
”Rallicross oli mielestäni rallia hienompi laji ja se vei mennessään. Nyt kun lajin MM-sarja on tauolla niin on aikaa paneutua myös ralliin. Olen ralliammattilaisuuden tavoittelun suhteen liian myöhään liikkeellä, mutta kysymyksessä on hieno laji. Ammattilaisuuden suhteen rallijuna meni jo, mutta nyt tavoitellaan menestystä kansallisella tasolla. Tällä sukunimellä on ollut vaikea lähteä pitämään hauskaa missään urheilussa, oli se laji sitten mikä tahansa. Aina odotetaan huippumenestystä”, Grönholm muistuttaa.
SM1-luokan Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpaileva Grönholm ajaa Riihimäellä kolmatta kertaa. Edellisellä kerralla hän starttasi rallin viimeiselle EK:lle kakkosena, mutta ajoin lumipenkkaan, ja joutui rallin viimeisellä siirtymäosuudella keskeyttämään tekniseen vikaan.
”Riihimäki-ralli on ollut meidän suvullemme varsin suotuisa kilpailu, ja myös itse olen tykännyt ajaa Riihimäellä. Suvun aiemmasta menestyksestä en ota paineita, enkä mieti aiempia tuloksia. Mutta onhan se hienoa asia, että tulevassa rallissa ajan samalla erikoiskokeella, jolla isoisäni Uffe jo 49 vuotta sitten voittoisasti kilpaili. Ja taas mennään”, Niclas hymyilee.
Grönholm kehuu Riihimäen, Lopen, Hausjärven ja Janakkalan seudun rallitiestöä.
”Se on sellaista, kun rallissa kuuluukin olla. Tämän vuoden Riihimäki-rallissa kärjen taso on kovempi ja laajempi kuin kaksi vuotta sitten. Toivotaan, että olen oppinut niistä kahdesta aiemmasta kerrasta jotain. Talven aiemmissa SM-ralleissa on ollut jo ihan ok-tekemistä. Kaksi rallia tässä on harjoiteltu, ja tiedän, mitä ajossani pitää parantaa. Toivottavasti se näkyy Riihimäellä onnistumisena. Kaikkensa sen eteen saa kuitenkin taas tehdä”, Niclas muistuttaa.
SM Auto Sorsa Riihimäki-rallin keskuspaikkana toimii Riihimäen Tehtaankadulla sijaitseva automyynti- ja korjaamoyritys Auto Sorsa Oy, jonka kiinteistössä sijaitsevat kilpailu- ja lehdistökeskus ja piha-alueella rallin maali. SM–rallin keskitetty huoltoalue sijaitsee Mattilanpellon teollisuusalueella kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Kilpailijat käyvät rallin aikana kahdesti huollossa alkaen klo 12:46 ja klo 15:59.
Kilpailun lähtö tapahtuu Riihimäen Kauppakadulta lauantaina 28. helmikuuta alkaen klo 10:31. Maaliin Auto Sorsalle ensimmäisiä autokuntia odotetaan lyhennetyssä kilpailussa noin klo 17:00, SM- sekä muiden luokkien osalta klo 18:19.
Rallin sähköinen lippukauppa osoitteessa www.coregoshop.fi/smriihimakiralli on jo auki. Rallipaketin hinta sähköisenä on 25 euroa, digitaalinen reittikartta julkaistaan rallia edeltävänä päivänä klo 8:00.
Perinteinen rallipaketti, joka sisältää pääsylipun jokaiselle EK:lle sekä reittikartan, maksaa 30 euroa. Paketti tulee myyntiin rallipäivän aamuna. Yksittäinen pääsylippu erikoiskokeelle maksaa 15 euroa, ja lapset alle 12 vuotta pääsevät seuraamaan tapahtumaa ilmaiseksi.