Oulun poliisin aktiivinen liikennevalvonta paljasti liikennerikoksia

Yleisesti ottaen lauantai sujui rauhallisesti Oulun alueella. Oulun poliisin suorittama aktiivinen liikennevalvonta paljasti kuitenkin liikennerikoksia.

Hätäkeskus sai ilmoituksia lauantaina aamulla irrallaan juoksevista hevosista Oulun Perävainion alueelta. Kaksi hevosta saatiin aika pian ilmoitusten jälkeen kiinni omistajien toimesta ja palautettua omiin koteihinsa, eikä poliisin tarvinnut osallistua tehtävän hoitoon.

Oulussa Pateniemessä lauantaina alkuillasta auton kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja auto suistui ajoradalta päätyen ojaan. Auto säästyi suuremmilta vaurioilta mutta kuljettajan epäillään olleen päihtynyt.

Tokkurainen kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Hetkeä aiemmin kuljettaja oli kolaroinut Ritaharjussa ajamalla liikennevaloristeyksessä toisen auton perään.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lauantaina illalla poliisi suoritti liikennevalvontaa Oulussa Karjasillan kaupunginosassa ja havaitsi auton kääntyvän vauhdikkaasti risteyksissä. Kuljettajan paikalta tavattiin ajo-oikeudeton kuljettaja ja kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myös Jäälin kaupunginosassa poliisi suoritti liikennevalvontaa ja pysäytti ajoneuvon, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi antoi kuljettajalle sakon kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Puolen yön jälkeen poliisipartio pysäytti henkilöauton Oulussa Kaukovainiolla, jonka kuljettaja oli määrätty ajokieltoon. Poliisipartio havaitsi myös huumausaineita auton sisällä ja kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille puhallustuloksen näyttäessä nollatulosta.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta.

Lue muita juttuja Oulusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän