Autoverokertymän alenema ei ole mikään yllättävä romahdus!
Verohallinnon tuoreiden tilastojen mukaan uusista autoista kerättiin autoveroa viime vuonna aiempaa vähemmän, noin 380 miljoonaa euroa. Autoverokertymän alenema on uutisoitu romahduksena.Kyse ei kuitenkaan ole...
Raskaan liikenteen tehovalvonnassa aikaisempaa vähemmän huomautettavaa
Poliisin tehostetussa raskaan liikenteen valvonnassa havaittiin ajo- ja lepoaikojen noudattamisen sekä kuorman varmistamisen osalta muutoksia parempaan. Kaikki poliisilaitokset osallistuivat 5.- 9.2.2024 järjestettyyn raskaan liikenteen...
Yksi henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Kuutostiellä Lappeenrannassa
Yksi henkilö on menehtynyt tänään iltapäivällä liikenneonnettomuudessa Kuutostiellä Lappeenrannassa.Liikenne sujuu toisella ajokaistalla onnettomuuspaikalla Muukon kohdalla.Onnettomuudessa on ollut osallisena kaksi henkilöautoa.Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.Lue myösTraktorinkuljettaja...
Taksimatkustajasta rattijuoppo?
Taksissa matkustajana ollut humalainen mies oli Oulussa matkan aikana alkanut käyttäytymään aggressiivisesti taksinkuljettajaa kohtaan.Taksin ollessa liikkeellä mies oli tarttunut myös ajoneuvon hallintalaitteisiin, mutta kuljettaja...
WRC: Lappi selvässä johdossa aamupäivän jälkeen — WRC2-luokassa tiukka kisa palkintopallisijoituksista
Hyundain Esapekka Lappi ajaa melkein puolentoista minuutin johdossa Ruotsin MM-rallin aamupäivän jälkeen. Toisen on Fordin Adrien Fourmaux.Kolmantena on Toyotan Elfyn Evans, runsaat 16 sekuntia...
Sama mies kiinni rattijuoppoudesta kaksi kertaa vuorokauden sisällä
Poliisipartio pysäytti henkilöauton Kemissä Koivuharjunkadulla perjantaina kello 11.05 kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana oli poliisin entuudestaan tuntema kortiton 35-vuotias mies.Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta...
WRC: Katsutan kisa päättyi ulosajoon!
Tiukka kisa Ruotsin MM-rallin kärkipaikasta päättyi Toyotan Takamoto Katsutan ulosajoon aamupäivän toisella erikoiskokeella. Katsuta yrittää vielä saada auton tielle jatkaakseen kisaa.Ennen ulosajoa Katsuta ja...
Kortiton kuljettaja pakeni poliisia anastetulla autolla
Itä-Uudenmaan poliisin partio havaitsi anastetuksi ilmoitetun ajoneuvon Vantaan Kivistössä perjantaina 16.2. illalla noin kello 22 aikaan.Ajoneuvon kuljettaja ei suostunut pysähtymään partion antamasta pysäytysmerkistä, vaan...
WRC: Tästä tilanteesta Ruotsin MM-ralli jatkuu lauantaina
Ruotsin MM-rallin perjantain viimeinen pätkä ajettiin lyhyenä yleisöerikoiskokeena. Pätkän aikana Hyundain Esapekka Lappi kasvatti johtoaan hieman Toyotan Takamoto Katsutaan. Nyt miesten välinen ero on...
WRC: Hurja iltapäivä Ruotsin MM-rallissa — kympin kärjessä peräti viisi suomalaista!
Ruotsin MM-ralli on saanut lisämaustetta sääoloista. Päivän aikana on tullut lisää lunta, ja ensimmäisenä pätkälle lähtevät ovat kärsineet merkittävästi.Esimerkiksi iltapäivän ensimmäisen pätkän nopeimmat kuljettajat...











