Nyt selviää vielä sakoilla, joulukuun alusta tulee vähintään tonnin lisävero
Liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta määrätään 1.12.2017 alkaen lisäveroseuraamus, kun aikaisemmin saattoi selvitä sakoilla.
Uusi Mazda6 esitellään Los Angelesin autonäyttelyssä – tässä hieman esimakua
Kokonaan uusiksi suunniteltu Mazda6 sedan saa maailman ensiesittelynsä tämän kuun lopussa Los Angelesin autonäyttelyssä.
Perjantaisin kannattaa keventää kaasujalkaa ja ottaa rennosti
Ifin vahinkotilastojen perusteella perjantai on varsinainen musta lammas viikonpäivien joukossa.
Bremenin tehtailta valmistui jo 8. miljoonas Mercedes-Benz
Daimlerin Bremenin tehtaan ensimmäinen Mercedes-Benz valmistui tehtaalta vuonna 1978. Nyt tehtaalla on jo valmistettu yli 8 miljoonaa Mercedestä.
Kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat vakavasti henkilöauton törmättyä kylki edellä pakettiautoon
Tänään iltapäivällä sattui Kauhajoen Tokerotiellä liikenneonnettomuus, jossa osallisina olivat pakettiauto sekä henkilöauto.
Näitkö jotain? Neljä kuorma-autoa poltettiin Tampereella, tarjolla merkittävä vihjepalkkio!
Poliisi on jatkanut viime maanantain ja tiistain välisenä yönä Tampereen Nekalassa, Ahlmannintie 66 sijaitsevan Valion toimipisteen pihassa tapahtuneen törkeän vahingonteon tutkintaa.
Ny Teknik: Uudenlainen avain estää autovarkaudet
Kun autossa on niin sanottu avaimeton järjestelmä, on auton varastaminen äärettömän helppoa. Varkaiden täytyy vain päästä lähelle avainta, kopioida avaimen tiedot ja lähettää ne autoon. Näin auto luulee avaimen olevan lähellä autoa tai autossa.
Nainen kuoli yliajossa kaupan pihalla
Eilen aamupäivällä vuonna 1944 syntynyt nainen kuoli liikenneonnettomuudessa Euran Satakunnnankadulla.
Video: Vakava turma oli järkyttävän lähellä
Volvo Trucks on lähettänyt toimitukseen video, joka kertoo järkyttävästä tilanteesta Norjassa. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin.
Skogbyn tasoristeys Raaseporissa sulkeutuu tänään
Liikennevirasto sulkee Skogbyn tasoristeyksen Raaseporissa toistaiseksi johtuen tasoristeyksen käytön aiheuttamasta välittömästä vaarasta tieliikenteen turvallisuudelle (ratalaki 18§).











