AKK: Suomella ollut menestyksekäs autourheiluvuosi
Suomalainen autourheilu elää vahvaa nousukautta kautta linjan, todetaan AKK:n tiedotteessa.
Henkilöauton töytäisemä jalankulkija loukkaantui vakavasti
Vuonna -71 syntynyt mies jäi tänä aamuna hieman ennen kello 8 Turun Lauklähteenkadulla henkilöauton töytäisemäksi.
Rattijuoppojen määrä pysynyt samalla tasolla kuin viime vuonna
Poliisin tehostetussa valtakunnallisessa pikkujoululiikenteen valvonnassa kahtena menneenä viikonloppuna jäi kiinni 269 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, joista epäiltyjä törkeitä rattijuopumuksia oli 77.
Oletko samaa mieltä? Onko Vuoden Auto Suomessa VW T-Roc?
Autotodayn sivustolla on menossa Vuoden Auto Suomessa 2018 -äänestys. Tällä hetkellä lukijoiden mielipide on selvästi kääntymässä VW T-Rocin eduksi.
14-vuotias hurjasteli isänsä autolla ojaan poliisin takaa-ajon päätteeksi
Vihdin Nummelassa 14-vuotias nuorukainen lähti lauantaina hieman puolen yön jälkeen ajamaan isänsä henkilöautolla.
Puolustusvoimat ottaa haltuunsa Nesteen Virkkalan Truck-aseman
Suomen Puolustusvoimien Uusimaa 17 -pääsotaharjoitus järjestetään marras- ja joulukuun vaihteessa Etelä-Suomessa.
Hiuksia nostattava tilanne Nastolassa – pyöräilijä selvisi hengissä raahauduttuaan rekan alla 100 metriä
Nastolassa tapahtui tänään aamulla hiuksia nostattava liikenneonnettomuus, jossa polkupyöräilijä jäi elementtirekan alle ja raahautui sen alla noin sadan metrin matkan.
Henkilöauton kuljettaja kuoli aamulla kolarissa Virroilla
Tänään aamulla klo 6.29 aikaan Virroilla Alavuden risteyksessä Palolammintietä noin 100 metriä Virtojen suuntaan on tapahtunut henkilöauton ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus.
Päivän F1-auto: Lotus 49 R3 1967 – ensimmäinen auto jossa Ford Cosworth DFV -moottori
Lotus 49 oli Colin Chapmanin ja Maurice Philippen suunnittelema F1-auto kaudelle 1967.
ETN: Uudenlaisella tekniikalla vedyn tuottaminen halvemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi
Uutislehti ETN:n mukaan UCLA:n eli Kalifornian yliopiston tutkijat ovat suunnitelleet laitteen, joka käyttää aurinkoenergiaa sekä energian varastoimiseen että tuottamaan vetyä polttoaineeksi.











