Nämä liittymät palkittiin vuoden liikenneturvallisuustekona

Joensuun liikenneturvallisuusryhmä on palkinnut kaupunkikiertoliittymät vuoden liikenneturvallisuustekona 2025. Kaupunkikiertoliittymiä sijaitsee muissakin Suomen kaupungeissa, kuin Joensuussa. Palkinto on osoitettu yhtenäisesti kaikille näille kiertoliittymille.Kiertoliittymällä voidaan tässä...

Hämeen poliisilla riitti tehtäviä viikonloppuna

Hämeen poliisin viikonloppua voisi luonnehtia ns. normaaliksi viikonlopuksi. Perjantaina Hämeen poliisi hoiti vuorokauden aikana 265 erilaista poliisitehtävää. Lauantai vuorokauden aikana poliisi hoiti 332 erilaista...
Poliisi9

Tolkuttomia ylinopeuksia Oulun poliisilaitoksen alueella

Oulun poliisilaitoksen liikenteen valvonta tuotti lauantaina epämiellyttäviä tuloksia. Kaksi kuljettajaa menetti ajokorttinsa tolkuttoman ylinopeuden vuoksi.Oulussa Pohjantiellä Linnanmaan kohdalla liikennettä valvonut poliisipartio mittasi kovan ylinopeuden...

WRC: Emil Lindholmin kisa keskeytyi lauantain viimeisellä pätkällä

Toksport WRT:n Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen joutuivat keskeyttämään Chilen MM-rallin lauantain viimeisellä EK:lla jäähdyttäjärikon takia. Kaksikko jatkaa rallia tänään sunnuntaina. Keskeytyshetkellä kaksikko ajoi...

WRC: Tästä tilanteesta Chilen MM-ralli jatkuu sunnuntaina

Toyotan Sebastien Ogier johtaa Chilen MM-rallia lauantain jälkeen 6,3 sekunnin erolla tallikaveriinsa Elfyn Evansiin.Kolmantena on Hyundain Adrien Fourmaux. Hän on jäänyt kärjestä jo 26,8...

WRC: Toyotalla kaksoisjohto aamupäivän jälkeen

Hyundailla oli aamulla kaksoisjohto Chilen MM-rallissa, mutta aamupäivän kolmen erikoiskokeen jälkeen kärjessä on kaksi Toyotaa.Aamupäivän erikoiskokeet olivat sateisia ja kosteita ja se vaikutti tuloksiin.Kärkeen...

FlixBusille ensimmäinen yhteistyökumppani Suomeen

Yhteistyö Pohjanmaalla toimivan Ingsvan kanssa merkitsee merkkipaalua FlixBusille, sillä kyseessä on yhtiön ensimmäinen suomalainen liikennöitsijäkumppani.Ingsva operoi FlixBusin Vaasa–Pori–Turku–Helsinki-reittiä päivittäisillä lähdöillä. Yritykset tavoittelevat kasvua,...

Taksisääntelyn muutosehdotukset saivat kannatusta

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jolla ehdotetaan muutoksia taksisääntelyyn. Lausuntoja kerättiin 24.4.–6.6.2025 välisenä aikana ja niitä saatiin yli 150. Ministeriö julkaisi lausuntoyhteenvedon...

Tämän asian suomalaiset kuljettajat osaavat hyvin — ainakin omasta mielestään!

Syksyn edetessä lisääntyvä pimeys vaatii kunnolliset ajovalot. Sumussa tai rankkasateella toista autoa voi olla hankala nähdä päivälläkin. 92 % suomalaisista sanoo osaavansa käyttää valoja...

Suomalainen ajoneuvovarustelija Tamlans Oy teki historiaa!

Tamlans Oy on ensimmäinen yritys Suomessa, jolla on kolmen suuren eurooppalaisen hyötyajoneuvovalmistajan sertifioinnit, todetaan Tamlansin tiedotteessa.Volkswagen Premium Partner- ja Mercedes–Benz Van Partner sertifikaatioiden...