Tämä on suomalaisten mukaan liikenteen toiseksi tärkein turvaväline!
Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan jopa 99 prosenttia suomalaisista kokee jalankulkijan heijastimen käytön todella tai melko tärkeänä. Ei mitään mutkuja -kampanja muistuttaa ottamaan heijastimet nyt...
Tästä tulee Yhdysvaltojen suurin verkkoon kytketty latausasema!
Kempower toimittaa DC-pikalatausratkaisuja EV Realtyn uudelle, 76-paikkaiselle sähkökuorma-autojen latauskeskukselle Kalifornian San Bernardinoon Yhdysvalloissa. Latausaseman rakentaminen aloitettiin aiemmin syyskuussa.
Asema on suunniteltu lataamaan yli 200...
Viritetyssä sähköfillarissa ei ollut polkimia!
Viritelty sähköpyörä oli osallisena liikenneonnettomuudessa Oulun Limingantullissa maanantaina iltapäivällä kello 18.30 aikaan.Oulussa Limingantullissa sattui sähköpyörän ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa pyöräilijä loukkaantui lievästi. Kääntymässä...
Kanta-Hämeen autosuunnistussarjassa ennätysvilkas kausi
Suomen vanhimmassa autourheilusarjassa rikottiin kesän aikana osanottajaennätyksiä: kymmenessä Etelä-Suomessa järjestetyssä kilpailussa tehtiin yhteensä 436 kilpailusuoritusta, ja aloittelijapareja oli mukana lähes 40.60-luvulta alkaen yhtäjaksoisesti pyörinyt...
Autoalan koulutuksen järjestäjä -kilpailun voittaja julkistettiin Hämeenlinnassa
Autoalan jälkimarkkinoinnin osaajatapahtumassa AKL Tech Dayssä Hämeenlinnassa Verkatehtaalla paneuduttiin alan palveluliiketoiminnan käytännön haasteisiin, kehityskohtiin ja tulevaisuuden näkymiin teemalla ” Muuttuva jälkimarkkina - kohti asiakaslähtöistä...
Suomalainen 12-vuotias karting-lupaus ajoi FIA Academy Trophy -sarjan voittoon!
12-vuotias tamperelainen karting-lupaus, Oiva Vettenranta, teki historiaa ajamalla FIA Karting Academy Trophy -sarjan voittoon. Italian Cremonassa ajetussa viimeisessä osakilpailussa, Vettenranta sijoittui toiseksi ja varmisti...
Näille ajoneuvoille tulee eniten pysäköinnin valvontamaksuja
Nuorison suosimat mopoautot ja mönkijät keräävät suhteessa enemmän valvontamaksuja kuin niiden osuus ajoneuvoista antaisi odottaa, kertovat ParkkiPaten uudet tilastot. Samaan aikaan sähköautojen pysäköintivirheet ovat...
Ulosajetusta autosta löydettiin menehtynyt kuljettaja
Henkilöauto löytyi maanantaina aamuyhdeksän aikaan suistuneena katolleen Iin Kuivajoentiellä.Ajoneuvo oli suistuessaan katkonut puita tien vierestä. Autoa kuljettanut mies löytyi kuolleena ajoneuvostaan. Autossa ei ollut...
Nämä kuskit ovat nyt mukana Rekkakuskit Suomi -ohjelmassa!
Rekkakuskit Suomi tekee paluun – ja nyt entistäkin kovemmalla vaihteella. Toisen kauden uudet jaksot vievät katsojat jälleen suomalaisille maanteille, missä raskaan kaluston kuljettajat kohtaavat...
Auton tuulilasi jäässä — autoilija törmäsi suojatiellä mieheen, rattaissa olleeseen lapseen ja koiraan!
Henkilöauton kuljettaja törmäsi mieheen, lapseen ja koiraan suojatiellä KouvolassaPoliisi sai aamulla noin kello 9.10 ilmoituksen onnettomuudesta Valkealassa Kauppamiehentiellä.Alkutietojen perusteella henkilöautoilija törmäsi suojatiellä mieheen, rattaissa...











