Poliisin lapsille ja nuorille suunnatut valistuskonserttivideot vapaasti katsottavissa

Helsingin poliisisoittokunnan valistusvideot sekä alakoulu- että yläkouluikäisille ovat kaikkien käytettävissä ja vapaasti hyödynnettävissä YouTubessa.Helsingin poliisisoittokunta on tuottanut kaksi vajaan tunnin mittaista valistusvideota, joita voi...

Kiire työmatkalla voi johtaa vahinkoon — moni rikkoo liikennesääntöjä kiirehtiessään töihin

LähiTapiolan joulukuussa 2021 teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan töihin tai töistä kotiin kiirehtiessään moni rikkoo liikennesääntöjä.Joka toinen (49 %) työelämässä mukana olevista kertoo ylittäneensä...

Liikenneopettajat: ”Päättäjät eivät hevillä myönnä, että kuljettajakoulutuksen uudistus 2018 meni pipariksi”

Liikenneopetus ry on jättänyt lausuntonsa valtioneuvoston periaatepäätöksestä liikenneturvallisuusstrategiaksi.Strategia oli lausunnoilla jo viime syksynä, mutta lausuntoja pyydettiin uudelleen siihen tehtyjen muutosten johdosta.Liikenneopettajat korostavat lausunnossaan kuljettajakoulutuksen...

Katso tästä vihjeet miten pärjätä liikenteessä lumimyräkän aikana

Kovat tuulet ja sateet sekä heikko näkyvyys aiheuttavat riskejä liikenteessä. Monin paikoin Suomea ennustetaan lähipäivinä sankkaa lumipyryä ja puuskaisia tuulia. Lähitapiola kokosi neuvoja, kuinka...

Ilmatieteen laitos varoittaa kovasta lumimyrskystä — ajokeli muuttuu erittäin huonoksi!

Erittäin voimakas matalapaine liikkuu lauantai-illan ja sunnuntain aikana Suomen lounaispuolitse kaakkoon. Samanaikaisesti maan etelä- ja keskiosaan on odotettavissa merkittävä lumipyry, joka hellittää otteensa vasta...

Painavia puupalkkeja putosi rekasta ajoradalle!

Tiistainan hieman ennen puolta päivää Lopen Kantatiellä ajoneuvoyhdistelmän kyydissä olleita liimapuupalkkeja putosi ajoradalle.Noin 4000 kiloa painavat liimapuupalkit putosivat kesken ajon puoliperävaunun kyydistä tien pientareelle...

Nokian renkailta markkinoille uusi kitkarengas

Nokian Renkaat tuo markkinoille uuden pohjoismaisten nastattomien talvirenkaiden lippulaivavalikoiman.Mallistoon tulee kolme erilaista Hakkapeliitta R5-rengasta. Henkilöautoihin tarkoitettu Hakkapeliitta R5, katumaastureihin tarkoitettu Hakkapeliitta R5 SUV ja...

Kuljettajatutkintojen valvonnassa ei paljastunut isoja ongelmia

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin asiantuntijat auditoivat vuonna 2021 yhteensä yli 250 kuljettajantutkintoa.Valvonnassa ei tullut esiin suuria puutteita eli kuljettajatutkinnot ovat laadukkaita ja tasapuolisia kaikkialla...

Talvellakin kannattaa pitää hyvää huolta renkaista

Hiihtolomia kohti siirryttäessä monen autoilijan silmissä siintää jo kesäkelit ja kesärenkaat. Sitä ennen on kuitenkin lusittava vielä tovi talvi- ja välikausikeleissä, ja se onkin...

Päivän poliisikuva: Liikkuva poliisi testasi ajoneuvojen nopeuksia

Päivän poliisikuvassa on melkoinen jono autoja odottamassa poliisin nopeusmittausta.Liikkuva poliisi mittasi 14.5.1988 ajoneuvojen nopeuksia Nurmeksen Akkosalmen ja Hyvärilän välisellä tieosuudellaKuvassa Liikkuvan poliisin Markku Pääkkönen...