Päivän kuva: Miksi katujen kaivonkannet ovat pyöreitä?

Kaduilla ja teillä on runsaasti erilaisia kaivoja, ja melkein poikkeuksetta kannet ovat pyöreitä.Kannet ovat kestäviä tuotteita, joten ympäristöstä voi löytää hyvinkin vanhoja kansia.Oheisissa kuvissa...

Päivän kuva: Tätä ruuhkaa ei edes älyliikenne pysty ennakoimaan!

Useimmiten kunnon ruuhka ja täysin jumissa oleva liikenne ärsyttää. Mutta ei tällä kertaa.Tämä tilanne sattui Skotlannissa. Tie oli kapea ja lehmiä paljon.Ei se mitään,...

Opetusajoneuvojen valvonnassa löytyi runsaasti puutteita

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja poliisin kuljettajatutkintoon tulevien opetusajoneuvojen valvonnat ovat paljastaneet kuluvan vuoden aikana runsaasti puutteita. Havaitut puutteet osoittavat, että valvonnalle on tarvetta.-...

Joululiikenteessä poliisi valvoon erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä!

Jouluajan liikenteen odotetaan ruuhkaituvan perjantaina iltapäivästä alkaen pääteillä. Liikenne voi moninkertaistua pääteillä jo päivällä perjantaina 23.12.2022. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan maanantaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin...

Poliisi sai kiitosta raskaan liikenteen valvonnasta!

Vuoden lyhyimpänä ja pimeimpänä päivänä 21.12. Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitokset tekivät yhteistyötä raskaan liikenteen valvonnassa.Poliisi valvoi raskasta liikennettä yhdessä katsastusammattilaisen kanssa Länsi-Uudenmaan alueella. Valvonta...

Autoliitto huolissaan katsastusalan keskittymisestä

A-Katsastus julkisti tänään ostaneensa K1 Katsastuksen espanjalaiselta Applus -yhtiöltä. A-Katsastus ja K1 Katsastus ovat olleet markkinaosuudeltaan Suomen kaksi suurinta katsastustoimijaa. Omistuksen keskittyminen voi heikentää...

Merkittävä yrityskauppa katsastusalalla

A-Katsastus Oy on 20.12. allekirjoittanut sopimuksen K1 Katsastajat Oy:n koko osakekannan ostosta. K1 Katsastus siirtyi yrityskaupassa välittömästi A-Katsastuksen omistukseen.Myyjänä on espanjalainen pörssiyhtiö Applus. K1...

OTI: Piittaamattomuus lisääntynyt liikenteessä

Kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien taustalla on usein ylinopeutta, päihteiden käyttöä ja puutteita turvalaitteiden käytössä. Vuonna 2021 onnettomuuksien pääaiheuttajista 45 % ajoi vähintään 10 km/t ylinopeutta...

Kuljettaja luistattelun päätteeksi ojaan — poliisi vei kortin!

Poliisipartio sai tiistaina alkuillasta ilmoituksen ojaan ajetusta henkilöautosta Iisalmessa Matalalahdentiellä.Paikalle menneelle poliisipartiolle paikkakuntalainen, täysi-ikäinen miespuolinen kuljettaja kertoi väistäneensä vastaan tullutta ajoneuvoa, minkä seurauksena hän...

Varo tätä virhettä skootterin vuokrauksessa ulkomailla

Skootterin vuokraaminen on Aasian lomilla yleistä, mutta moni ajaa tietämättään ilman ajo-oikeutta. Vaikka Suomessa saisi kuljettaa mopoa, niin kansainväliseen ajokorttiin ei mopomerkintää ole tarjolla.Kansainvälinen...