Salon Halikkoon avattu raskaan liikenteen biokaasun tankkauspiste

Energiayhtiö St1:n asemaverkostoon avattiin vuoden vaihteessa kolmas nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkauspiste yhtiön Shell-asemalle Salon Halikkoon, Valtatie 1:n varrelle.Kaksi ensimmäistä tankkauspistettä sijaitsevat Shell Hämeenlinna Iittalan...

Toimi näin, jos ajoneuvo juuttuu tasoristeykseen!

Kun raskas ajoneuvo tai ajoneuvoyhdistelmä jää kiinni tasoristeykseen, kuljettaja ei useinkaan tunnista sitä akuutiksi vaaratilanteeksi eikä siksi osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla.Puutteellisen tietämyksen seurauksena...

SKAL julkaisi kunta- ja aluevaaliohjelmansa

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on julkaissut kunta- ja aluevaaliohjelmansa vuosille 2025–2029.Ohjelmassa korostetaan kuntien ja alueiden päätöksenteon merkitystä kuljetusyrittäjien toimintaedellytyksille sekä koko Suomen...

Suomen tehokkain teollisuuslaitospalokunta hankki neljä erikoispaloautoa

Loppusyksyllä, ensimmäisten lumihiutaleiden saapumisen aikoihin Nesteen Pelastuspalvelun paloasemalle kurvasi yksi toisensa perään uusia paloautoja. Punaposkisia Scanioita kerääntyi Kilpilahden teollisuusalueelle aiempaa runsaammin.Uusi nelikko on hieman...

Kuljetuskuutiopalkinto annetaan suomalaisjärjestöjen EU-edunvalvontatoimiston johtajalle

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry luovuttaa vuoden 2024 Kuljetuskuutio-palkinnon suomalaisjärjestöjen yhteisen EU-edunvalvontatoimiston, FinMobilityn, toimitusjohtajalle Pasi Moisiolle. Moisio on tehnyt pitkän ja vaikuttavan uran...

Seinäjoen uusi 5000 neliön maakuljetusterminaali oli 10 miljoonan investointi!

DB Schenker vahvistaa Suomen verkostoaan avaamalla uuden maakuljetusterminaalin Seinäjoen Rovekseen. Uusi terminaali tehostaa yhtiön kuljetuksia kotimaassa ja mahdollistaa entistäkin laadukkaammat logistiikkapalvelut eteläpohjanmaalaisille yrityksille.6,1 hehtaarin...

Suomalaisinnovaatio lisää vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuutta

Vaarallisten aineiden maantiekuljetukset palvelevat teollisuutta, kauppaa ja kuluttajia päivittäin. Kuljetuksia säädellään sekä kansallisella VAK-lainsäädännöllä että varsin seikkaperäisellä kansainvälisellä ADR-sopimuksella.VAK-lainsäädännön ja ADR-sopimuksen tarkoituksena on ehkäistä...

Polttoainevarkaat kiinni rysän päältä!

Poliisi tutkii Nokialla tapahtunutta epäiltyä polttoainevarkautta. Kaksi henkilöä otettiin kiinni tapahtumapaikalta.Hätäkeskukseen ilmoitettiin tiistaina 14.1.2025 hieman ennen puolta yötä Nokialla käynnissä olevasta epäillystä polttoainevarkaudesta.Poliisi tavoitti...

Kiinalaismerkiltä myös dieselpakettiautoja!

Maxus tarjoaa tällä hetkellä yhden Suomen laajimmista sähköisten hyötyajoneuvojen mallistoista. Nyt merkki kasvattaa entisestään hyötyajoneuvovalikoimaansa esittelemällä uudet Deliver 7 ja Deliver 9 -dieselpakettiautot.Uusien voimalinjojen...

Logistiikkayhtiö on ottanut Suomessa käyttöön kaksi raskasta sähkökuorma-autoa

DFDS on ottanut käyttöön kaksi sähkökuorma-autoa Suomessa yhteistyössä Volvon kanssa. Nämä kuorma-autot auttavat vähentämään maantieliikenteen hiilidioksidipäästöjä maassamme.DFDS ja Volvo pyrkivät edistämään vähäpäästöisiä kuljetuksia Suomessa....