SKAL vaatii, että hallitus tuo marraskuun loppuun mennessä eduskuntaan ammattidieseliä koskevan lakiesityksen!

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n Tampereella koolla oleva hallitus arvostaa Suomen hallituksen ratkaisuja, joilla helpotetaan Venäjän hyökkäyssodan kiihdyttämää kuljetusalan kustannuskriisiä, mutta muistuttaa samalla,...

Naantalista Helsinkiin ja takaisin hurjastellut rekkakuski syyllistyi seitsemään eri rikkeeseen!

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Salossa ykköstiellä 11. syyskuuta tapahtuneen rekan takaa-ajon esitutkinnan. Asia on saatettu syyteharkintaan.Vuonna 1960 syntyneen kuljettajan epäillään ottaneen luvatta käyttöön...

Keskuskauppakamari ja SKAL vastustavat kansallista päästökauppaa!

Ilmastopaneelin tänään julkaiseman raportin ”tieliikenteen päästökaupan toteuttamisesta ja vaikutuksista” mukaan kansallisen päästökaupan valmistelua puoltavat monet seikat.Keskuskauppakamarin ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n näkemyksen...

MAN eTruck -täyssähkökuorma-auto kiihdyttää vauhtiaan

MAN eTruck esiteltiin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle IAA Transportation 2022 -näyttelyssä ja nyt se ottaa seuraavan suuren askeleen kohti tulevaisuuden sähköistä liikkumista.MANin täyssähkökuorma-auto valmistautuu...

Kaksi henkilöa kuoli nokkakolarissa Luumäellä

Valtatie 6:lla Luumäellä tapahtui tänään puoli kahden aikaan iltapäivällä henkilöauton ja rekan kolari, jossa kuoli kaksi henkilöä.Kuolonuhrit olivat henkilöauton kyydissä. Lisäksi kaksi henkilöauton matkustajana...

Nyt kannattaa olla tarkkana! Kuljetusala hyvin altis sähköpostihuijauksille!

Tietoturvayhtiön Check Point Software Technologiesin tutkimustoiminnasta vastaava Check Point Research on julkaissut vuoden 2022 kolmatta kvartaalia koskevan Brand Phishing -raporttinsa.Raportista selviää, mitä tuotemerkkejä kyberrikolliset...

Suomalaislehti mukaan valitsemaan Vuoden bussi

Kansainvälinen Bus and Coach Jury on valinnut Charter Club -lehden suomalaiseksi edustajaksi raadin jäsenistöön. Tuomaristossa on 23 eurooppalaista maata ja ammattilehteä. Jury on perustettu...

Kuljetusalalle vuosittain jaettava stipendi!

Carl-Johan Blomqvistin vastaperustettu stipendi on nyt haettavissa. Stipendi jaetaan hakemusten perusteella henkilölle tai ryhmälle, joka opiskelee tai muuten edistää kuljetusalaa Suomessa.Ensimmäinen stipendi julistetaan nyt...

Poliisi: Raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä on edelleen liian suuri!

Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla 10.‒16.10.2022 koko maassa.Valvontateeman osallistuivat kaikki poliisilaitokset, ja se oli samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.Ajo-...

Scania tuo markkinoilla kaikkien aikojen polttoainetehokkaimman moottorinsa

Scanian seuraavan sukupolven rivimoottorijärjestelmä asettaa uuden standardin polttoainetehokkuudelle, sillä sen tehotiheys on suuri, käyttöikä on huomattavasti pidempi ja CO2-päästöt ovat merkittävästi parantuneet.Vuosikymmenen innovoinnin ja...