Poliisi9

Rattijuoppo aiheutti kolarin Porissa

Lounais-Suomen poliisipartio sai keskiviikko-iltana hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä kolarista Porin Leppäkorvessa.Paikalla selvisi, että henkilöauto oli ajanut Leppäkorventietä Pörkkinäistentien risteykseen kärkikolmion takaa ja törmäsi...

Wetteri Power myytiin ruotsalaisille — kauppahinta noin 32,5 miljoonaa euroa

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri Oyj myy tytäryhtiönsä Wetteri Power Oy:n ruotsalaiselle Persson Invest Ab:lle. Yhtiöt ovat tänään allekirjoittaneet sopimuksen ja kaupan täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan 31.12.2024....

Nyt riski jäädä kiinni rattijuoppoudesta tavallista suurempi!

Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti pikkujoulujen ajan seuraavat kaksi viikonloppua. Valvontaa tehdään massapuhallutuksilla sekä huumepikatesteillä koko valtakunnan alueella.Poliisi muistuttaa, että pikkujoulunakaan liikenteeseen ei ole syytä...

Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa Laukaassa

Nelostiellä Laukaassa sattui keskiviikkona 20.11.2024 kello 18 jälkeen liikenneonnettomuus. Alustavien tietojen mukaan henkilöauto oli päätynyt vastaantulevien kaistalle ja törmännyt vastaan ajavan säiliöyhdistelmän keulaan.Henkilöauton kuljettaja...

SKAL: Matkapuhelinverkkojen heikko toimintavarmuus on merkittävä riskitekijä!

Toimivat puhelin- ja mobiilidatayhteydet ovat kriittinen osa kuljetusten toimivuutta. Matkapuhelinverkkojen huonontunut toimintavarmuus on huomattu kuljetusalalla kuluneen vuoden aikana. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin tuoreen...

J. Rinta-Jouppi Oy avaa uuden toimipisteen 2025

J. Rinta-Jouppi jatkaa laajentumistaan avaamalla ketjun 19. toimipisteen Porvooseen keväällä 2025. Uusi toimipiste tarjoaa asiakkaille yli 200 käytetyn henkilö- ja pakettiauton valikoiman ja palvelee...

Tarhalasten elämyspäivänä liikennekasvatusta rekan avulla

Lokakuun alussa lähes sata päiväkotilaista kiipesi Scania 560 S:n ohjaamoon ja katsoi omin silmin, mitä sieltä näkyy. Iittalan päiväkodissa liikennekasvatuspäivä rakentui kuorma-auton ympärille.Päiväkodin ikkunan...

Kuljettaja kuoli auton törmättyä puuhun

Lappeenrannassa tapahtunut tänään vakava liikenneonnettomuus.Kivisaarentiellä tapahtui henkilöauton ulosajo kello 09.30. Autonkuljettaja menehtyi auton törmättyä puuhun. Autossa ei ollut matkustajia.Onnettomuuden tutkinta on kesken, eikä poliisi...
Poliisi9

Kuopiossa parkkipaikalla luistatelleen kortti poliisille!

Poliisipartio havaitsi 19.11.-20.11. välisenä yönä puolen yön aikaan Kuopion Pitkälahden ABC:n pihassa henkilöauton, joka ajoi parkkipaikalla noin 50 metrin matkan nelipyöräluisussa.Tapahtuma-aikaan pihassa oli muita...

Näistä kuudesta autosta yksi on Vuoden Auto Suomessa 2025!

Vuoden Auto Suomessa 2025 -valinnan ensimmäinen valintakierros on päättynyt. Ennätyksellisestä 45 ehdokkaan joukosta kuuden auton finaaliin ylsivät aakkosjärjestyksessä Citroën C3/ë-C3, Dacia Duster, Kia EV3,...