Linja-autonkuljettaja väisti vastaantulijaa ojaan

Maanantaina noin kello 12 ajoi linja-auto Kuopion Lastukoskentietä Venäänahon suunnasta Lastukosken suuntaan. Linja -auton ajosuuntaan nähden oikealle kaartuvassa mutkassa oli vastakkaisesta suunnasta tullut puutavararekka.Tilanteessa...

Parkkisakkoja kirjoitetaan myös iltaisin ja öisin!

ParkkiPaten tuoreet tilastot vuodelta 2024 paljastavat uusia tietoja autoilijoiden pysäköintivirheistä ilta- ja yöaikaan. Iltaisin kello 17–22 välisenä aikana ParkkiPaten valvojat kirjoittivat viime vuonna runsaan...

Poliisilta lisätietoa Porin Kakkostien kuolemaan johtaneeseen liikenneonnettomuuteen

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt esitutkinnassa Porissa keskiviikkona 29. tammikuuta tapahtuneen liikenneonnettomuuden tapahtumien kulkua. Onnettomuus tapahtui Porissa valtatie 2:lla, noin kilometrin päässä lentoaseman kohdalla olevasta...

Katso tästä Autoliiton tärkeät vinkit hiihtolomamatkaa varten

Koulujen hiihtolomat käynnistyvät viikolla kahdeksan Etelä-Suomesta. Varsinkin näin vähälumisena talvena monet suuntaavat lomanviettoon pohjoiseen. Pitkä ajomatka perheen kanssa täydellä kuormalla vaatii huolellisen valmistautumisen, joka...

Katso tästä Sakan myydyimmät automallit

Saisiko olla Skoda Octavia tai Volkswagen Passat? Kyseiset mallit ovat nimittäin vuodesta toiseen myydyimpien automallien joukossa kärjessä, ainakin kun tarkastellaan Suomen suurimpiin vaihtoautoketjuihin kuuluvan...

Uusien henkilöautojen rekisteröintimäärä vielä laskussa!

Tammikuussa 2025 rekisteröitiin 5744 uutta henkilöautoa, mikä on 12,9 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Viimeisimmän 12 kuukauden aikana uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät olivat 15,8...

Taksimatkoista veloitettu reilusti liikaa – poliisilla useampia tapauksia tutkittavana!

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana useita tapauksia, missä asiakkailta on taksimatkan päätteeksi veloitettu tahallaan liikaa. Pahimmissa tapauksissa veloitettu summa on ollut jopa monikymmenkertainen.Ilmiötä leimaa, että...

Uusi tekniikka nopeuttaa merkittävästi teiden kuntokartoitusta!

Teiden kunnossapitoon käytetään Suomessa satoja miljoonia euroja vuodessa, mutta menetelmät kuntokartoitukseen ovat vanhanaikaisia ja tehottomia. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkimuksessa on saatu lupaavia tuloksia liikkuvan laserkeilauksen...

Beely ja Hedin aloittavat yhteistyön

Autokauppaketju Hedin Automotive ja kuukausihintaisena palveluna autoja tarjoava Beely aloittavat yhteistyön, joka vie suomalaista autoilua kohti tulevaisuutta. Tavoitteena on tuoda huolettomuutta ja sujuvuutta ihmisten...

Ennätysmäärä kävijöitä MP-messuilla

MP 25 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 31.1. – 2.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna panostettiin erityisesti nuoriin motoristeihin, mikä näkyi selkeänä kasvuna kävijämäärässä....