Sakasta myös uusien autojen jälleenmyyjä
RSA ja Saka ovat solmineet valtakunnallisen jälleenmyyntisopimuksen, jonka myötä Saka aloittaa Leapmotorin, Omodan ja Jaecoon myynnin ja huollon Suomessa. Sakalle, Suomen suurimmalle käytettyjen autojen...
Nyt taas runsaasti armeijan entisiä moottoriajoneuvoja myynnissä!
Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia huutokaupataan Tampereella Kalkussa keskiviikkona 7. lokakuuta 2026. Alueen portit aukeavat klo 8 ja huutokauppa käynnistyy klo 9.Huutokauppaan voi osallistua vain...
Nämä sähköistetyt autot kiinnostavat nyt autokauppoja!
Sähköistyneiden autojen osuus AutoVexin kautta myydyistä autoista nousi keväällä noin 40 prosenttiin ja on pysynyt tasaisena siitä lähtien. Taustalla on paitsi vuosia jatkunut sähköistymisen...
Poliisilla on nuorille ja vanhemmille asiaa
Koppimönkijäkuljettaja ajoi perjantaina päivällä Rovaniemen teollisuusalueella piittaamatta toisten liikenneturvallisuudesta. Mönkijä oli kiilannut kahden auton välistä kolmannen auton eteen.Vaaranlammen koululla on tullut jatkuvaksi ongelmaksi nuorison...
Bensa alle kaksi euroa? Tankkaaja, älä vielä heitä toivoasi kaivoon!
Polttoaineen hinta on Suomessa jälleen tilanteessa, jossa mittarikentän numerot alkavat näyttää enemmän puhelinnumerolta kuin litrahinnalta. Syyskuussa 2026 esimerkiksi 95-bensiinin keskihinta oli jo 2,30 euroa...
Polestar tekee sähköautojen julkisesta lataamisesta edullisempaa
Polestar tarjoaa lisää julkisia latausmahdollisuuksia ja enemmän vaihtoehtoja edulliseen pikalataamiseen Polestar Charge -tilauksen avulla. Palvelu tuo kuljettajien ulottuville yli 1,25 miljoonaa julkista latauspistettä eri...
Näin voi säästää polttoainekuluissa jopa 200 euroa kuukaudessa!
Hätä keinot keksii, ja mikään ei tunnetusti tee suomalaisesta ihmisestä luovempaa, kekseliäämpää ja päättäväisempää, kuin välitön uhka oman rahan menettämisestä.Kun polttoaineiden hinnat alkoivat kurittaa...
Scanian ladattava kaukoliikenteen hybridibussi palkittiin
Scania Irizar i6S Efficient PHEV on voittanut Sustainable Bus Award 2027 -palkinnon kaukoliikennelinja-autojen sarjassa. Palkinto myönnettiin innovatiiviselle ladattavalle hybridialustalle, joka voi vähentää pitkän matkan...
Moottoripyöräilystä ei haluta luopua!
Käytettyjen moottoripyörien kauppa käy vilkkaana, vaikka yleinen taloustilanne näkyy entistä tarkempana harkintana pyörää ostettaessa. Tänä vuonna J. Rinta-Joupin käytettyjen moottoripyörien myynti on tammi-syyskuussa lähes...
Huonokuntoisten teiden määrä nelinkertaistunut!
SKALin yhdessä muiden elinkeinoelämän ja kunta-alan järjestöjen Destialta tilaaman selvityksen mukaan korjausvelan kasvu uhkaa nostaa liikenteen kustannuksia miljardeilla euroilla ja vaikeuttaa yritysten investointeja Suomeen...











