SKAL haluaa hallitusohjelman perusväyliin lupaamat lisärahat tiestölle

Liikenneturvallisuuden nollavision ja liikenteen päästövähennysten saavuttamiseksi on kehitettävä voimakkaasti tieverkkoa. Yhden tiekilometrin parantamisella on erinomainen panos–tuotos -suhde, sillä tieverkkoa käyttävät kaikki, muistuttaa kuljetusyritysten edunvalvoja...

Autoliiton mukaan hallitusohjelma iskee työssäkäyviin

Edellisen hallituksen aikana aloitettu asteittainen autoveron alentaminen näyttää nyt julkistetun hallitusohjelman perusteella päättyvän. Kun valtio pitää kiinni autoverosta, niin autonomistajat pitävät kiinni vanhoista autoistaan....

Henkilöauton kuljettaja kuoli Mustasaaren nokkakolarissa

Eilen illalla henkilöauton ja täysperävaunullinen rekka törmäsivät valtatie 8:lla Rimalin kohdalla Mustasaaressa.Poliisin tiedotteen mukaan täysperävaunullinen rekka oli matkalla Vaasan suunnasta kohti Poria kun tuntemattomasta...

Anonyymi autonomisti: Kuulutko sinä suomalaisten kuljettajien ”Hattu-kansaan”?

Kesärenkaat alle, autoon kiilto pintaan ja kojelaudalta talven- ja siitepölyt pois, päivitys autossa jyskäävään musiikkiin, paxi poskeen ja eikun baanalle.Kevät kääntymässä kesäksi, päivät pidentymässä,...

Kyselytutkimus: joka toinen autoilija joutunut liikenneraivon kohteeks

Kesäkelien myötä liikenteessä on aiempaa monipuolisempi kattaus tienkäyttäjiä, ja ruuhkat sekä kiire nostavat helposti autoilijoiden tunteet pintaan.Suomalaisille tehdyn kyselytutkimuksen tulosten mukaan 47 prosenttia on...

Ford tukee nuoria elokuvantekijöitä

Ford järjestää nuorille elokuvantekijöille Äly hoi! -nimisen Video Award -lyhytelokuvakilpailun.Tarkoituksena on tukea ja auttaa nuoria elokuvantekijöitä saamaan kisan avulla kansallista tai jopa kansainvälistä huomiota.Samalla...

Helsingin kaupungin Pyöräkeskus palvelee nyt Kansalaistorilla

Aikaisempina vuosina Kampissa ja Herttoniemessä palvellut pyöräkeskus avasi ovensa maanantaina 20.5. Baanan varrelle Kansalaistorille. Pyöräkeskus palvelee polkijoita syyskuun loppuun asti.– Halusimme tuoda pyöräkeskuksen palvelut...

Poliisi tarkasti 135 mopoa — 57 määrättiin katsastukseen

Oulun poliisilaitos on suorittanut kevään sekä kesän alettu mopoihin kohdistettua valvontaa. Sitä mukaan kun ilma lämpenee myös mopojen määrä liikenteessä lisääntyy. Valitettavasti erilaisia seuraamuksia...

Hämmästyttävän moni ajaa talvirenkailla kesälläkin

Autorengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin viime syyskuussa järjestämissä rengasratsioissa huomattiin, että talvirenkaiden kesäkäyttö on lisääntymässä.Talvirenkailla kulkevien autojen osuus oli noussut reilun prosentin edellisvuodesta, mikä tarkoittaa,...

Gasum avaa kesällä kaasuaseman Seinäjoelle

Myös Seinäjoella niin raskas liikenne kuin henkilöautot pääsevät pian tankkaamaan kaasua, kun Gasum avaa toistaiseksi läntisimmän tankkausasemansa Roveksen teollisuusalueelle elokuussa 2019.Uudelta asemalta saa tankattua...