Rekisteröinti: Vain kahdeksan merkkiä on saanut alkuvuoden aikana rekisteriin enemmän henkilöautoja kuin viime vuonna
Henkilöautojen rekisteröintimäärät ovat vielä selvästi viime vuotta alhaisemmat.Kuitenkin kahdeksan merkkiä on alkuvuonna pystynyt kasvattamaan rekisteröintimääriään verrattuna samaan aikaa viime vuonna.Katso tästä muita juttuja rekisteröinneistä.Kaikkein...
Nämä autot kävivät Autovexin mukaan parhaiten kaupaksi heinäkuussa
AutoVex avaa nyt heinäkuun myyntitilastojaan, joista nähdään, että bensiinikäyttöisten autojen osuus on edelleen suurin - kun yhteensä 58 prosenttia kaikista myydyistä autoista oli bensiinikäyttöisiä.Tilastoista...
Volvoissa toimii nyt myös Apple CarPlay
Volvo on julkaissut uusimman automaattisen ohjelmistopäivityksen (OTA) kaikkiin Volvon henkilöautoihin, joissa on sisäinen Google-järjestelmä. Päivitys tarjoaa monia ominaisuuksiin ja laatuun keskittyviä parannuksia.Yksi uusista toiminnoista...
Rekisteröinti: Katso tästä suomalaisten 30 suosikkiautoa
Suomessa on rekisteröity kaikkiaan 42 601 henkilöautoa tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä.Toyota Corolla on selvästi suosituin automalli melkein 2 900 auton rekisteröintimäärällä.Toisena olevaa Toyota...
Rekisteröinti: Toyota hallitsee ylivoimaisesti henkilöautomarkkinoita Suomessa
Toyotan henkilöautokauppa on aivan omassa luokassaan Suomessa.Toyota-henkilöautoja on kesäkuun loppuun mennessä rekisteröity tänä vuonna melkein 8000, kun toisena olevan Kian rekisteröintimäärä ei edes yllä...
Volvo Trucks parantaa kaupunkikuorma-autojensa ajettavuutta ja tehokkuutta
Volvo FL ja FE, joita käytetään useimmiten kaupungeissa ja kaupunkialueilla jakelutehtävissä, ovat saaneet uudet, päivitetyt vaihteistot, jotka tarjoavat parempaa tehokkuutta ja sujuvampaa ajoa, todetaan...
Volvo on ladattavien ja nelivetoisten ykkönen vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Volvo jatkoi ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen selkeällä ykkössijalla ladattavien henkilöautojen ja lataushybridien rekisteröinneissä Suomen automarkkinoilla, todetaan Volvon tiedotteessa.Kuuden ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröitiin yhteensä 3 278...
Volvo Trucks on aloittanut testit vetykuorma-autolla
Kuvittele kuorma-autoa, joka päästää vain vesihöyryä, tuottaa omaa sähköä ja jonka toimintasäde on jopa 1 000 km. Se on mahdollista vedyllä toimivilla polttokennoilla, ja...
Katso tästä, mikä merkki on Suomen arvostetuin, tyylikkäin, turvallisin, kallein, edullisin, vähäpäästöisin…
BMW:n maine todellisena premium-automerkkinä on vahvistunut suomalaisten keskuudessa viimeisen vuoden aikana.BMW ajoi ohi Audista tyylikkyydessä ja Mercedes-Benzistä koetussa kalleudessa, minkä lisäksi yhä useampi pitää...
Volvo Trucks tuo autoihinsa uusia toimintoja
Volvo Trucks esittelee uusia toimintoja, jotka parantavat turvallisuutta ja ajettavuutta sekä tukevat tarkkaa käsittelyä ahtaissa paikoissa ja kuoppaisilla tai liukkailla teillä, kuten esimerkiksi rakennustyömailla.Terrain...











