Kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista samaan aikaan

Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisin partio oli suorittamassa torstaina liikennevalvontaa siviilimallisella henkilöautolla Nurmeksessa Kantatie 75:llä.

Nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h, oli poliisiauton takaa lähtenyt ohittamaan samanaikaisesti kaksi eri ajoneuvoa huomattavaa ylinopeutta.

Liikennepoliisin partio mittasi toiselle ajoneuvolle nopeudeksi 133 km/h ja toiselle 139 km/h. Partio pysäytti molemmat ajoneuvot.

Kumpaakin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toisen kuljettajan osalta rikosnimikkeeksi lisättiin vielä kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, sillä kuljettajan ajo-oikeus oli päättynyt syyskuussa.

Poliisi muistuttaa, että ohittaessa on varmistuttava siitä, että tie on selvä riittävän pitkältä matkalta. Jos ohittamaan ryhtyessä huomaakin erehtyneensä, on ohittamisesta osattava myös luopua ja palata takaisin omalle kaistalle.

Toisen ajoneuvon ohittaminen ei anna erillislupaa hetkellisellekään ylinopeudelle tai sääntöjen rikkomiselle.

Lue muita juttuja ylinopeudesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän