Lauri Joona ajoi toiseksi rallin SM-sarjan kesäkauden avauskisassa Imatralla. Joona jäi kärjestä vain 2,4 sekuntia.
Eikä ollut kaukana kauden avausvoittokaan! Rallin SM-sarjan talvikaudella Lauri Joona ja kartturi Antti Linnaketo ajoivat kahdesti kärkikolmikkoon ja kerran neljänneksi, joten kesäkaudella voitto on tähtäimessä. SM-pisteissä Joona oli talvikauden jälkeen toisena.
Imatra isännöi SM-rallia ensimmäistä vuosikymmeniin, joten tiestö oli uutta lähes kaikille kuljettajille. Jo etukäteen oli tiedossa eteläkarjalaiset hienot ja vauhdikkaat rallibaanat, eikä ylisanoista ollut puutetta nuottipäivän jälkeen.
– Imatran reitti vaikuttaa tosi hyvältä. En muista, että SM-ralleissa olisi koskaan ollut näin hienoa. On tosi paljon nypyn ylityksiä, suunnanvaihtoja ja hyppyjä, kaikkea löytyy. En ole ajanut rallia täällä ennen, mutta testejä ollaan ajettu ja aina on tiet ja järjestelyt olleet priimaa, hehkutti Joona nuottipäivän jälkeen.
Joona ja Linnaketo starttasivat kisaan toisena autona heti sarjaa johtavan Esapekka Lapin perään. Kisa sai dramaattisen käänteen jo toisella erikoiskokeella, kun Lappi ajoi ulos.
– Otettiin varotukselle pois vauhtia aika paljon. Meni rytmi vähän sekaisin, kun nähtiin EP siellä puskassa. Mutta hyvällä sykkeellä koitetaan jatkaa, kertoi Joona erikoiskokeen maalissa.
Lapin ulosajon myötä Joonan Škoda Fabia RS Rally2 starttasi kaikille lopuille erikoiskokeille letkan kärkiautona. Onneksi keli oli suotuisa, ja Joona kävi tiukkaa kymmenyskisaa virolaisen Patrick Enokin kanssa kisan johtopaikasta. Ennen viimeistä kahden erikoiskokeen lenkkiä Joona oli johdossa ja Enok oli hänestä vain yhden sekunnin päässä.
Kisan ratkaisu nähtiin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Joona kärsi hieman kärkiauton roolista, ja jäi yli neljä sekuntia Enokin kellottamasta kärkiajasta. Tämän myötä kaksikon sijoitukset vaihtuivat.
– Koitettiin tulla se mitä päästiin. Tie varmasti paranee takana tuleville, sen puoleen ei voi olla tyytyväinen. Ei ole niin paljoa kokemusta ekana autona ajamisesta, mutta ainakin yritettiin.
Vaikka Joona kiristi tahtia ja vei nimiinsä kisan viimeisen erikoiskokeen, ei kiri aivan riittänyt. Imatran SM-rallin voittoon ajoi Enok ja Joona sijoittui kakkoseksi ainoastaan 2,4 sekuntia voittajasta. Kolmanneksi sijoittui Anssi Rytkönen.
– Totta kai lopputulos harmittaa, ykkössija oli niin lähellä. Paremmalle hävittiin, mutta tästä ei lannistuta. Omaan vauhtiin pitää olla tyytyväinen, se on hyvällä tasolla. Ajo maistui hyvin, ja sai ajaa koko ajan täysillä kisaa. Nyt sitten kohti seuraavaa koitosta.
Seuraavan kerran SM-pisteitä on jaossa 12.-13. kesäkuuta Jyväskylässä.
SM Imatra Ralli
Lopputulokset / SM1-luokka
1. Patrick Enok (EST), Škoda Fabia RS Rally2, 41:20,2
2. Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +2,4
3. Anssi Rytkönen, Škoda Fabia RS Rally2, +:1:03,1
4. Niclas Grönholm, Škoda Fabia RS Rally2, +1:54,0
5. Matteo Bernini (ITA), Škoda Fabia RS Rally2, +2:47,1
Pisteet / SM1-luokka, 4/7 osakilpailua
1. Esapekka Lappi 75
2. Lauri Joona 63
3. Patrick Enok 47
4. Anssi Rytkönen 32
5. Niclas Grönholm 29


