ELY-keskus on tutkinut urakoitsijoiden toimintaa Lapin pääkallokelien aikana

Lapin ELY-keskus on tutkinut vallinneita sääolosuhteita ja urakoitsijan toimintaa ajalla 1.–2.12. ja 10.–11.12.2024, jolloin tiestöllä havaittiin poikkeuksellista liukkautta.

ELY-keskuksen selvitysten ja ajoneuvojen seurantalaitteiden mukaan urakoitsijat ovat kyseisinä ajankohtina toimineet sopimuksen mukaisesti tehden liukkaudentorjuntaa suolaamalla ja hiekoittamalla mm. Rovaniemen, Sodankylän ja Kemijärvi-Posion maanteiden hoitourakoissa ja käyttäen sopimuksessa vaadittua lisäkalustoa.

Ennakoinnista huolimatta liukasta

Liukkaudentorjunnan toimenpideaika hiekoittamalla on normaaleissa talviolosuhteissa esim. päätiestöllä kahdesta neljään tuntiin riippuen talvihoitoluokasta. Toimenpideajalla tarkoitetaan aikaa liukkauden havaitsemisesta liukkaudentorjunnan valmistumiseen.

Poikkeuksellisilla liukkauksilla, kuten näissä joulukuun alun tapauksissa, sopimuksessa edellytetään lisäkaluston käyttöön ottamista, jotta saadaan suoritettua liukkaudentorjunta mahdollisimman nopeasti. Erittäin liukkailla keleillä myös hiekoittaminen hidastuu merkittävästi ja monesti on käytettävä hiekoitusautossakin ketjuja, jotta kalusto pysyy tiellä.

1.-2.12.2024 valtatiellä 4 Vikajärvellä tie oli ennakkosuolattu jo tunteja ennen Vikajärven rekan suistumisonnettomuutta. Runsas vesisade kuitenkin huuhtoi suolan laimeaksi ja jääkerros pääsi syntymään pintaan. Tie oli erittäin liukas onnettomuushetkellä.
Rekan jäätyä poikittain tielle, katkesi liikenne pitkäksi aikaa.

Ensimmäinen hiekoitusauto jäi jumiin Vikajärven pohjoispäähän useiksi tunneiksi. Lisäkalustona tullut toinen hiekoitusauto joutui odottelemaan onnettomuuspaikan eteläpuolella arviolta noin neljä tuntia tien oltua suljettu rekan nostotyön takia. Näistä syistä hiekoitustoimenpiteet veivät aikaa erityisesti välillä Vikajärvi-Tiainen, mutta viivästyttivät myös muilla osuuksilla toimenpiteitä.

10.12.2024 liukkauden osalta mm. Kemijärvellä urakoitsija aloitti hiekoituksen valtatien 5 ja kantatien 82 osalta ennen vesisadetta jo 9.12.2024 puolen yön aikaan. Vesisateen aikana hiekka peittyi kuitenkin pian jääkerroksen alle ja menetti tehonsa. Syntyi jälleen erittäin liukas vesijääkerros ja erittäin liukkaat olosuhteet. Hiekoitukset jatkuivat siten, että 10 tunnin sisällä hiekoitettiin kolme kertaa.

Julkisuudessa on esiintynyt virheellistä tietoa ja ELY-keskus haluaa oikaista muutaman asian. Hiekoitushiekka ei ole päässyt loppumaan missään urakassa. Hiekkaa on käytetty tänä syksynä paljon ja hiekkahalleja on jouduttu täyttämään jo toistamiseen. Ennakoivaa liukkaudentorjuntaa on tehty ennen molempia ko. poikkeuksellisen liukkaita olosuhteita.

Sidosryhmätapaaminen 18.12.2024

Keskiviikkona 18.12. 2024 ELY-keskus järjesti alueen sidosryhmille info- ja palautetilaisuuden. Tilaisuudessa käytiin läpi edellä mainittujen ajankohtien olosuhteista ja toimenpiteitä. Pohdimme yhdessä myös mahdollisia kehitystarpeita näitä tilanteita varten.

Normaaleissa talviolosuhteissa pystytään pitämään tiestö laatuvaatimusten mukaisessa kunnossa. Pääkallokelien kaltaisia olosuhteita on yleensä melkein joka talvi ja joskus jopa viikon kestäviä vesisateita.

Sellaisissa tilanteissa maanteiden hoitourakoitsijat tekevät kaikkensa, mutta sekään ei riitä takaamaan turvallista ajokeliä kaiken aikaa, kuten edellä mainitut tilanteet osoittivat.

Tiestön käyttäjien kannattaa ennakoida ajokelit ennen liikenteeseen lähtöä ja huomioida turvallisuus. Lähde matkaan vasta kun ajo-olosuhteet paranevat!

Alkutalvi on kokonaisuudessaan ollut liukkaudentorjunnan kannalta vaihteleva ja haastava. Hiekoitushiekkaa sekä suolaa on jouduttu käyttämään normaalia enemmän.

Katso tästä muita juttuja liukkaudesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän