Rallin nelinkertaisen maailmanmestarin täyskaima, pirkkalalainen Tommi Mäkinen väläytti bittiautourheilijan osaamistaan kun hän 26,09 sekunnin erolla nappasi yleiskilpailun voiton Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarjan Kinkkurallista.
Mäkinen taituroi vaativan kuuden pikataipaleen ja 39,8 erikoiskoekilometrin mittaisen rallireitin A-ryhmäläisellä Lancia Delta HF Integrale autolla. Samanlaisella autolla 30-vuotta sitten nykyinen Toyotan rallitallin pomo Tommi Mäkinen saavutti menestystä muun muassa kartanlukija Ari Könösen kanssa.
Minirallisarjan johdossa on B-junioreiden Pasi Piesanen, joka on 10 pisteen karkumatkalla Rookies-luokan Petri Häkkiseen.
Yleisen luokan Tuukka Hallia on sarjatilanteessa kolmantena, josta niin Eetu Marjamäki kuin Reijo Ravantti ovat vain muutaman pisteen perässä.
Kiivas kilvanajo jatkuu myös tulevalla viikolla kun edessä on nopeatempoisen virtuaalirallisarjojen kaksi viimeistä osakilpailua.
– Yli 330 kilpailijaa on ilmoittautunut eMotorsport Finlandin virtuaalirallisarjoihi. Ilmaisia pisteitä ei ole missään neljässä luokassa tarjolla ja siten isoa virhettä ei tarvitse tehdä, että palkintokorokkeelta putoaa pois ja sarjatilanteessa tipahtaa palkintojen ulottumattomiin, virtuaalirallisarjoja vetävä Jani Kekoni toteaa.
Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarjan kolmas osakilpailu on käynnistynyt ja siinä kilpailijoilla on edessään 47,1 kilometrin verran maksimaalisen kesäistä soraränniä. Lisäksi samanaikaisesti ajettava Plus Katsastus eRallisarjan kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu starttaa maanantaina.
eMotorsport-virtuaalirallisarjoissa voi kilpailla kuka tahansa. Kilpailemiseen tarvitaan PC-tietokone, Playstation-konsoli tai XBox One -konsoli.
Jokainen kilpailija kerää tasonsa (Yleinen / A-juniorit / B-juniorit / Rookies) mukaisesti pisteitä ja siten myös aloittelijallakin on mahdollisuus menestyä.
Kesäkuussa ajetaan Marcus Grönholm GRX eRallisarjaa sekä Japan Motors eAsfalttisprintsarjaa.
Lue lisätietoja www.emotorsport.fi
Sarjatilanne Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarja 2/4 osakilpailua, top-12:
1. Pasi Piesanen, 78 p (bjun)
2. Petri Häkkinen, 68 p (rook)
3. Tuukka Hallia, 62 p (yl)
4. Eetu Marjamäki, 59 p (yl)
5. Reijo Ravantti, 58 p (rook)
6. Topias Hartikka, 53 p (bjun)
7. Aleksi Hallia, 51 p (yl)
8. Aleksi Hirvilampi, 48 p (ajun)
9. Eetu Uusi-Äijö, 47 p (rook)
10. Tuomas Färlin, 46 p (ajun)
11. Tommi Mäkinen, 45 p (yl)
12. Mika Tyviö, 45 p (yl)


