William Alatalo onnistui hyvin Formula Regional -sarjan avauksessa

Tänään 19 vuotta täyttävä William Alatalo teki tasaisen varmaa työtä ja osoitti kuuluvansa sarjan kärkikastiin ajaen sijoille 5 ja 6, Formula Regional -sarjan avausviikonlopun kilpailulähdöissä.

Kaikkiaan 12 tiimiä ja 30 kuljettajaa olivat taistelemassa uuden sarjan pisteistä Imolan avausviikonlopussa.

Kuljettajamäärä on poikkeuksellisen suuri, mikä tekee Formula Regional -sarjasta yhden suurimmista ja myös kovatasoisimmista nuoren sukupolven kuljettajien keskuudessa. Alatalolla oli allaan hyvin menneet talvitestit ja odotukset Imolasta olivat luonnollisesti korkealla.

– Valmistautuminen Imolan viikonloppuun sujui hyvin. Olin käynyt kaikki mutkat ja jarrutuspaikat tarkasti läpi ja treenannut niitä simulaattorissa. Fyysisesti ja mentaalisesti olin todella hyvässä kunnossa. Matkustin Italiaan hyvissä ajoin ennen kisaa ja olin valmis ensimmäiseen kisaviikonloppuun, Alatalo kertoo.

Viikonloppu alkoi kahdella virallisella harjoituksella, jotka antoivat odottaa hyvää, mutta aika-ajot olivat kuitenkin pettymys.

– Harjoitukset sujuivat hyvin. Oltiin aika valmiita aika-ajoon ja vain pientä hienosäätöä tehtiin auton kanssa. Kaikki tuntui hyvältä ja vauhtia oli ajaa viiden nopeimman joukkoon. Aika-ajot kuitenkin menivät vähän penkin alle. Ensimmäisessä aika-ajossa tuli vain yksi puhdas kierros ja sekin kylmillä renkailla, sijoitus 9:s. Toisessa aika-ajossa renkaat ylikuumenivat ja vauhtia ei ollut, sijoitus 11:s. Aika-ajo on kuitenkin aina vähän eri kuin harjoitus ja sitä ei otettu tarpeeksi huomioon.

Heikosti menneiden aika-ajojen jälkeen William sai hyvin nollattua tilanteen ja keskittyminen kilpailuihin onnistui hyvin.

– Lauantain kisa sujui kohtalaisen hyvin. Nousin lähdössä kolme sijaa ja olin maalissa kuudes. Kun lähtee yhdeksännestä ruudusta, niin ei siinä paljoa korkeammalle pääse. Kisavauhti oli vähän huonoa, mutta ajoin hyvää virheetöntä ajoa, niin pystyin pitämään sijani.

– Sunnuntain kisa sujui paremmin. Lähdössä nousin jälleen kolme sijaa ja maaliin ajoin viidentenä. Kisavauhti oli sunnuntaina parempaa ja kun ajaa viidentenä maaliin ruudusta 11, pitää siihen olla tyytyväinen.

Sarjassa ajaa myös kaksi muuta suomalaista, Patrik Pasma ja Elias Seppänen. Molemmat ajavat suomalaisessa KIC Motorsport -tallissa.

Ensimmäisessä kisassa Pasma oli sijalla 13 ja Seppänen sijalla 15.

Toisessa kisassa Seppänen oli kymmenes ja Pasma ajoi sijalle 16.

Ensimmäisen viikonlopun jälkeen Alatalo on kuudentena sarjan pisteissä. Seuraava osakilpailu ajetaan niin ikään F1-sarjan yhteydessä Espanjan Barcelonassa kolmen viikon kuluttua.

Sarjassa ajetaan 10 viikonloppua ja kaksi kilpailulähtöä jokaisen viikonlopun aikana.

1. Lähtö, Imola

1. David Vidales
2. Alex Quinn
3. Hadrien David
…..

6. William Alatalo

13. Patrik Pasma
15. Elias Seppänen

2. Lähtö, Imola

1. Gregoire Saucy
2. Paul Aron
3. Zane Maloney
…..

5. William Alatalo

10. Elias Seppänen
16. Patrik Pasma.

https://www.williamalatalo.com/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!