Viisi vinkkiä sähköauton fiksuun lataamiseen

Energian saatavuudella ja hinnalla on vaikutusta jokaisen suomalaisen arkeen, vaikka oma sähkösopimus olisikin toistaiseksi kohtuuhintainen ja energiankäyttö tehokasta. Jokaisen suomalaisen olisikin nyt syytä tehdä viisaita valintoja sähkönkäytön osalta.

Vaikka sähköautojen merkitys sähkön kokonaiskulutuksesta Suomessa on varsin pieni, myös sähköautoilijoiden kannattaa optimoida omaa sähkönkäyttöään. Sähköauton latausta ohjaamalla ja suunnittelemalla latauksen voi ajoittaa sellaisiin hetkiin, kun sähkön kokonaiskulutus on alhaisempaa ja sähkö on usein edullisempaa.

K-Lataus tarjoaa alla viisi vinkkiä sähköauton fiksuun lataamiseen.

– Kun riittävän suuri joukko ihmisiä käyttää sähköä fiksusti, kysyntä jakautuu tasaisemmin ympäri vuorokauden ja parhaimmillaan korkeat kysyntäpiikit tasaantuvat. Tällä on suoraan vaikutusta sähkön saatavuuteen ja hintaan myös tulevaisuudessa. Sähköautoilijat voivat osaltaan vaikuttaa tähän siirtämällä autonsa latauksen sellaisiin ajankohtiin, joissa kysyntäpiikit eivät ole korkeimmillaan. Se voi näkyä säästönä myös omassa kukkarossa, K-Auton palveluliiketoiminnasta ja K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff kiteyttää ja antaa viisi käytännön vinkkiä, joiden avulla sähköauton latausta voi optimoida.

Näin lataat autosi fiksusti sähkön kysyntäpiikit huomioiden

1. Lataa autosi silloin, kun sähköä on tarjolla enemmän ja vaihda autopilotilla toimiminen suunnitelmallisuuteen

Sähkön osalta selkeät kysyntäpiikit osuvat aamukahdeksan ja keskipäivän välille, kun työnteko on kiivaimmillaan sekä alkuiltaan, kun ihmiset palaavat töistä kotiin ja ryhtyvät kotiaskareisiin. Kuten polttomoottoriautoa tankataan tarpeen mukaan, niin myös sähköautoa kannattaa ladata silloin kun tietää tarvitsevansa lisää sähköä akkuihin. Sähköautoa ei siis kannata pitää kiinnitettynä työpaikan latauspisteelle automaattisesti aamusta iltapäivään saakka. Kotona lataaminen kannattaa ajoittaa iltayhdentoista jälkeiselle ajalle, mieluiten selkeästi yöaikaan.

2. Opettele ajastamaan ja automatisoimaan sähköauton lataaminen

Sähköautoilijoilla on monta keinoa, joiden avulla sähköauton latauksen voi ajastaa tai jopa automatisoida matalamman sähkön kysynnän ajankohdille ilman, että itse täytyy nähdä suurta vaivaa. Monien automerkkien käyttöjärjestelmät tai autojen omat sovellukset mahdollistavat latauksen ajastamisen. Tarjolla on erillisiä latauksen hallinnan ja ajastamisen mahdollistavia puhelinsovelluksia. Myös monissa kotilatureissa on mahdollisuus latauksen ajastamiseen. Omakotitaloasuja voi puolestaan yhdistää talotekniikkaansa automaatiota tai ajastiminen, jotka auttavat sähkölaitteiden käytön hallinnassa – käytännön toteutus kannattaa aina hoitaa ammattilaisten kanssa.

3. Lataa autoosi sen verran sähköä kuin tarvitset erityisesti silloin, kun sähkölle on paljon kysyntää

Suomalainen ajaa autollaan keskimäärin 40 kilometriä päivässä. Esimerkiksi Volkswagen ID.5 täyssähköautolla 40 ajokilometrin lataamiseen kuluu alle tunti kotilatauslaitteella, jonka latausteho on 11 kWh. Jokaisen sähköautoilijan kannattaa siis perehtyä omiin päivittäisiin sekä viikoittaisiin ajomääriin ja ladata autoaan sen verran kuin tarvitsee erityisesti silloin, kun lataus osuu sellaisiin hetkiin, jolloin sähkön kysyntä on kovaa.

4. Tarvittaessa tehokasta latausta K-Lataus-asemilla

K-Lataus-asemat palvelevat suurimmaksi osaksi ympäri vuorokauden, joten K-Latauksen tehokasta ja nopeaa latausta voi hyödyntää myös sellaisina ajankohtina, kun sähkön kysyntä on vähäisempää. Myös julkisten latausasemien osalta kannattaa muistaa, että autoa lataa sen verran kuin omien ajomatkojen vuoksi tarvitsee, erityisesti silloin, kun lataus ajoittuu korkean kysynnän ajalle. K-Lataus-asemilta ladattava sähkö on 100 % uusiutuvaa kotimaista tuulisähköä.

5. Fiksussa sähkönkäytössä pienistä puroista kasvaa iso virta ja jokaista meistä tarvitaan mukaan toimiin

Sähkön käyttöpiikkien tasaamisessa ja energiansäästössä jokaisella pienelläkin teolla on merkitystä, sillä parhaimmillaan yhteisvaikutus on suuri. Sähköautojen latauksista suurin osa tapahtuu kotona tai työpaikoilla, joten tältäkin osin arjen valinnoilla on suuri merkitys sähkön kysyntäpiikkien tasaamisessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here