Tässä Sisussa on tehoa 1150 hv

Mika Mäkinen tiimeineen on rakentanut 1 150 hevosvoimaisen Divisioona 1 -luokan Sisun, jonka Mäkinen esittelee tositoimissa lauantaina 15. elokuuta kansallisen kuorma-autoluokan osakilpailuissa Kemoran moottoriradalla Vetelissä, todetaan tiimin tiedotteessa.

Mäkinen on ratakuorma-autojen moninkertainen Suomen mestari, vuoden 2017 Britannian avoimen ratakuorma-autojen BTRC (British Truck Race Championship) -sarjan Divisioona 2-luokan mestari sekä ajanut neljä osakilpailuvoittoa lajin EM-sarjassa.

Sisun pohjalle rakennetun Divisioona 1-luokan ratakuorma-auto hankittiin Englannista.

Autoon rakennettiin Suomessa Cumminsin 11-litrainen kilpamoottori sekä ohjelmoitiin uusi moottorin ohjainyksikkö, jonka jälkeen auton merkki muuttui Sisuksi.

Mad-Croc Racing on testannut uutta autoaan ahkerasti Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Kuluvan kesän aikana testipäiviä on ollut jo viisi ja ajettuja testikierroksia viime syksy mukaan lukien lähes 400.

– Koronakesän aikana pääsimme Sisun kehitystyössä pitkälle. Jos olisimme lähteneet automme kanssa heti maailmalle niin emme olisi tässä tilanteessa. Olemme pystyneet pudottamaan parasta kierrosaikaamme Kemorassa jo 3,5 sekunnilla, joka on Kemoran tapaisella nopealla ja haastavalla radalla merkittävän paljon. Sisu on tämän kesän aikana muuttunut totaalisesti.

Mad-Croc Racingin matkassa on myös Marcus Grönholmin rallicrossin MM-sarjassa kilpaileva GRX Team, joka tuo Mäkiselle tärkeää taustatukea.

– Olemme tehneet Mikan kanssa yhteistyötä jo muutaman vuoden ajan. Mika kuuluu tiimimme kummeihin. Omaamme paljon kansainvälistä kilpailukokemusta ja tätä kokemusta olemme vastavuoroisesti jakamassa Mikan Mad-Croc Racingin suuntaan, Grönholm kertoo.

Sisu sopi myös Sisulle

Mäkisen uudessa Sisussa on Suomessa rakennettu ja viritetty Cumminsin 11-litrainen kilpamoottori sekä Suomessa suunniteltu ja ohjelmoitu moottorin ohjauksesta vastaava ECU-yksikkö.

Kun moottorin myötä Mäkisen kilpa-auto oli enemmän ja vähemmän perinteinen Sisu niin Mäkinen päätti kysyä auton rakentajalta ja edelliseltä omistajalta Martin Kolocilta, voiko hän muuttaa autonsa nimeksi Sisu?

– Sisumme on moderni versio Kallion Joken Euroopan mestaruus Sisusta. Kysyin auton alunperin rakentaneelta lajimme kaksinkertaiselta Euroopan mestarilta Martin Kolocin suostumusta nimen muutoksesta, josta hän oli vain mielissään.

Sisun kilpamoottorin on rakentanut Kauko Koivisto, joka on rakentanut kaikki Mäkisen kilpamoottorit.

– Moottorissa on muun muassa sähkösuuttimet ja vastaavaa ei olla aikaisemmin itse tehty. Moottorin uudesta sähköisestä ohjainyksiköstä ja sen sisällöstä vastaa Ville Harju. Myös auton alustaan on toteutettu muutoksia.

Suomessa 11-litraisesta Cumminsista on saatu ulos hurjat tehot ja muhkea vääntö.

– Mittasimme moottoripenkissä alle 2 000 käyntikierroksella 1 150 hevosvoiman huipputehot. Vääntöä on hieman yli tuhannella kierroksella sellaiset lähes 5 000 Nm. Moottori on hyvä ajaa, Mäkinen kehuu.

Debyyttikilpailu Kemorassa

Mäkinen osallistuu Sisullaan elokuun 15. päivä Kemorassa ajettavaan kansalliseen ratakuorma-autokilpailuun. Kansainvälinen ajo-ohjelma on koronapandemian takia vielä täysin auki.

– Kemorasta aloitetaan. Elokuun lopulla piti lähteä myös Doningtoniin Englantiin, mutta koronapandemian aikaansaamien matkustusrajoitteiden ja karanteenisääntöjen takia päätimme peruuttaa kilpailumatkamme.

– Tämän syksyn aikana tarkoitus olisi kokeilla vauhtiamme jossain lajin EM-osakilpailussa ennen kun teemme päätöksiä kaudesta 2021. Ja niin myös toimitaan, mikäli Euroopan maiden matkustusmääräykset antavat siihen mahdollisuuden. Jos näin ei tapahdu, osallistuminen kansainvälisiin sarjoihin siirtyy ensi kauden puolelle, Mäkinen kertoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän