Tältä liikenne näyttää vuonna 2050 — ainakin viidesluokkalaisten mielestä!

Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmä järjesti maalis-huhtikuussa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson viidesluokkalaisille suunnatun piirustuskilpailun.

Neljättä kertaa järjestetyn kilpailun aiheena oli tänä vuonna ”tulevaisuuden turvallinen liikenne”.

Kärkisijat menivät Ruokolahdelle ja Kouvolaan.

Kilpailukutsussa opettajia ohjeistettiin keskustelemaan oppilaiden kanssa siitä, minkälaista liikkuminen ja liikenne tulevaisuudessa ovat, kun teknologiasta, virtuaalitodellisuudesta, lisätystä todellisuudesta, tekoälystä, roboteista ym. tulee arkipäivää lähes kaikilla elämän osa-alueilla – myös liikenteessä.

Aikaperspektiviivin hahmottamiseksi piirustuksen tavoitevuodeksi ehdotettiin esim. vuonna 2050, jolloin nyt viidesluokkalaiset lapset ovat ”nelikymppisiä”.

Kilpailuun saatiin yhteensä 123 piirustusta 10 eri kunnasta ja 17 eri koulusta. Kilpailuraatina toimi Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmä.

Kilpailun voitti Hilpi Pitkänen, Ruokolahden koululta. Toiseksi tuli samasta koulusta Kaisu Keltanen. Kolmanneksi tuli Elina Talvinen Kouvolan Keskustan koulusta.

Kaisu Keltasen piirustus, 2. palkinto. ”Piirustus on hienosti toteutettu. Siinä on luova näkemys tulevaisuuteen.”

 

Elina Talvisen piirustus, 3. palkinto. ”Työssä on mukavasti huomioitu sekä tulevaisuus että realismi.”

Kärkikolmikon lisäksi erittäin tasaisessa kilpailussa päädyttiin antamaan kunniamaininnat seuraaville oppilaille ja heidän tekemilleen laadukkaille piirroksille:

  • Nella Salojärvi, Lönnrotin koulu, Lappeenranta
  • Ella Karine, Ruokolahden koulu, Ruokolahti
  • Henna Salonen, Kirkonkylän koulu, Taipalsaari
  • Reeta Purho, Vuolenkosken koulu, Iitti
  • Nanna Siitonen, Ruokolahden koulu, Ruokolahti
  • Pihla Saari, Kirkonkylän koulu, Taipalsaari

Kilpailussa voittaneille ja kunniamaininnan saaneille toimitetaan kunniakirjat ja palkinnot kouluihin. Voittajalle luovutetaan pääpalkinto (jopo ja pyöräilykypärä) Ruokolahden koululla perjantaina 31.5. klo 10.00.

Palkitut työt ovat nähtävissä Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustoimijan Facebook-sivuilla https://fi-fi.facebook.com/kasliitutoimija

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

1 KOMMENTTI

Vastaa käyttäjälle risto huttunen Peruuta vastaus

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän