Suuri määrä kyselyyn vastanneista harkitsee auton ostamista

Kuva: Matti Sulanto.

Suomalaisen autokaupan lähitulevaisuus näyttää lupaavalta, sillä peräti 80 prosenttia Lendo Oy:n kyselyyn vastanneista sanoo harkinneensa viime aikoina auton ostamista. Ilmiö saattaa lupailla kotimaisen autokannan pikaista uudistumista.

Yleisin pääsyy auto-ostoksen harkinnalle on mieliteko tai tarve vaihtaa uudempaan kulkupeliin.

Yli joka kymmenes tarvitsee autoa työnsä takia, joko työssään tai työmatkaansa. Toiselle kymmenesosalle ostamisessa olisi kyse yksinkertaisesti arjen helpottamisesta.

Toisaalta yli puolet suomalaisista sanoo, ettei heillä ole varaa uuteen autoon. Selkeästi yli puolet ostaisikin auton käytettynä.

Harva harkitsee sähköautoa

57 prosenttia sanoo, ettei heillä olisi ilman lainaa varaa haluamaansa autoon. Joka neljännellä taas olisi, mutta he haluavat säästää rahaa ja valita käytetyn.

Vaikka ilmastonmuutos on ollut viime kesästä saakka yksi isoista puheenaiheista, suomalaisten autokauppahaaveilun yleisyys ei ainakaan suoraan selity ympäristöajattelulla.

– 67 prosenttia suomalaisista sanoo, että ilmastonmuutos ei vaikuta heidän suhtautumiseensa autoja kohtaan. Vain viitisen prosenttia hankkisi sähköauton. Bensiinikäyttöisen hankkisi edelleen noin kaksi kolmesta ja dieselkäyttöisen noin joka kolmas. Käytettyjen autojen suosiossa saattaa tosin olla yksi pieni osaselitys se, että peräti 12 prosenttia – siis yli joka kymmenes – ajattelee käytetyn auton hankkimisen olevan ekologisempaa kuin uuden auton hankkiminen, Lendon toimitusjohtaja Tiia Strandell miettii.

Kun pyydetään nimeämään yksi merkki, jonka arvelee olevan tänä vuonna maan myydyin, yleisin vastaus on Toyota. Siihen uskoo 27 prosenttia. Lähes joka neljäs arvelee puolestaan Škodaa.

Keskimäärin 23 autolainahakemusta joka päivä

Lendolta haettiin viime vuonna päivittäin keskimäärin 23 autolainaa. Kasvua oli vuodesta 2017 melkein 40 prosenttia. Kasvu on ollut tasaista siitä asti, kun Lendo aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2015.

– Suurin osa Lendolle lähetettävistä autolainahakemuksista johtaa lainan saamiseen. Käytännössä se tarkoittaa suunnilleen 23 autokauppaa Suomessa joka päivä. Viime vuonna Lendon kautta saatujen autolainojen keskimääräinen lainan koko oli 7500 euroa, Strandell kertoo.

Vuodenajoista eniten autolainaa haetaan Lendon kautta syksyisin.

Viime syksynä keskimääräinen haettu autolainakohtainen summa oli yli 7700 euroa. Vähiten puolestaan haetaan keväisin. Viime vuoden keskiarvo oli keväällä reilut 7200 euroa.

Autolainaa hakevista valtaosa on miehiä. Viime vuonna miehiä oli 68 prosenttia.

Ikäryhmistä Lendolta hakevat useimmin autolainaa 25–34-vuotiaat. Toiseksi ahkerimmin 35–44-vuotiaat. Eniten haetaan alle 5000 euron autolainoja, ja hakijoiden määrä pienenee summien kasvaessa.

Lainanvälittäjä Lendo Oy:n teettämä kyselytutkimus toteutettiin tammikuussa 2019 Tori.fi-sivustolla. Sähköiseen kyselyyn vastasi 1 018 käyttäjää.

1 KOMMENTTI

  1. Kuinkahan moni Lendon sivuilla käymätön on harkitsemassa auton ostoa, tai ostamattomuutta. Nyt on kysytty vain lainarahaa tarvitsevilta. Minä en tarvitse lainaa, enkä myöskään vaihda autoa parin vuoden välein. Kun vaihdan, ostan auton käteisellä. En siis kuulu kohderyhmään.

Vastaa käyttäjälle Entinen helsinkiläinen Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here