SKAL: Kuljetusalan polttoainetuessa vielä parannettavaa

SKALin mukaan nyt valmisteltu kuljetusalan polttoainetuki on välttämätön ja on saatava nopeasti jakoon. Lausunnoille tulleen tukimuodon suurimpia ongelmia on tuen määrä ja myöhäinen ajoitus, todetaan SKAL:n tiedotteessa.

Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL korottaisi tuen määrää, jotta tukeen varattu kokonaisrahamäärä tulisi käytettyä ja esittää sitä myös pakettiautoilla tavaraliikennettä harjoittaville. Lisäksi tuen hakemista tulee aikaistaa.

Polttoainekustannusten osuus kuorma- ja pakettiautoliikenteessä oli helmikuussa keskimäärin noin 27 prosenttia ja perävaunuyhdistelmillä 31 prosenttia (Tilastokeskus). Tuoreimman SKAL Kuljetusbarometrin mukaan raskaan liikenteen käyttämän dieselin jyrkkä hinnannousu on heikentänyt merkittävästi kuljetusyritysten taloutta, vaikeuttanut investointeja ja häirinnyt vakavasti alan toimintavarmuutta. Päätös määräaikaisesta kustannustuesta oli SKALin mukaan hallitukselta välttämätön toimi:

– Toimeenpanoa on kiirehditty ministeriössä ja nyt lausunnolla oleva lakiluonnos on edennyt tavallista ripeämmin. Esitetyssä tuessa on nähdäksemme hyviä elementtejä, mutta parantamistakin löytyy. Suurin ongelma on hakemisen ajoittuminen vasta syksylle, kuvaa toimitusjohtaja Anssi Kujala.

Polttoainetukea voisi hallituksen esitysluonnoksen mukaan hakea vuoden 2022 helmi-huhtikuun aikana tankatusta dieselpolttoaineesta. Tuen määrä laskettaisiin dieselostojen arvonlisäverottomasta määrästä, ja yrityksen tulisi täyttää tietyt ehdot, joilla tuki rajataan nimenomaan ammattimaiselle liikenteelle.

SKAL esittää, että polttoainetuki olisi 11,5 prosenttia hallituksen esitysluonnoksessa esitetyn viiden prosentin sijaan. Tällä 11,5 prosentin tukiosuudella polttoainetuen myöntämisen enimmäismäärä olisi noin 75 miljoonaa euroa.

SKAL pitää ylioptimistisena esityksessä esitettyä arviota siitä, miten dieselin hinnannousu on mahdollista saada vietyä kuljetusmaksuihin. SKALin maaliskuussa 2022 tekemän, tältä osin vielä julkistamattoman, kuljetusbarometrikyselyn mukaan kolmanneksella kuljetusyrityksiä ei ole sopimuksissaan polttoaineklausuuleja, joiden kautta hinnan nousu siirtyisi sopimushintoihin. Klausuulisopimuksissa hinnan nousua huomioidaan viiveellä. Kyselyyn vastanneista 56 prosentilla klausuuli vaikuttaa vasta reilusti yli kuukauden viiveellä. Se on pitkä aika odottaa, jos kassa on tyhjentynyt polttoainelaskuihin.

Tuki mahdollistettava myös luvanvaraiselle pakettiautoliikenteelle

Esitysluonnoksen mukaan polttoainetukea myönnettäisiin kuljetusalalla toimivalle yritykselle, jolla on voimassa oleva liikennelupa ja hallinnassaan kuljetustoiminnassa tarvittava ammattikäyttöön rekisteröity ajoneuvo, rajattuna yrityksen toimialaluokituksen mukaan tai todistetusti toimialaan liittyen.

Tuen rajaaminen näin on perusteltua, mutta oikeutta tukeen tulee laajentaa kevyellä kalustolla, eli pakettiautoilla tavaraliikenteen harjoittajiksi rekisteröityneisiin* kuljetusyrityksiin, vaatii SKAL.

Lisäksi SKAL esittää toimialaluokituksen rajauksen poistamista tuen myöntämisen edellytyksistä. Näin ollen kaikki sellaiset yritykset, joilla on liikennelupa tai jotka ovat rekisteröityneet Liikenne- ja viestintävirastoon tavaraliikenteen harjoittajaksi ja joilla on hallinnassaan ammattikäyttöön rekisteröity ajoneuvo, katsottaisiin aidoiksi kuljetusyrityksiksi ja polttoainetuen hakuun kelpoisiksi.

SKALin kuusi muutosehdotusta

  1. Myös yritys, joka on rekisteröitynyt Liikenne- ja viestintävirastoon tavaraliikenteen harjoittajaksi (pakettiautolla tavaraliikennettä harjoittavat), voisi hakemuksesta saada polttoainetukea
  2. Toimialaluokitusrajaus tulee poistaa myöntämisen edellytyksistä
  3. Tuen määrä tulee nostaa 5 prosentista 11,5 prosenttiin helmi-, maalis- ja huhtikuun arvonlisäverottomista dieselostoista
  4. Alin palautettava määrä tulee muuttaa esitetyn 500 euron sijaan 250 euroksi
  5. Tuen hakemista tulee aikaistaa esitetystä marraskuusta aikaisemmaksi
  6. Lakiluonnoksen 4 §:ssä mainittujen tuen saamista rajaavien ehtojen täsmentäminen siten, että yrityksen verovelkoja, ulosotossa olevia maksamattomia veroja tai yrityssaneerauksessa olemista tarkastellaan 30.4.2022 tilanteen mukaisena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here