Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) käynnistyy tulevana viikonloppuna Kuopion ympäristössä. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio ajetaan lauantaina 4. helmikuuta yksipäiväisenä, kilpailun kahdeksan erikoiskoetta tarjoavat kilpailijoille 94 kilometriä sekuntien ja kymmenyksien ratkomiseen.
RSJM ajetaan viiden osakilpailun sarjana, joista neljä parasta tulosta lasketaan tuloksiin. Viime vuoteen verrattuna pisteitä kerätään siis yhdessä kilpailussa vähemmän, jolloin myös kilpailijoiden kulut kevenevät sarjan ajamista ajatellen.
RSJM-luokissa 1-4 kilpailevat juniorit eri kuutiotilavuusluokkien ja viritysasteiden mukaan jaotelluissa luokissa. Junioreissa ikä ei ratkaise, vaan juniori tarkoittaa kokemusta, eli kilpailusta kertyviä nousupisteitä ei ole vielä yleiseen luokkaan oikeuttavaa määrää kerrytettynä.
Viidentenä luokkana on Nuorten SM, jossa kuljettajat voivat kilpailla siitä vuodesta alkaen kun täyttävät 15 vuotta aina sen vuoden loppuun kun täyttävät 18 vuotta. Nuorten ajokit ovat V1600-luokan ajokkeja, eli kaikkein lähimpänä tavallisia pienehköjä tuotantoautoja.
Nuorten SM on viime vuosina hyvällä prosentilla tuottanut nuoria rattitaitureita ylempiin luokkiin SM-sarjan kautta aina MM-sarjaan asti.
Palkinnot sarjassa ovat hyvät, mutta ensin pitää menestyä
Rallin Suomen Juniorimestaruus- sekä Nuorten SM-sarjojen voittavat 1-ohjaajat ovat oikeutettuja ilmaisiin osallistumismaksuihin kauden 2024 Ralli SM -osakilpailuihin valitsemassaan luokassa. Lisäksi kultamitalistit saavat ilmaisen ilmoittautumisen Ralli SM-sarjaan kaudelle 2024.
Tämän lisäksi Nuorten SM osallistuu Secto Rally Finland Power Stage -pisteiden keräämiseen. Määritetyltä erikoiskokeelta viisi nopeinta kerryttää pisteitä.
Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!
Suomen MM-ralliin mennessä eniten pisteitä keränneillä on mahdollisuus saada näkyvyyttä MM-rallin yhteydessä, niin sen huoltoalueella kuin myöskin Harjun kaupunkierikoiskokeella Jyväskylässä elokuun alussa.
Oma esittelypiste Paviljongin huoltoalueella on ainutlaatuinen tilaisuus esitellä oman tiimin toimintaa MM-rallin yleisölle. Kauden päätteeksi menestyneitä palkitaan erikseen AKK:n palkintogaalassa.
IsoValkeinen SM-Rallissa ajetaan lauantaina yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 95 kilometriä. Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi.
Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tulevalla kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. IsoValkeinen SM-Rallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 5.2. klo 19:35.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan mitalien kohtalo ratkottiin lauantaina Kouvolassa
Rallin Suomen Juniorimestaruussarja: Junnujen ja nuorten mestaruuskamppailut kiristyivät Mikkelissä
RSJM: Talvikausi päätökseen Kuopiossa — suosikit pitivät, draamaakin saatiin