Rallicross: Niclas Grönholmilla vielä mahdollisuus MM-mitaleihin

Niclas Grönholm voitti rallicrossin MM-sarjan kauden seitsemännen osakilpailun Montalegressä Portugalissa. Kun sarjasta on ajamatta kaksi osakilpailua, Grönholm on MM-pisteissä neljäntenä.

GRX-SET World RX Teamin Grönholm ajoi kauden toisen voittonsa rallicrossin MM-sarjan osakilpailussa Portugalissa. Kilpailun semifinaalissa Ruotsin Johan Kristofferssonin kanssa rajusti kamppailut Grönholm ajoi lähdössä toisena maaliin ja starttasi päivän finaaliin toisesta rivistä.

Grönholm sai hyvä startin ja ajoi lähtökiihdytyksestä suoraa jokerilenkille. Päätös oli erinomainen, sillä kolmen kärjessä ajaneet Kristoffersson sekä Hansenin veljekset Timmy ja Kevin menettivät toistensa kanssa taistellessa aikaa. Kun kolmikko kaartoi jokerinlenkiltä ulos, Grönholm ajoi heistä vauhdilla ohi ja voitti.

Kauden toinen ykköstila maistui – etenkin, kun sarjan edellisessä MM-osakilpailussa Belgian Spassa Grönholm työnnettiin semifinaalivaiheessa päälähdöstä tylysti ulos.

– Paikka toisessa rivissä aluksi harmitti. Kun näin, että lähtökiihdytyksessä kolme kärki kaartoi ensimmäiseen mutkaan niin päätin ajaa heti jokerilenkin. Se oli hyvä päätös. Kolmikko edessäni taisteli keskenään niin paljon, että pääsin heistä ohi. Tein ajovirheitä omassa ajossani, mutta silti se riitti tänään voittoon. Päätin viimeisellä kierroksella, että nyt ei enää tulla ohi, Grönholm iloitsi.

– Löysimme jostain semifinaaliin lisää vauhtia. Kierrosaikani paranivat neljällä sekunnin kymmenyksellä, ja olimme yhtäkkiä siellä, missä meidän pitikin olla. Semeissäkin kaikki meni hyvin, ennen kun se yksi (Kristoffersson) ajoi päin. Hän totesi virheensä ja kävi pyytämässä anteeksi, mutta tuomaristo ei nähnyt tilanteessa mitään.

Voiton myötä Grönholmin mahdollisuudet MM-mitaleihin ovat yhä elossa.

Rallicrossin MM-sarjan kaksi viimeistä ja ratkaisevaa osakilpailua ajetaan 27.–28. marraskuuta Nürburgringillä Saksassa.

FIA World RX, Montalegre, Portugali:
1. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai i20 3:56.426
2. Timmy Hansen (SWE) Peugeot 208 + 0.537
3. Kevin Hansen (SWE) Peugeot 208 + 1.977
4. Krisztian Szabo (HUN) Hyundai i20 + 2.270
5. Enzo Ide (BEL) Audi S1 + 3.762
6. Johan Kristoffersson (SWE) Audi S1 + 5.754

MM-pistetilanne 7/9 osakilpailua:
1. Timmy Hansen (SWE) Peugeot 178
2. Johan Kristoffersson (SWE) Audi 161
2. Kevin Hansen (SWE) Peugeot 159
4. Niclas Grönholm (FIN) Hyundai 149
5. Krisztian Szabo (HUN) Hyundai 127

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!