Rallicross: Barcelonan MM-kauden avauksessa nähdään kaksi suomalaista

Rallicrossin MM-sarja 2021 käynnistyy tulevana lauantaina Katalonian moottoriradalla Espanjassa. Supercar-luokassa on  mukana kaksi suomalaista, Niclas Grönholm ja Juha Rytkönen.

GRX-SET World RX Teamin Hyundaita ajava Grönholm lähtee uuteen kauteen tavoitteenaan lajin maailmanmestaruus.

Formula ykkösistä tutulle Katalonian moottoriradalle Espanjaan rakennettu rallicrossin MM-avauksen näyttämö ei kuulu Grönholmin suosikkiratojen joukkoon, mutta inkoolaiskuljettaja odottaa sarjan avausosakilpailua innolla.

Rallicrossin MM-sarja sai alkavalla kaudelle uuden promoottorin. Lajia alkavasta kaudesta hallinnoiva saksalainen Rallycross Promoter GmbH on rallin MM-sarjan oikeudet omistavan WRC Promotion GmbH:n tytäryhtiö. Yhtiö tarjoaa muun muassa kaikki osakilpailut suorina televisiolähetyksinä RX+ -palvelunsa kautta.

– He tuovat rallicrossiin rallin MM-sarjasta tutun + -palvelun, jonka välityksellä kilpailuviikonlopun tapahtumat välittyvät suorina lähetyksinä. Supercar-autojakin on viivalla ihan mukavat 17, joten kilpailu on näyttävää ja kovaa, Grönholm toteaa.

Grönholm, 25, ajoi ensimmäisen MM-osakilpailunsa vuonna 2015 ja on kaudesta 2016 lähtien kuulunut MM-sarjan vakiokalustoon. Kahden viime kauden aikana Grönholm jäi niukasti MM-mitalien ulkopuolelle neljänneksi.

Tänä vuonna tavoite on asetettu maailmanmestaruuteen. Grönholmin ympärillä tukena toimivat tutut ammattimiehet. Tärkeää radiomiehen tointa hoitaa muun muassa Jussi Pinomäki.

Juha Rytkönen. Kuva: Betomik Racing.

Juha Rytkönen hamuaa finaaliin

Juha Rytkönen starttaa tulevana viikonloppuna uransa toiseen rallicrossin MM-osakilpailuun.

Suonenjokinen lähtee hyvin valmistautuneena MM-kauden avaavaan Barcelonan kisaan.

– Mitä muutakaan sitä voi olla kuin intoa täynnä niin kuin ilmapallo. Fiilikset ovat mahtavat. On erittäin mukavaa päästä taas ajamaan pitkästä aikaa, Rytkönen sanoo.

Rytkönen on treenannut uutta rataa virtuaalisesti etukäteen. Yhtään korttia ei ole jätetty kääntämättä.

– Olen katsonut paljon videoita aiemmilta vuosilta, koska en ole aiemmin käynyt edes koko radalla. Myös uudella simulaattorillani olen treenannut, Rytkönen valottaa.

– Minulla on erittäin kova tavoite: finaalipaikka. Ei se mikään mahdottomuus ole, jos kaikki loksahtaa kohdilleen. Sinne tähtäin on aina asetettu. Finaalissa voi sitten taas tapahtua ihan mitä vain, Rytkönen miettii.

Barcelonan radalla ajetaan perjantaina kaksi ensimmäistä Supercar-luokan alkuerää. Lauantaina kaasutellaan kaksi viimeistä alkuerää sekä välierät ja finaali.

Rallicrossin MM-sarja näkyy C Moressa

C Moressa seurataan tällä kaudella rallicrossin MM-sarjan suomeksi selostettuja lähetyksiä.

Rallia ja rata-autoilua yhdistävän rallicrossin MM-sarjassa riittää jälleen sinivalkoista jännitettävää.

C More lähettää jokaisesta osakilpailusta tunnin mittaisen suoran lähetyksen. Selostajina ovat muun muassa C Moren Liiga-lähetyksistä tutut äänet Jani Alkio ja Juho Kokko. C Moren lähetysten asiantuntijana on rallicrossin konkari Toomas Heikkinen, jonka palkintokaapista löytyy MM-sarjan kakkossija vuodelta 2014.

– Rallicross tarjoaa suomalaiskatsojille tänä vuonna rutkasti jännitettävää. Niclas Grönholm lähtee kauteen yhtenä ennakkosuosikkina yhdessä ruotsalaisen Johan Kristofferssonin kanssa. Veikkaan, että Maamme-laulu tullaan kuulemaan niin monta kertaa, että kauden lopussa tuohon sukuun tulee yksi maailmanmestaruus lisää! Niclaksella on takanaan jo monta vuotta yhdessä sekä tiimin että Huyndai I20 -auton kanssa, joten tänä vuonna mahdollisuudet siihen kirkkaimpaan pokaaliin ovat suuret, ennakoi Heikkinen.

Rallicrossin MM-kalenteri 2021:

23.–24.7. Barcelona, Espanja
31.7.–1.8. Nürburgring x 2, Saksa
20.-22.8. Höljes, Ruotsi
3.-5.9. Lohéac, Ranska
18.-19.9. Riika x 2, Latvia
9.-10.10. Spa, Belgia
23.-24.10. Montalegre, Portugali

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!