Poliisi tarkasti 135 mopoa — 57 määrättiin katsastukseen

Oulun poliisilaitos on suorittanut kevään sekä kesän alettu mopoihin kohdistettua valvontaa. Sitä mukaan kun ilma lämpenee myös mopojen määrä liikenteessä lisääntyy. Valitettavasti erilaisia seuraamuksia jouduttiin määräämään mopojen kuljettajille.

Ajoneuvoja tarkastettiin yhteensä 135 kpl. Valvonta suunnattiin alueille, joista on tullut valvontapyyntöjä.

Poliisille tulee kohtuullisesti valvontapyyntöjä mopoihin liittyen ja poliisi myös aktiivisesti suuntaa valvontaa oman tiedon perusteella. Valvonnan tuloksiin vaikutti jonkin verran kolea toukokuu sateineen. Sääolosuhteet vaikuttavatkin liikennemääriin merkittävästi.

Rangaistusseuraamuksia kirjoitettiin yhteensä 93 kpl. Katsastukseen määrättiin yhteensä 57 mopoa.

Kevytmoottoripyöriksi viritettyjä ajoneuvoja tavattiin liikenteestä totuttua vähemmän. Sen sijaan varsin usein mopoissa oli jarruvikoja, mitkä pääasiassa olivat seurausta jarruihin etuiskunvaimentimista vuotavasta öljystä.

Jarruvikaiset mopot määrättiin poikkeuksetta katsastettaviksi, eli määrättiin ajokieltoon poistamalla niistä rekisterikilpi.

Sekä Trafille että Liikennevakuutuskeskukselle tehtiin ilmoituksia vajaa 20 kpl, jotka liittyvät mopojen virittämiseen. He määräävät mahdollisesti omat seuraamukset, kuten vero- ja korotetut vakuutusmaksut kyseisille ajoneuvoille.

Ajokieltoon määrättiin 20 ajoneuvoa.

Rattijuopumusten suhteen valvonnan tulokset ovat olleet positiivisia mopovalvonnassa jo pidempään. Nytkään ei tavattu yhtään nuorta mopoilijaa, joka olisi ajanut alkoholin vaikutuksen alaisena.

Poliisi jatkaa valvontaa koko ajokauden ajan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

10 KOMMENTIT

  1. Itseltä lähti KEVARISTA kilvet vaikka olin vittu parkissa niin vittu katkenneen kytkinkahvan takia + 70e sakko. Ja samalla muut saman ikäiset ovat vieressä ryyppäämässä eikä niille tehdä sitten yhtään mitään. #suomenpoliisi

  2. Ihan ihme nysväämistä suomen poliisilta. Valittaa kun ei ole resursseja tutkia rikoksia mutta kas kummaa aikaa löytyykin ratsata mopoja ja katsella mazzan videoita.

  3. Rikoshan se on mopon virityskin 🙂
    Kytkinkahvan osalta meni jo liian pitkälle. Jarruttomuus on kyllä liikenteessä todella vaaraksi. Etenkin, kun nykyajan junnut eivät näytä osaavan käyttää etujarrua, koska ostavat poikkeuksetta meiltä pelkkiä takapaloja ?. Korjaamollemme tulee viikottain mopoja, jotka ovat käytännössä kasattu rautalangalla ja purukumilla. Siis ihan hirveitä p****kasoja. Laakerit tippuu vanteista, kun tuimasti katsot mopoa kohti ja jarruista ei tietoakaan. Mutta mitäpä sillä on väliä, kunhan saa kaikki tehot irti ja päästään lujaa. Jokaista kymmentä hyvää mopoa kohden on kaksikymmentä tällaista raatoa liikenteessä. Näihin romuihin vielä kuskit joilla on ”vatasen jalat ja omat kädet”, niin seuraus on ikävää luettavaa. Hyvä vain, että näitä seurataan virkavallan puolelta. Monestihan on täysin tolloja autoilijoita teillä ja näitä väistellessä on kaksipyöräisillä todella tärkeää olla laite teknisesti kunnossa.

  4. Luulisi että poliiseilla olisi nykyään parempaakin tekemistä, mutta ei näköjään. Vähäiset resurssit käytetään mopopoikien ratsaamiseen ?

  5. Poliiseilla ei oo vissii muuta tekemistä kuin ratsata mopoja? Mopon nopeus ei vaaranna liikennettä vaan kuljettaja. Valoja

  6. Iteltäki läks kilvet KTM 690 Exc ku olin parkissa Bilteman pihassa poliisit tuli ja otti kilvet ja antoivat minulle 100€ sakon kilven kulman takia.

Vastaa käyttäjälle Poliisit eivät ymmärrä Peruuta vastaus

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän