Poliisi huolissaan: Hurjia tehoja viritettyjen mopojen moottoreissa

Itä-Uudellamaalla on havaittu vaarallinen ilmiö: Mopoja on viritetty nuorten keskuudessa niin paljon, että ne vastaavat teholtaan moottoripyöriä.

Mopojen pakoputkien rakenteita on esimerkiksi muutettu tai pakoputki on poistettu kokonaan. Myös mopon moottori on saatettu vaihtaa kokonaan toiseen tehokkaampaan moottoriin, todetaan poliisin tiedotteessa.

– Mopojen virittäminen on laitonta ja aiheuttaa häiriötä ja vaaraa niin mopon kuljettajalle itselleen kuin muille tienkäyttäjille. Pahimmassa tapauksessa nuori ei kykene hallitsemaan viritettyä mopoa ja seurauksena voi olla vakava loukkaantuminen tai kuolema, komisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta painottaa tiedotteessa.

Viritetty mopo on poliisin mukaan liikenneturvallisuusriski, sillä mopon runkoa ei ole suunniteltu koviin nopeuksiin, eikä nuorilla ole yleensä kokemusta kovissa nopeuksissa ajamisesta – saati, että heillä olisi päällään kovissa nopeuksissa tarvittavia suojavarusteita.

– Huolestuttavaa kyllä, mopojen virityksen yhteydessä myös jarrujen toimintaa on saatettu muuttaa. Olemme törmänneet liikenteessä mopoihin, joiden etujarrut on saatettu poistaa kokonaan. Jos tapaamme vaarallisesti viritettyjä mopoja liikenteessä, voi nuori menettää ajo-oikeutensa eli hänet määrätään ajokieltoon, Sartanen jatkaa.

– Ajokielto voi myös tänä päivänä olla varsin pitkä, eli jos nuori määrätään ajokieltoon 17-vuotiaana, voi hänen B-ajokorttinsa saaminen viivästyä, Sartanen painottaa.

Pakoputken rakenteen muuttaminen vaikuttaa erittäin paljon myös moposta lähtevään ääneen.

– Poliisille tulee tällä hetkellä paljon ilmoituksia häiriötä aiheuttavista mopoilijoista. Mopoilusta aiheutuva meteli on koettu erittäin häiritseväksi varsinkin nyt kesällä ilta- ja yöaikaan, kun ihmiset nukkuvat ikkunat auki. Osa asukkaista on menettänyt yöunensakin tällaisen metelin seurauksena ja varsinkin palveluiden ääreen muuttaneet iäkkäämmät ihmiset ovat meluhäiriöistä suuresti kärsivä riskiryhmä, Sartanen kertoo.

Huoltajilla on velvollisuus huolehtia lapsensa mopon lainmukaisuudesta

Poliisi muistuttaa, että lasten vanhemmilla ja huoltajilla on vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä, että nuorille hankitut ajoneuvot ovat lakien ja asetusten mukaisia.

– Vanhemmilla on kyllä keinoja vaikuttaa lastensa mopoilla liikkumiseen ja estää myös mopojen virittäminen. Liikkumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi aikaisemmilla kotiintuloajoilla. Mopojen virittämistä taas pystyy valvomaan esimerkiksi niin, että on huoltajana tarkkana siitä millaisia lisävarusteita nuorelle ostetaan, Sartanen luettelee tiedotteessa.

Katso tästä muita mopojuttuja.

Poliisin tiedotteen mukaan vanhempien kannatta myös muistaa, että mopot eivät ole katsastusjärjestelmän piirissä. Tämä tarkoittaa sitä, että mahdolliset merkittävätkin turvallisuuteen vaikuttavat puutteet mopon rakenteessa tulevat ilmi vain poliisin valvonnan kautta. Vanhemmat ovat siis merkittävässä eräänlaisessa ”katsastusmiehen” roolissa koskien nuorelle hankittua ajoneuvoa.

– Myös rekisterikilven taittaminen istuimen alle on kiellettyä ja se on vanhemman helppo havaita. Tämä voi olla jo varoitusmerkki siitä, että nuori on virittänyt mopoaan. Asia kannattaa ottaa pikimmiten puheeksi nuoren kanssa, Sartanen toteaa lopuksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

8 KOMMENTIT

  1. Nykyään mopot ovat ksttuiltasn sekä rungon ominaisuuksiltaan parempia kuin 125 kuutioisetkevarit 20
    vuotta sitten h

  2. Mopojen moottoreita harvoin vaihdetaan, yleensä on vain kyse siitä kun on pakoputkesta otettu rajoitus pois jolloin putkesta teoriassa tulee taas vakio koska sehän on maahantuoja joka ne sinne istuttaa. Sitten toinen asia joka vaikuttaa on rattaiden välitys jonka avulla mopon saa kiihtymään tai kulkemaan nopeampaa aivan oman mielensä mukaan. Eli siis tehoja ei tule yhtään enempää vaan rajoitteita otetaan pois. Harvemmin kukaan rupeaa ostelemaan mitään 60-80cc moottoria moperiin…

  3. Terveppä terve nimimerkille vastaisin, nykyään kyllä aika moni pistää isompaa mottia mopoon, ei tietenkään koko moottoria mutta 70-90cc sylinterisarjaa kyllä ja siihen kylkee alakauttasen pakoputken ni kyllä repii

  4. Kyllähän tommonen vaikka 70cc detsi repii hyvällä putkella mutta harvemmin mikään aloitteleva mopoilija tämmösiä rupee laittamaan. Omasta mielestä vaikka tämä laitonta onkin niin ei siitä suurempaa vaaraa aiheudu kuskille tai ympäröivälle liikenteelle, jos mopoilija ajaa holtittomasti liikenteessä on se täysin eri asia ja hyvin rangaistavaa.

  5. Noa: siis sinun mielestäsi sääntöjä saa rikkoa, kunhan ei aiheuta vaaratilanteita???? Missä tällaisia opetetaan? Eikö turvallinen ajotapa juuri ole sitä, että ajetaan niin kuin toiset odottavat? (Sääntöjen mukaan) Jos ajat Soliferilla 80 km/h varmana itsestäsi, ei KUKAAN voi varautua sinuun. Ovatko moposi jarrut myös viritetyt isompaa nopeutta silmällä pitäen?

Vastaa käyttäjälle Jimbo Peruuta vastaus

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän