Nokkakolari Kehä III:lla vastaantulevien puolella — toisen auton kaksi henkilöä menehtyivät

Kehä III:lla Espoossa tapahtui lauantai-iltana hieman ennen kello 23 liikenneonnettomuus Bembölen ja Järvenperän välillä idän suuntaan. Tapaturmassa menehtyi kaksi henkilöä, todetaan poliisin tiedotteessa.

Kello 22.40 alkaen hätäkeskukseen tuli lukuisia ilmoituksia, että Kehä III:lla oli havaittu henkilöauto ajamassa väärään suuntaan itään vievällä kaistalla. Ensimmäiset ilmoitukset tulivat Vantaalta Tammiston kohdalta.

Väärään suuntaan ajanut auto liikkui vaihtelevalla nopeudella (40–100 km/h) ja aiheutti useita vaaratilanteita.

Poliisi tavoitti vaarallisesti ajaneen henkilön Koskelon kohdalla.  Partio ajoi omalla kaistallaan kuljettajan rinnalla ja yritti saada häntä pysähtymään keskipientareen yli.

Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto eteni partioauto rinnallaan aina Järvenpään ja Bembölen risteysten väliselle osuudelle, jossa auto törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon. Nokkakolarissa menehtyivät 52-vuotias mies ja 46-vuotias nainen.

Väärää kaistaa ajanut kuljettaja loukkaantui törmäyksessä, ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

Kuljettaja on virolainen vuonna -73 syntynyt mies. Häntä epäillään tässä vaiheessa tutkintaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Kehä III:lla väärään suuntaan ajaneesta ajoneuvosta lauantai-illalta noin kello 22.40–22.50 väliseltä ajalta.

Havainnot voi välittää puhelimitse 029 541 3031 tai sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän