Moottoritiellä vastaantulevien kaistalla ajanut aiheutti kaksi kolaria

Tänään aamulla tapahtui Kemi-Tornion välisellä moottoritiellä useampi liikenneonnettomuus, missä henkilöitä vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Tilanne sai alkunsa siitä kun noin 80-vuotias mieshenkilö oli autonsa kanssa harhautunut moottoritielle väärästä rampista ja lähtenyt ajamaan Tornion suuntaan vasten liikennettä.

Hän ehti ajaa moottoritietä väärään suuntaan useampia kilometrejä kun Keminmaan teollisuuskylän kohdalla ollut poliisipartio näki tilanteen. Partio lähti tavoittamaan harhautunutta kuljettajaa, mutta ennen pysäytystoimia kuljettaja ehti törmätä puolittaisella nokkakolarilla Tornion suunnasta tulleeseen autoilijaan.

Onnettomuuspaikka on noin 1 km Rovaniemen rampista Tornion suuntaan.

Tämä törmäys aiheutti liikenteen pysäyttämisen molemmista suunnista. Pysäyttämisestä aiheutuneessa jonossa tapahtui sitten vielä erillinen peräänajo.

Molemmissa törmäyksissä osallisena olleet 4 kuljettajaa vietiin paikalta sairaalaan tarkastettavaksi. Ilmeisesti vakavammilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin.

Törmäysten lisäksi liukkaudesta johtuen yksi autoilija suistui katolleen ojaan liikennevahinkopaikan lähettyvillä ja hänetkin toimitettiin sairaalaan tarkastukseen.

Paikalla tilannejohtajana ollut poliisi kertoi, että tie oli jäinen ja erittäin liukas. Hänen mukaansa useat autoilijat eivät olleet huomioineet ajokeliä vaan olivat liikkeellä turhan reippaalla nopeudella.

Poliisi muistuttaakin siitä, että yön jäljiltä saattaa tie olla vielä jäässä ja erittäin liukas. Keliolosuhteiden kanssa täytyy olla erityisen tarkkana ja sopeuttaa ajonopeudet sen mukaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!