Haastavasta markkinatilanteesta ja hienoisesta talouden taantumasta huolimatta Caravanlandia on päättänyt tilikautensa 11/23–10/24 vaikuttavalla taloudellisella tuloksella. Yhtiö onnistui kasvattamaan liiketoimintaansa merkittävästi, todetaan yhtiön tiedotteessa.
Caravanlandian liikevaihto kasvoi tilikauden aikana 44 %, nousten 47,7 miljoonasta eurosta 68,5 miljoonaan euroon. Käyttökatteen kasvu oli peräti 60 %, mikä kertoo liiketoiminnan tehokkuudesta ja yhtiön kyvystä hyödyntää markkinoiden mahdollisuudet vaikeistakin olosuhteista huolimatta.
Käytettyjen ajoneuvojen kauppa osoitti vahvaa kasvua
Caravanlandia säilytti asemansa Suomen suurimpana käytettyjen matkailuajoneuvojen kauppiaana, ja myynti kasvoi 29 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Vaikeista markkinaolosuhteista huolimatta Caravanlandia kasvatti markkinaosuutensa 6,8 %:iin, mikä tarkoittaa 30 %:n kasvua tilikaudesta 2023.
Uusien ajoneuvojen kauppa kasvussa ja valikoima laajenee
Uusien matkailuajoneuvojen myynnissä Caravanlandia ylsi merkittäviin tuloksiin. Euromääräinen myynti kasvoi 69 % ja kappalemäärissä mitattuna 45 %. Vaikka matkailuvaunujen kysyntä laski, matkailuautojen myynti kasvoi 13 %.
Lisäksi Caravanlandia toi valikoimiinsa kaksi uutta premium-brändiä, Kaben ja Adrian, jotka täydentävät nykyistä Hymer-, Sunlight-, Dethleffs- ja Bürstner valikoimaa.
Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt yritys. Toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa ja Lempäälässä. Yritys työllistää yli 50 kokoaikaista työntekijää. Edustuksiin kuuluu Hymer, Dethleffs, Bürstner, Sunlight, Kabe ja Adria matkailuautot ja -vaunut. Caravanlandia on myös ainoa matkailuajoneuvoalan yritys Suomessa, joka on saavuttanut arvostetun Great Place to Work -sertifikaatin. Tämä tunnustus vahvistaa yhtiön sitoutumista henkilöstön hyvinvointiin ja erinomaisen työympäristön luomiseen.