Humalainen mies kaatui invamopolla Lahdessa

Kuva: Autotoday.

Poliisi epäilee miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Vesijärvenkadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä 22.5.2020 päivällä.

Poliisin tiedotteen mukaan pPoliisipartio sai tehtävän hätäkeskuksesta henkilöstä joka ajaa invamopolla päihtyneenä Lahden keskustassa jalkakäytävällä. Partio tavoitti henkilön.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,14 mg/l ja lisäksi on syytä epäillä henkilön käyttäneen huumausaineita.

Poliisin mukaan kuljettajalla ei ole ollut tarve käyttää kyseistä kulkuneuvoa.

Tiedotteen mukaan kuljettaja oli kuljettanut kulkuneuvoa päihtyneenä pitkin jalkakäytäviä sillä seurauksella, että jalankulkijat olivat joutuneen väistämään invamopoa kuljettajan päihtymyksen takia. Lisäksi kuljettaja oli kaatanut ajoneuvon Lahden keskustassa kesken ajelun.

Henkilö ei pystynyt kertomaan poliisille syytä tai saati sitä, mistä kyseisen kulkupelin oli saanut käsiinsä.

Poliisi otti henkilön kiinni ja toimitti hänet poliisin säilöön.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here