Formula regional: Suomalaistallilla täydellisyyttä hipova viikonloppu Monzassa

Konsta Lappalainen. Kuva: Paolo Pellegrini.

Kolmella Formula-3 autolla Formula Regional ratasarjaa Euroopassa ajava suomalainen KIC Motorsport oli Patrik Pasman, Konsta Lappalaisen ja saksalaisen Nico Göhlerin kanssa juhlituin tiimi Italian Monzassa.

Kolmessa osakilpailussa Pasma ja Lappalainen nappasivat yhteensä neljä palkintokorokesijoitusta.

Pasma saapui maaliin kolme kertaa kilpailun nopeimpana, mutta toisessa osakilpailussa tuomaristo rankaisi häntä sääntörikkomuksesta ja siten viikonlopun saldona oli kaksi voittoa ja yksi nelossija.

Vastaavasti Lappalaisella tuloksena oli hopea, pronssi ja seitsemäs sija.

Göhler oli Monzan ensimmäisen osakilpailun yhdeksäs ja joutui toisessa kanssakilpailijan telomaksi sillä seurauksella, että kolmas lähtö jäi häneltä autoon kohdistuneiden vahinkojen myötä ajamatta.

Perjantaina Pasma oli kummankin harjoitusten nopein ja lauantaina hän toisti samat tulokset myös kummassakin aika-ajoissa sekä ensimmäisessä osakilpailussa.

Sunnuntaina hän kahteen kertaan saapui maalilipulle kilpailujen nopeimpana, mutta voitti vain toisen kun tuomaristo antoi hänelle aikarangaistuksen turva-auton perässä tehdystä sääntörikkomuksesta. Silti kaksi voittoa ja yksi nelossija oli vahva näyttö suomalaiskuljettajan osaamisesta.

Koska Prema Powerteamin monacolainen Arthur Leclerc ei onnistunut Monzassa, nousi hänen brasilialainen tiimikaveri Gianluca Petecof sarjan johtoon kun ajamatta on vielä kahdeksan osakilpailua.

Formula Regional Monza 2020 lähtö #1:
1. Patrik Pasma, KIC Motorsport, 19 kierrosta
2. Gianluca Petecof (BRA), Prema Powerteam, +1,404sek
3. Arthur LeClerc (MON), Prema Powerteam, +3,438sek
4. Oliver Rasmussen (DEN), Prema Powerteam, +4,290sek

7. Konsta Lappalainen (FIN), KIC Motorsport, +16,885sek
9. Nico Göhler (GER), KIC Motorsport, +19,327sek

Formula Regional Monza 2020 lähtö #2:
1. Oliver Rasmussen (DEN), Prema Powerteam, 15 kierrosta
2. Konsta Lappalainen (FIN), KIC Motorsport, +0,219sek
3. Pierre-Louis Chovet (FRA), Van Amersfoort Racing, +0,858sek
4. Patrik Pasma (FIN), KIC Motorsport, +2,598sek
5. Alessandro Famularo (VEZ), Van Amersfoort Racing BV, +3,914sek

kesk. Nico Göhler (GER), KIC Motorsport, kolari

Formula Regional Monza 2020 lähtö #3:
1. Patrik Pasma, KIC Motorsport, 18 kierrosta
2. Gianluca Petecof (BRA), Prema Powerteam, +2,253sek
3. Konsta Lappalainen (FIN), KIC Motorsport, +6,252sek

kesk. Nico Göhler (GER), KIC Motorsport, DNS

Formula Regional epävirallinen sarjatilanne 15/23 osakilpailua:
1. Gianluca Petecof (BRA), Prema Powerteam, 271p
2. Arthur Leclerc (MON), Prema Powerteam, 252p
3. Oliver Rasmussen (DEN), Prema Powerteam, 225p
4. Patrick Pasma (FIN), KIC Motorsport, 176p
5. Pierre-Louis Chovet (FRA), Van Amersfoort Racing, 144p
6. Konsta Lappalainen (FIN), KIC Motorsport, 83p
7. Jüri Vips (EST), KIC Motorsport, 81p
8. Alessandro Famularo (VEZ), Van Amersfoort Racing BV, 72p
9. Jamie Laura Chadwick (GBR), Prema Powerteam, 65p
10. Gillian Henrion (FRA), Gillian Track Events GTE, 46p
11. Emidio Pesce (ITA), DR Formula RP Motorsport, 39p
12. Andrea Cola (ITA), Monolite Racing, 27p
13. Nico Göhler (GER), KIC Motorsport, 14p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here